Abortin etiikkaa
1. Norjalainen Britt Karin Larsen kuvaa abortin tehneen naisen tuntemuksia kirjassaan Kirje lapselle, joka ei syntynyt (1991). Teos on kirjoitettu kirjeen muotoon ja osoitettu lapselle jonka kirjeen kirjoittaja on vapaaehtoisesti ja laillisesti abortoinut. Hän kuvailee kirjeessä tuskaa, ikävää ja syyllisyyttä ja muita tunteita joita raskauden keskeytys herättää. Jos mahdollista lukekaa Larsenin kirja tai tutustukaa sen ajatuksiin seuraavien lainausten avulla:
”Kysymys on elämästä, joka pysäytettiin. Joku käyttää siitä toisia sanoja. Olin mukana mielenosoituksissa kannattamassa lakia, joka antaisi minulle mahdollisuuden päästä eroon lapsesta jota ei oltu suunniteltu. Mahdollisuuden kokea surun, jota nyt tunnen.”
”Ratkaisu on minun, yksin minun, minä olen elämän ja kuoleman herra, minä olen Isä Jumala, minä olen pyöveli, minä en halua, päästäkää minut tästä! Ei ole oikein että sinä kuolet. Ovet avautuvat taas ja kuulen niiden huudot jotka ovat saaneet elää. Vielä sykkii pienen pieni sydän. Vielä sinäkin elät.”
”Kenen luokse voin mennä tämän suruni kanssa? En siveellisen äitini luo. En edistyksellisen ystävättäreni luokse. En miesten luo, miesten vangittuina miesten ruumiisiin vailla mahdollisuutta ymmärtää. Minulla ei ole edes pientä hautaa jolla käydä.”
”Jos olisin asunut maassa, jossa on toisenlaiset, ei tätä olisi tapahtunut minulle, niin, jos olisin asunut maassa jossa on vähemmän vapautta, olisin säästynyt suurelta surulta. Tämä on julma ristiriita. Olisi tapahtunut muita vaikeita asioita, mutta ei tätä. Meidän norjalainen lakimme on auttanut monia, enkä haluaisi asua vähemmän vapaassa maassa, alistetuksi en halua joutua. Mutta kuinka vapaa minä olen? Sanotaan että olemme päässeet pitkälle Skandinaviassa, sanotaan että me olemme maailman vapaimpien joukossa. Kuinka vapaata on kuulua vapaimpiin? (…) Kuinka hyvin meillä menee, meillä joilla menee niin hyvin, ja kuinka omaehtoinen on omaehtoinen abortti?”
”Kun pienet lapset kuolivat, oli vanhoilla ihmisillä tapana sanoa, että ne säästyivät paljolta. Ja sinä joka kuolit ennen kuin ehdit valmiiksi lapseksi, säästyit vieläkin enemmältä. Säästyit syntymältä, korvasäryiltä, naarmuilta, onnettomuuksilta ja sodilta. Useampien pitäisi valita kuolema, itsensä ja muiden vuoksi. Se on kaikkein yksinkertaisinta. Suuri tyhjyys. Miksi minä en ole iloinen puolestasi?”
”Selvisin ilman tuskia ja tulehduksia, abortti ei ollut mikään fyysinen rasitus. Ennen se oli pahempaa. Minun pitää olla iloinen. Ne jotka melkein kuolivat laittomien toimenpiteiden jälkeen, ovat iloisia puhtaista sängyistä ja nukutuksesta. Emmekö kuitenkaan pääse eteenpäin? Jotkut meistä eivät epäröi, toiset päättävät olla saamatta lasta vahvasti epäröiden ja surevat vieläkin enemmän. Eivätkä uskalla puhua siitä. Emmekö pääse eteenpäin?”
- Kirjeen on kirjoittanut nainen, joka on eri tilanteessa kuin elokuvan Gabita, joka on varaton opiskelijatyttö puoskarin käsissä köyhässä Romaniassa. Norjalainen nainen elää vapaamielisessä hyvinvointivaltioissa ja hänellä on ura, mies ja ennestään yksi lapsi. Erilaisista tilanteista huolimatta he molemmat päätyvät aborttiin, mutta kokevatko he sen eri tavalla? Pohtikaa asiaa kirjoittamalla Gabitan kirje syntymättömälle lapselleen.
2. Elokuva tapahtuu yhden päivän aikana ja keskittyy tiivisti paikkaan ja aikaan. Aikaisempia tapahtumia ei juuri valoteta ja epäselväksi jää miten tilanteeseen on päädytty. Pohtikaa mikä on johtanut elokuvan kuvaamiin tapahtumiin. Mikä on Gabitan tarina? Kirjoittakaa päiväkirjaa: miten hän on
päätynyt tilanteeseen, missä lapsen isä on, millaisia vaihtoehtoja hänellä olisi tilanteessa voinut olla?
3. Lukekaa seuraava tositarina ja verratkaa sitä elokuvan tarinaan. Mikä on yhteistä, mikä erilaista? Keskustelkaa ja pohtikaa yhdessä.
”Kirjoitan tämän, koska toivon että tästä on apua niille, joilla tämä on edessä. Minun ei-toivottu raskauteni keskeytettiin lääkkeillä. Tein kaksi viikkoa sitten raskaustestin, joka oli positiivinen. Olin tulosta ehtinyt jo pelätä, sillä muuten melko säännölliset kuukautiset olivat myöhässä… Elämäntilanteeni ei vain ollut lainkaan sopiva uuden elämän vastaanottamiseen ja vaikka päätös oli vaikea ja tuntui että on vain huonoja vaihtoehtoja, päädyin aborttiin.
Poikaystäväni oli hienosti tukena ja sanoi että vaikka tämä on yhteinen asia, niin hänen mielestään on enemmän minun kuin hänen päätös mitä tehdään. Tiesin kyllä ettei hän ole valmis isäksi, enkä minäkään tässä elämänvaiheessa vielä äidiksi. Soitin terveyskeskukseen nukutun yön jälkeen ja
sain ajan labrakokeeseen ja seuraavaksi päiväksi lääkärille. Lääkäri oli asiallinen ja vaikka olin päätöksestäni niin varma kuin mahdollista (voiko ikinä tällaisessa asiassa olla 100% varma oikeasta ratkaisusta kun edessä tuntuu olevan vain huonoja vaihtoehtoja?) itkeä tihrustin vastaanotolla.
"Lääkäri tutki minut, kyseli tietoja,kysyi henkilötodistusta ja antoi aborttiin liittyvän lomakkeen mukaan. Seuraavana päivänä soitin sairaalan naistentautien poliklinikalle, jonne sainajan seuraavalle viikolle. Koska raskaus oli hyvin alussa (kuudennella viikolla) raskauden keskeytys lääkkeillä oli mahdollista ja vaikka pelkäsinkin että se sattuu, tuntui keskeytys lääkkeillä kuitenkin paremmalta ja luonnonmukaisemmalta keinolta kuin kaavinta (hyi mikä sana, yök). Toisaalta pelkäsin että lääkkeillä sattuisi enemmän kuin kaavinta ja pelkäsin että se olisi henkisesti rankempaa, mutta toisaalta tuntui siltä että on parempi tietää mitä tapahtuu kuin olla nukutuksessa. Sairaalassa sain ensimmäisen pillerin, joka sisältää istukan toiminnan lopettavaa hormonia, sekä mukaan kotiin särkylääkkeitä ja pillerit jotkapiti laittaa sisälle kahden päivän päästä. Verta alkoi vuotaa jo seuraavana päivänä, mutta se ei ollut kivuliasta. Vasta kun laitoin ne toisetpillerit niin noin tunnin päästä alkoivat krampit, joiden tarkoituksena raskauteen liittyvät asiat alkoivat poistua. Vaikka söin särkylääkkeitä, niin tuntui kipeältä… mutta se kipu ei ollut sietämätöntä kuin hetkellisesti. Tuntui kipeältä myös henkisesti, tuskaisaa. Onneksi en kaiken keskeltä mitään sikiötä erottanut, (enkä olisi voinutkaan kun sen halkaisija oli vain 3 mm.) Särkylääkkeet auttoivat paljon. Vuoto oli paljon runsaampaa kuin kuukautisissa, mutta se tuntui toisaalta hyvältä, sillä sehän niiden lääkkeiden tarkoitus olikin. Kävelin ympyrää kämpässäni kouristusten ollessa pahimmillaan ja liike helpotti… ja itkeminen, se helpotti myös omalla tavallaan. Olen iloinen, ettei tarvinnut olla sairaalassa, vaan että sain olla kotona ja että minulla oli ystävä seuranani.
"Nyt raskaustestin tekemisestä on kulunut 13 päivää ja toisten lääkkeiden ottamisesta kaksi päivää. Vaikea tajuta että kaikki on mennyt näin nopeasti. Ensin en ollut raskaana, sitten olin raskaana ja nyt taas en ole raskaana…. omituista.Vieläkin olo on fyysisesti vähän kipeä, mutta ei lähellekään niin paha kuin pahimpina menkkapäivinä normaalisti. Henkinen puoli onkin sitten vaikeampi… vaikka en koekaan tehneeni väärin, en koe tehneen oikeinkaan ja tuntuu pahalta. Monenlaisia tunteita myllertää ja ei se ole ihmekään että olen sekaisin kun kehossa on vielä raskaushormonia, raskaudenvastahormonia ja ties mitä lääkeaineita särkylääkkeistä. Uskon, että naisella on perusvaisto suojella sisällään olevaa elämää ja tuota vaistoa vastaan rikkominen (vaikka kuinka järjellisistä syistä) aiheuttaa kenelle tahansa alakuloa ja masentuneisuutta. Olen nyt todella herkkä kaikelle ja vaikka itkin paljon jo ennen edes ensimmäistä lääkäriin menoa niin itkuisuus ei ota loppuakseen. Toisaalta se on kai hyvä käydä asiaa läpi monella tavalla ja olen yrittänytkin sallia itselleni kaikenlaiset tunteet… En tiedä kauanko tämä alakuloisuus jatkuu. Vaikka järjen mukaan tein oikein niin toivon että joskus voin antaa itselleni anteeksi myös tunnepuolella.
"Ja lopuksi, kaikille joilla on ei toivottua elämää sisällä… tämä on minun tarinani ja tämä oli minunvalintani. En tiedä, mikä sinun valintasi on, muttatoivon että päädytpä sitten keskeyttämään raskauden tai jatkamaan sitä, pystyisit elämään sovussa ratkaisusi kanssa. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä ja vahinkojasattuu… se ei vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta onneen tulevaisuudessa. Minusta, ja haluaisin muistuttaa että tämä on vain minun mielipiteeni, on vähemmän väärin tehdä abortti kuin synnyttää lapsi, jolle ei voi turvata hyvää alkua elämän tai oikeutta perheeseen.”
Nimim. Takana?
© Koulukino 2024
