Taustatietoa: product placement eli tuotesijoittelu

Kaupallisten tuotemerkkien tietoista sijoittelua elokuvan maailman näkyväksi osaksi kutsutaan käsitteellä product placement. Visuaalinen tai verbaalinen tuotesijoittelu ei ole vain nykyelokuvien ominaisuus, vaan se koskettaa kaikkea visuaalista kulttuuria televisio-ohjelmista musiikkivideoihin ja videopeleihin. Markkinoinnin näkökulmasta mikään viihteen ala ei ole viaton, mutta harvalla välineellä on yhtä laaja kattavuus kuin elokuvalla. 

 

Tuotesijoittelua pidetään suhteellisen uutena ilmiönä, joka löi itsensä kunnolla läpi vasta 1980-luvulla. Steven Spielbergin E.T. (E.T. the Extra-Terrestrial, 1982) rohkaisi markkinamiehiä sijoittamaan elokuvaan entistä enemmän, olihan siinä nautittujen Reese's-suklaakaramellien menekki kasvanut elokuvan myötä peräti 65 prosentilla. Varhaisia esimerkkejä product placementista: 

On selvää, ettei 1940-luvun markkinointiyrityksiä voi millään muotoa verrata nykyelokuvan räikeisiin mainospaloihin. Suurpiirteinen katsoja tuskin huomaa Casablancan kelloja samppanjapullojen etiketeistä puhumattakaan. Hyvän maun raja ylitetäänkin vasta silloin, kun yksittäisen tuotteen esiin nosto muuttuu itsetarkoitukselliseksi. Toisinaan brändien näkymisessä on kyse elokuvayhtiön ja elokuvan tarpeistosta vastanneen firman vaihtokaupasta. Tuotantoyhtiö maksaa tarvitsemistaan tuotteista antamalla niille näkyvyyttä lopullisessa elokuvassa. Näin on tapahtunut etenkin elokuvissa esiintyneiden autojen kohdalla. Menetelmän todellisena pioneerina voidaan pitää James Bond -elokuvasarjaa. Bond-leffoissa on harrastettu ahkerasti myös niin kutsuttua mainossijoittelua (advertisement placement), mainostaulujen asettelua elokuvan maisemaan. Kuuraketti (Moonraker, 1979) tarjoaa tästä erinomaisen esimerkin kohtauksessa, jossa Roger Mooren esittämä 007 ohittaa autollaan sekä Marlboron, 7Upin, Seikon että British Airwaysin mainoskyltit. 

Uudempia esimerkkejä: 

 

(Lähde: Outi Heiskanen: Outo lempi. Triviakirja elokuvan ystäville.)