menu

EHO

Elokuva­harrastus­ohjaajan työkalupakki

Kenelle?

Sivuston materiaalit on suunnattu Harrastamisen Suomen mallin elokuvaharrastuksen ohjaajalle ja
harrastustoiminnan tuottajalle. Materiaalit ovat vapaasti käytettävissä kaikessa epäkaupallisessa
opetus- ja kasvatustoiminnassa. Palvelun materiaalien kopioiminen, julkaistu tai hyödyntäminen
kaupallisessa toiminnassa on kielletty.

Kuka voi ohjata elokuvaharrastusta?

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tarjota lapselle tai nuorelle maksuton ja mieluisa harrastus koulupäivän yhteydessä. Toiminnan tavoitteena on ensisijaisesti tukea lasten ja nuorten hyvinvointia.

Elokuvaharrastuksen ohjaajalla olisi hyvä olla vähintään perustaidot ryhmän ohjauksesta ja
omakohtaista innostusta tai harrastuneisuutta elokuvakulttuurista.

Sivusto tarjoaa pohjan harrastuksen tuntisuunnitelman rakentamiseksi sekä eri tarpeisiin ja
ikäryhmille soveltuvia tehtäviä, joita ohjaaja voi soveltaa omien kiinnostuksen kohteidensa ja
erityisosaamisensa mukaan.

Elokuvaharrastuksen ohjaajina on toiminut menestyksekkäästi esimerkiksi elokuva- ja media-alan
opiskelijoita ja ammattilaisia, kuvataidekasvatuksen- tai teatteri-ilmaisun opiskelijoita ja
ammattilaisia sekä nuoriso- ja sosiaalialan opiskelijoita ja ammattilaisia.