Suutarin dokumenttielokuva kertoo Aallon näkemyksistä siitä, millainen rakennuksen tulisi olla siellä käyvälle/asuvalle ihmiselle. Elokuvassa puhutaan ”ihmisystävällisistä tiloista” ja esimerkiksi ”metsäunelmoinnista.” Vuonna 1932 valmistunut Paimion parantola esitellään paikkana, jonka suunnittelussa Aallon ”empatia ulottui pieniin yksityiskohtiin.” Hän pystyi asettumaan parantolassa olleen potilaan ”horisontaaliseen” näkökulmaan.

Vastaavasti voisi ajatella Suutarin Aalto-elokuvan olevan ”ihmisystävällinen” tai katsojaystävällinen päästäessään katsojan matkalle eri aikoihin ja paikkoihin esimerkiksi tarkasti suunnitellun kuvauksen avulla. Ilman vastaavanlaista kameratyötä me katsojat emme pääsisi näkemään Aallon suunnittelemia rakennuksia ylhäältä ja erilaisista kuvakulmista, jotka kameramiesten Heikki Färmin, Jani Kumpulaisen ja Tuomo Hutrin ammattitaito elokuvassa mahdollistaa. Vastaavasti kirjeet, jotka näyttelijät lukevat ääneen, tekevät katsojasta aktiivisen kuuntelijan, joka oli alunperin vain Ainon ja Alvarin etuoikeutettu rooli.

1. Millä eri tavoin ja minkälaisia elokuvallisia keinoja käyttäen elokuvantekijä ikään kuin päästää katsojan sisälle elokuvansa tapahtumiin? Listaa esimerkkejä.

2. Analysoi tarkemmin näkökulmaotoksia, jotka on kuvattu elokuvan henkilöhahmon kuvakulmasta siihen suuntaan, johon tämä katsoo. Näkökulmaotosten avulla katsojan ajatellaan samaistuvan henkilöhahmon asemaan. Ota esimerkki jostakin näkemästäsi elokuvasta.