Tekijänoikeudet on hyvä ottaa ryhmässä vakavasti alusta alkaen. Näin oppilaat oppivat oman työskentelyn kautta ymmärtämään mitä, missä ja milloin saa kuvata ja julkaista. Samalla vahvistuu käsitys itsestä ja omista oikeuksista tekijänä.
Harrastusryhmässä on hyvä sopia kirjallisesti, saako ryhmässä tehtyjä harjoitustöitä tai muuta materiaalia esittää tai julkaista. Alaikäisen kohdalla lupa tarvitaan myös huoltajilta. Harrastuksen ilmoittautumisen yhteydessä onkin hyvä pyytää huoltajien suostumus oppilaiden kuvaamiseen sekä heidän tuotostensa esittämiseen ja julkaisuun. Myöhemmin lupaa voi pyytää myös erikseen esimerkiksi yksittäisen elokuvan esittämiseen.
Lataa alta kuvaus- ja julkaisulupapohja harrastustoimintaan.
Harrastusryhmissä on syytä korostaa, että ketään ei saa kuvata ilman lupaa. Lupaa on kysyttävä niin harrastusryhmän jäseniltä kuin mahdollisilta ulkopuolisilta henkilöiltä.
Jos kuvaatte luokkahuoneen ulkopuolella, ottakaa selvää, tarvitsetteko kuvausluvan. Monissa julkisissakaan paikoissa, kuten ostoskeskuksissa, rautatieasemilla tai kahviloissa, ei saa kuvata ilman omistajan lupaa. Ihmisiä ei saa kuvata kotioloissaan ilman lupaa – eikä kadullakaan, jos he joutuvat epäedulliseen valoon. Hyvä nyrkkisääntö on suunnitella kuvat niin, että niissä ei näy ylimääräisiä henkilöitä esimerkiksi taustalla. Luvan kysymisen tarve perustuu yksityisyyden suojaan.
Julkaisulupa pyydetään, kun lasten kuvia ja/tai heidän tekemiään videoita, joissa he mahdollisesti myös esiintyvät, esitetään tai julkaistaan ryhmän ulkopuolella. Julkaisulupa pyydetään huoltajilta.
Hyvä tapa on keskustella oppilaiden kanssa jo ennen harjoitustyön tai lyhytelokuvan kuvaamista, mitä tarkoitusta varten työ tehdään ja mille yleisölle sitä halutaan esittää. Kannattaa painottaa myös, että elokuvia tehdään yleisölle, joten on hienoa jos päästään järjestämään esimerkiksi ihan oikea ensi-ilta. Tällöin on mahdollista saada omalle työlle arvostusta myös ryhmän ulkopuolelta.
Huomatkaa, että elokuvan esittäminen esimerkiksi ensi-iltatilaisuudessa tai festivaalilla on eri asia, kuin julkaisu internetissä, jossa elokuva on kaikkien nähtävillä ja jää mahdollisesti pysyvästi näkyviin. Verkossa julkaisemista harkittaessa vastakkain ovat usein yksityisyyden suoja ja lapsen tekijänoikeus omaan teokseensa. Joskus yksityisyyden suojaamiseksi esimerkiksi tarkat tekijätiedot mainitaan vain elokuvan lopputeksteissä, ja teostiedoissa kerrotaan ainoastaan tekijöiden etunimet ilman muita tunnistetietoja. Tällöin teos ei tule esiin esimerkiksi googlen haussa yksittäisen ryhmän jäsenen nimellä haettaessa.
Tekijänoikeuksista tekijänoikeuksien alaisen materiaalin, kuten kuvien ja musiikin käytössä lisää sivulla Välineet ja tilat.
Harrastuksen tuottajan ja -ohjaajan kannattaa sopia ennakkoon miten ja kuinka pitkään ryhmissä tuotettuja teoksia säilytetään. Videoteosten säilyttäminen sopivat esimerkiksi erilaiset pilvipalvelut ja videoalustat.
Suosittuja alustoja ovat esimerkiksi Vimeo ja Google Drive. Vimeoon voi usein ladata valmiit harjoitustyöt ja elokuvat suoraan laitteista. Yksityisasetusten säätäminen ja katselulinkin jakaminen on helppoa ja videoita voi järjestellä vaikkapa ryhmäkohtaisiin kansioihin. Google Drivessä videoiden katselu saattaa olla hidasta, mutta ryhmän kansioon voi myös valokuvia, kauden suunnitelman tai muuta materiaalia, jota ryhmän ohjaaja haluaa jakaa perheille.
Joissain kunnissa tai toimijoilla saattaa olla käytössä valmis alusta ilmoittautumiseen ja perheiden kanssa kommunikointiin. Tällöin kannattaa selvittää, voiko alustaa hyödyntää myös oppilaiden töiden jakamiseen.
Millaiset teokset nauttivat tekijänoikeuden suojaa? Milloin valokuva muuttuu teokseksi ja milloin se on vain dokumentaatiota? Ovatko Reelsit teoksia?
Tekijänoikeussuojaa saadakseen teoksen on ylitettävä teoskynnys, eli oltava itsenäinen ja omaperäinen. Se, ylittyykö teoskynnys tietyn yksittäisen teoksen kohdalla, ratkaistaan aina tapauskohtaisesti.
Lisätietoa tekijänoikeuksista saat Kopioston sivuilta sekä Kopiraittilan koulu -palvelusta.