Aerobics – a love story nostaa esille näkyvyyden teemoja. Ohjaaja Anders Rune kertoo Cinema Scandinavian haastattelussa, että hän haluaa tehdä elokuvia marginalisoiduista, yhteiskunnan reunoilla elävistä ihmisistä. Häntä kiinnostavat kontrastit, kuten prostituoitu muotimallina tai liikuntavammainen kauneusvideossa. Hän tutkii elokuvissaan kysymystä, kenellä on oikeus rakastaa.

• Aerobics – a love story loppuu siihen, että rakastavaiset saavat toisensa ja työpuolellakin on vihdoin valoisaa. Onko onnellinen loppu mielestäsi tärkeä? Miten tämä vaikuttaa tarinan olemukseen? Millä tavoin elokuva olisi erilainen, jos siinä olisi surullinen loppu?

Toiseuttamiseksi kutsutaan sitä, kun jokin ihmisryhmä nimetään toiseksi ja se erotetaan omasta ryhmästä – syntyy asetelma me ja muut. Näin ihmisryhmä suljetaan ulkopuolelle, eksotisoidaan tai tehdään muiden keinojen avulla normista poikkeavaksi. Näkyvyydellä voi olla myös varjopuolensa. Jos kehitysvammaisuus on ainoa hahmoa määrittävä ominaisuus, se voi muuttua elokuvassa eksoottiseksi nähtävyydeksi ja on näin ollen kapea katsaus aiheeseen.

• Muistatko esimerkkiä elokuvasta, jossa hahmo olisi ollut yksiulotteisesti esimerkiksi "vain läski", "vain homo" tai "vain vammainen" ?
   
• Pohdi: Miellätkö itsesi osaksi jotain ryhmää? Oletko joutunut kohtaamaan tilanteita, joissa sinusta oletetaan jotain sen perusteella mihin ryhmään kuulut? Keskustelkaa aiheesta.
   
• Pohtikaa Marian ja Helenan välistä sisaruus -ja valtasuhdetta. Miksi Helene rajoittaa Marian toimintaa? Tapahtuuko suhteessa jossain välissä elokuvaa jokin käänne?