Elokuvakasvatuksella ja sen käytänteillä on pitkä perinteet, ja historiansa aikana sen kenttä onkin muotoutunut moninaiseksi. Elokuvakasvatuksessa on nähtävissä erilaisia suuntauksia ja linjoja omine poliittisine, kulttuurisine ja taloudellisine perusteluineen. Kasvatuskäsitysten taustalla vaikuttavat myös erilaiset oppimiskäsitykset ja ymmärrys elokuvasta. Nykypäivänä suuntaukset ovat monin tavoin sekoittuneet ja limittyneet, eikä selkeitä rajanvetoja ole enää mielekästä tehdä. Seuraavassa tekstissä avataan lyhyesti erilaisten lähestymistapojen taustoja, joka auttaa ymmärtämään eurooppalaisen elokuvakasvatuksen kokonaisuutta, suuntauksia ja perinteitä. 

Elokuvakasvatuksen historian vaiheet  

*Kotilaisen ja Kivikurun mukaan

Elokuvakasvatuksen suuntauksia ja painotusalueita voidaan kuvata esimerkiksi alla olevan kaavion avulla. Osa-alueet eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan käytännössä toisiaan risteäviä ja jatkuvassa muutoksessa olevia kategorioita. 

Lue Koulukinon elokuvakasvatusnäkemyksestä täältä: 
https://www.koulukino.fi/opettajalle/mita-elokuvakasvatus-on/  

Elokuvakasvatus eurooppalaisen kulttuurin edistäjänä 

Elokuvakasvatuksen poliittiseen ja taloudelliseen merkitykseen on EU-tasolla kiinnitetty jo pitkään huomiota ja tästä syystä elokuvakasvatushankkeita on EU:n toimesta myös rahoitettu. Elokuvakasvatuksen rahoitusta ja käytäntöjä ohjaavan ajattelun taustalla voidaan yhtenä vaikuttavan tekijänä nähdä Euroopan Unionin kulttuuripolitiikassa keskeisen toimijan, Ranskan, kamppailu yhdysvaltalaista kulttuurihegemoniaa vastaan. Elokuvan ollessa kyseessä puhutaan tietenkin Hollywoodin ylivallan vastustamisesta. Elokuvalla onkin Euroopan Komission mukaan EU:ssa strateginen merkitys ja eurooppalaisella elokuvakasvatuksella on pitkät perinteet eurooppalaisen elokuvakulttuuriperinnön välittämisessä uusille sukupolville.¹

Elokuvan merkitys nähdään sekä jaettujen arvojen esiintuomisessa, yhteisen kulttuurisen identiteetin rakentamisessa, että taloudellisen kasvun vauhdittamisessa.² Myös eurooppalaisessa koulutuspolitiikassa elokuvalla nähdään olevan merkittävä rooli kulttuuristen ja kansallisten identiteettien rakentamisessa.³ Elokuvakasvatuksesta on haettu ratkaisuja myös eurooppalaisen elokuvan toivottua pienemmän yleisöpohjan vahvistamiseksi ja kasvattamiseksi.⁴ Moni täällä listattu (linkki) elokuvakasvatuksen palvelu onkin suurelta osin toteutettu EU-rahoituksella.  

Elokuva opetuksen välineenä 

Elokuvan käytöllä kouluaineiden opetuksen tukena on pitkät perinteet erityisesti Yhdysvalloissa⁵, jossa se on helppo nähdä osana Pohjois-Amerikkalaista pedagogista pragmatismia. Eurooppalaisessa elokuvakasvatuksessa tämä suuntaus on yleensä sulautunut osaksi laajemmin ymmärrettyä elokuvanlukutaidon opetusta. Ehkä selkeimmin amerikkalaisvaikutteinen toimija oli vuonna 1985 perustettu brittiläisen elokuva-alan perustama ja rahoittama Film Education -palvelu, joka on jo lopettanut toimintansa.  Monessa Euroopan maassa elokuvan yhdistäminen opetussuunnitelmasisältöihin tapahtuu ensisijaisesti laajan tekstikäsityksen⁶ ja lukutaito-opetuksen kautta⁷. Näin on esimerkiksi Ruotsissa, Skotlannissa ja tietenkin Suomessa, jossa monilukutaidon käsite esiteltiin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa.

Kuitenkin hyvin usein, käytännönkin sanelemista syistä, elokuvan mahdollisuudet päästä aidosti osaksi kouluopetusta ovat edelleenkin kytköksissä eri oppiaineiden sisältöjen opetukseen. Monessa Euroopan maassa elokuvakasvatuksessa yhdistyykin amerikkalainen pragmatismi ja brittiläinen screen-teoriasta⁸ vaikutteita ottanut kriittistä lukutaitoa ja analyysiä korostava ymmärrys elokuvakasvatuksesta. Elokuvan lähestyminen kielenä, jonka haltuun ottamiseksi tarvitaan elokuvanlukutaitoa, näkyy myös UNESCONn määritelmässä, jossa elokuvanlukutaito nähdään osana monilukutaitoja.⁹ Laajemmin ymmärrettynä elokuvanlukutaidon sijasta voidaan puhua audiovisuaalisesta lukutaidosta tai brittiläisittäin screening literacystä, jotka pitävät sisällään elokuvan lisäksi muitakin liikkuvan kuvan muotoja. 

Elokuva taiteena 

Eurooppalaisessa elokuvakasvatuspolitiikassa elokuvan nähdään olevan taidemuoto, joka tulisi myös kasvatuksen kontekstissa sellaisena huomioida. Monen EU-hankkeen ja -selvityksen taustalla häilyy myös pyrkimys erottaa elokuvakasvatus selkeämmin laajemmasta mediakasvatuksesta, jonka on nähty ottaneen tilaa perinteiseltä elokuvakasvatukselta. Monesti tämä ajatus on myös lausuttu ääneen: elokuva on taidetta, ei mediaa. Ranska on perinteisesti ollut elokuvakasvatuksen suurmaa Euroopassa ja Ranskan keskeinen asema näkyy myös virallisissa elokuvaa ja elokuvakasvatusta koskevissa julkilausumissa. Juuri Ranskassa elokuvaa alettiin laajemmin taiteena arvostamaan 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä ja jo tuolloin kuultiin ajatuksia elokuvasta niin merkittävänä taiteena, että se tulisi huomioida osana kouluopetusta.¹⁰

Elokuvakasvatuksen asema Ranskassa vahvistui toisen maailmasodan jälkeen, kun kulttuurista haettiin vastavoimaa fasismin kaltaisille liikkeille ja 1920-luvulla avantgardismin vaikutuksesta syntynyt elokuvakerholiike vakiintui.¹¹ Elokuvakerholiike vastasikin ensimmäisistä elokuvakasvatuksen tavoitteiden muotoiluista ja liikkeellä oli suuri vaikutus myös elokuvaopetuksen virallisiin linjauksiin. Opetussuunnitelmissa elokuva on Ranskassa ollut, osana mediakasvatusta, viimeistään 1980-luvun alusta lähtien. Ranskalaisen koulujärjestelmän autoritäärisyys on myös vaikuttanut ranskalaiseen elokuvakasvatuskäsitykseen, johon ei ole kovin helppo sijoittaa oppijalähtöistä monilukutaidon pedagogiikkaa. 

Yhteisiä suuntaviivoja etsimässä – Framework for Film Education 

Ranskan lisäksi Iso-Britannia on eurooppalaisen elokuvakasvatuksen jättiläinen, joka on merkittävästi vaikuttanut elokuvakasvatuksen kehitykseen. Erityisesti vuonna 1933 perustettu British Film Institute (BFI) kasvatusosastoineen on kehittänyt kansallista elokuvakasvatusta, jolla EU:n myötä on ollut suuri merkitys laajemminkin eurooppalaisen elokuvakasvatuksen kehittämisessä. British Film Instituten elokuvakasvatusponnistelut huipentuivat vuonna 2015 julkaistuun Framework for Film Education in Europe -julkaisuun, joka oli vastaus Screening Literacy – a survey of film education in Europe -tutkimusraportissa (2012) esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin ja yritys yhtenäistää hajanaisia eurooppalaisia elokuvakasvatuskäytäntöjä. 

Framework syntyi BFI:n johtamana monen eri Euroopan maan yhteistyönä ja EU-rahoituksella. Julkaisu oli tarkoitettu tukemaan eurooppalaisia elokuvakasvattajia elokuvakasvatuksen suunnittelu-, hallinnointi- ja arviointityössä ja sen tarkoitus oli luoda yhteinen eurooppalainen käsitys elokuvakasvatuksesta, jaettu kieli siitä puhumiselle sekä yhteinen sateenvarjo erilaisille projekteille ja suuntaviivat tuleville hankkeille.  Framework for Film Education on järjestetty kuuden¹² oppimistavoitteen ympärille ja se kiteyttää elokuvakasvatuksen luovaan, kriittiseen ja kulttuuriseen ulottuvuuteen. Julkaisu on ohjannut monia elokuvakasvatushankkeiden tavoitteita siitä lähtien, vaikka brexitin myötä Britannian rooli eurooppalaisen elokuvakasvatuksen kentällä on merkittävästi muuttunut ja hiipunut. 

Eurooppalaisissa elokuvakasvatushankkeista on hahmotettavissa suhteellisen yleinen ymmärrys elokuvakasvatuksesta katsomisen, analyysin ja tekemisen yhdistelmänä¹³ , siis myös Framework for Film Educationin tiivistämästä kriittisen, luovan ja kulttuurisen ulottuvuuksien yhdistelmistä. Tästä huolimatta painotuseroja ja jaetun ymmärryksen takaa löytyviä jakolinjoja on edelleen olemassa ja elokuvanlukutaidon selkeää yleiseurooppalaista määritelmää on edelleen vaikea tiivistää. Cary Bazalgetten¹⁴määrittelemät elokuvakasvatuksen näkökulmat: toimijat, kategoriat, teknologiat, kielet, yleisöt ja representaatiot ovat kuitenkin edelleen nähtävissä monessa hankkeessa silmälaseina, joiden läpi elokuvallisia mediaesityksiä katsotaan. Näistä muodostuivat myöhemmin David Buckinghamin muovaaman brittiläisen mediakasvatuksen keskeiset peruskäsitteet: tuotanto, kieli, representaatio ja yleisöt.¹⁵ Brittiläinen Moving Image Education ja sen perinne on hyvin vahvasti läsnä tässä määritelmässä.

Saksalaisessa elokuvakasvatuksen traditiossa taas korostuu kriittinen lukutaito, johon yhdistyy myös vahva suojelunäkökulma.¹⁶ Ajatus lasten suojelemisesta median vaikutuksilta on siirtynyt vahvana myös laajemman mediakasvatuksen puolelle, joka osaltaan selittää tarvetta irrottaa elokuvakasvatus mediakasvatuksesta. Yleiseurooppalaista elokuvakasvatusta hahmotettaessa on myös hyvä muistaa, että sen lisäksi että elokuvan asema taiteena on erilainen eri maissa myös Euroopan maiden koulutusjärjestelmät poikkeavat toisistaan. Erilaisten elokuvakasvatuspalveluiden ja oppimateriaalien käytettävyys riippuukin usein siitä, kuinka hyvin ne ovat sovitettavissa kulloiseenkin, esim. eri maan pedagogiseen kontekstiin. Pelkkä kääntäminen ei siis riitä, vaan kulttuuriset ja kasvatukselliset kontekstit on myös huomioitava.¹⁷  

Elokuvakasvatus tulevaisuuden elokuvantekijöiden tukena 

Kulttuurillisten ja sivistyksellisten tavoitteiden lisäksi elokuvakasvatuksellakin on usein myös taloudellinen ulottuvuutensa. Kansallisilla elokuvakasvatustoimenpiteillä onkin voinut olla selkeä pyrkimys pitää paikallinen elokuva-ala elinvoimaisena. Näin esimerkiksi Pohjois-Irlannissa, jossa Northern Ireland Screen Wider literacy strategyn taustalla on ollut lukutaitotyön lisäksi tarve kouluttaa lisää työvoimaa av-alalle. Myös Tanskan vahvan elokuvakasvatuspanostuksen takana on ainakin osittain ollut pyrkimys saada koulutettua nuoria elokuvantekijöitä alan tarpeisiin.  

Marjo Kovanen, FM, erityisasiantuntija

Lähteitä ja lisätietoa 

Bazalgette, Cary. 2010. Analogue Sunset. The Educational Role of the British Film Institute, 1979-2007. Revista Comunicar, vol. XVIII, nr. 35, pp. 15-24.  

Bergala, Alain. Keynote-puheenvuoro Launch of the Framework for Film Education in Europe -seminaarissa. Cinémathèque Française 19.6. 2015. Muistiinpanot tekijän hallussa. 

Burn, Andrew & Reid, Mark. 2012. Screening Literacy: Reflecting on Models of Film Education in Europe. Nordic Journal of Digital Literacy. Vol 7. nr 04. 314-324. 

Canudo, Ricciotto.1921. L´Esthétique de Septième art. Le Film 180/1921. 

Clarembeaux, M. (2010). Film education: Memory and heritage. Revista Comunicar, 18(35), 25– 
31. https://doi.org/10.3916/C35-2010-02-02 

Film for Joy and Learning. Film Education in Sweden.2002. Swedish Film Institute & Swedish National Agency for Education. 

Framework for Film Education in Europe: http://www.bfi.org.uk/sites/bfi.org.uk/files/downloads/%20bfi-a-framework-for-film-education-brochure-2015-06-12.pdf 

Soto-Sanfiel, M. T., Villegas-Simón, I. and Angulo-Brunet, A. (2018), ‘Film literacy in secondary schools across Europe: A comparison of five countries’ responses to an educational project on cinema’, International Journal of Media & Cultural Politics, 14:2, pp. 187–213, doi: 10.1386/macp.14.2.187_1 

Reia-Baptista, V., Burn, A., Reid, M., & Cannon, M. (2014) Screening literacy: Reflecting on models of film education in Europe. Revista Latina de Comunicación Social, 69, 354–365. 

https://doi.org/10.4185/RLCS-2014-1015

Verdoodt, I., Rutten, K., Soetaert, R., & Mottart, A. (2010). Film choices for screening 

literacy: The ‘Pygmalion template’ in the curriculum as contact zone. Journal of 

Curriculum Studies, 42(4), 519–538. https://doi.org/10.1080/00220270903206442 

Watson, R. (2003). Film and television in education: An aesthetic approach to the moving image. Taylor and Francis.  

Kotilainen, Sirkku ja Kivikuru, Ullamaija 1999: Mediakasvatus ihanteiden ja todellisuuden ristipaineissa. Teoksessa Sirkku Kotilainen, Mari Hankala & Ullamaija Kivikuru (toim.) Mediakasvatus. Helsinki: Edita. 

Kupiainen, Reijo 2021: Monilukutaito muuttaa maailmaa. Aikuiskasvatus 1/2021. 74–76.  

Kupiainen, Reijo, Sintonen, Sara & Suoranta, Juha 2007: Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet. Teoksessa Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet. Heikki Kynäslahti, Reijo Kupiainen, Miika Lehtonen (toim.) Mediakasvatusseura. 

Kupiainen, Reijo & Sintonen, Sara 2009. Monilukutaidot, osallisuus, mediakasvatus. Helsinki: Gaudeamus. 

Oravala, Juha 2008 a. Kohti elokuvallista ajattelua: virtuaalisen todellisen ontologia Gilles Deleuzen ja Jean-Luc Godardin elokuvakäsityksissä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. 
 
Oravala, Juha 2008 b. Nykypäivän elokuvakerhokulttuuri katsojien kokemuksessa. Lähikuva 4/2008. 56–67.