"Muistatko, äiti, kuinka sota alkoi. Muistatko vielä?"

9-vuotias Eero seisoo metsässä katsellen tähtitaivasta, josta äkkiä sataa pommeja. Maa ympärillä räjähtää. Eero alkaa juosta. Jostakin puiden takaa näkyy hätääntyneen äidin juokseva hahmo. Kirsti löytää poikansa ja sulkee tämän syliinsä, ei tahdo koskaan päästää irti.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Eero seisoo äitinsä eteisessä. Tunnelma on jännittynyt, ja he ovat toisilleen etäisiä. Kitkerästi Kirsti toteaa muistavansa sodan, mutta hymyilee lämpimästi nähdessään kotiavustajansa Tuomaksen. Eero jää katselemaan heidän lähtöään ja vasta äidin kadotessa näköpiiristä kertoo saaneensa kutsun Signe Jönssonin hautajaisiin.

Eeron ääni kertoo hautajaismatkasta Ruotsiin. Nyt edessämme aukeavat Skånen vehreät kukkulat ja näemme Eeron kävelevän vanhan maatalon pihaan. Hän astuu päärakennuksen ovesta sisään ja riisuu siivosti kenkänsä, kuin hän odottaisi talon emännän, Signen, ilmestyvän milloin tahansa eteensä. Vaellettuaan hetken tyhjässä talossa Eero löytää valokuvan, jossa hän pikkupoikana seisoo kasvatusvanhempiensa välissä.

Pikku-Eeron kasvot muuttuvat eläviksi. Ne sädehtivät onnesta äidin pyörähdellessä tanssilattialla miehensä käsivarsilla. Muistot seuraavat toisiaan. Isän sotaan lähtö ja päivä, jolloin pappi tuo surusanoman isän kaatumisesta. Masentunut Kirsti lähettää Eeron Ruotsiin.

Äiti ja poika jättävät jäähyväiset satamassa, jossa Eero saa lapun kaulaansa. Kirsti nielee oman itkunsa yrittäessään lohduttaa Eeroa, joka luulee lähtevänsä lomamatkalle. "Me olemme aina yhdessä ajatuksissamme", sanoo Kirsti luvaten kaiken palautuvan pian ennalleen. Näin alkaa matka Arcturus-laivalla, joka vie Eeron kauemmaksi ja kauemmaksi kotoa. Samalla kun Eeron silmin seuraamme pienten matkalaisten kohtaloita, huomaamme hänen pian istuvan junassa, jonka ikkunoista avautuvat Skånen vehreät tasangot.

Eero tapaa kasvatusvanhempansa, ystävällisen Hjalmarin ja vihamielisen Signen, joka marssii heti tiehensä. Hjalmar esittelee Eerolle tämän uuden kodin ja myös siellä asuvan halvaantuneen "isoisän". Signen veljentytär, Sivkin, pyöräilee innosta puhkuen paikalle, mutta yllättyy nähdessään Eeron olevan poika. Eero saa vuoteen keittiön nurkasta ja ymmärtää, ettei hän ole toivottu vieras.

Eerosta tulee talossa renki, jonka Signe pakottaa kouluun. Vihainen Eero karkaa heti ensimmäisenä koulupäivänään ja varastaa Signeltä rahaa matkustaakseen takaisin Suomeen. Mutta karkumatka epäonnistuu, ja Eeron paha mieli kasvaa hänen kohdatessaan tiellä Sivin. "Onko Signe uusi äitisi", tyttö kysyy mikä saa Eeron juoksemaan meren rantaan. Sieltä hän löytää pienen bunkkerin, jonka suojassa hän palaa äitinsä hellään syliin. Yöllä Hjalmar löytää Eeron nukkumasta bunkkerin kylmältä lattialta.

Seuraavana päivänä Signe vaatii Eeroa kirjoittamaan äidilleen halustaan päästä kotiin. Signekin on tehnyt päätöksensä ja pyytää Sotalapsikomiteaa noutamaan pojan. Molemmat pettyvät kuitenkin raskaasti komitean edustajan, Rouva Grävnäsin, kertoessa Kirstin muuttaneen pois kodistaan. Lastenkoti Ruotsissa jää siis ainoaksi vaihtoehdoksi, ja Signeä painostetaan pitämään Eero.

Salakuuntelemalla Eero saa tietää äitinsä asuvan Helsingissä, jossa hän työskentelee saksalaisille. "Ole kiltti ja reipas poika", hän kirjoittaa Eerolle – kuin kaikki kotona olisi ennallaan. Silmissään Eero näkee nyt kaksi äitiä, joista kumpikaan ei häntä halua. Näin hän alkaa käydä hiljaista sotaa uudessa kodissaan, jossa tunnelma on tulehtunut ja täynnä mykkää surua.

Signe yrittää saada Hjalmarin näkemään kärsimyksensä. Syyt, joiden vuoksi hän ei kykene olemaan Eerolle varaäiti. Toisaalta Signeä myös ärsyttää Hjalmarin lämmin suhde poikaan, jota tämä tukee enemmän kuin omaa vaimoaan. Eero oppiikin pitämään humoristisesta kasvatusisästään, entisestä merimiehestä, jonka seikkailut loppuivat hänen saappaidensa juututtua Signen multaan.

Eräänä päivänä Siv houkuttelee Eeron talon salaiseen huoneeseen, joka on kerran kuulunut pienelle tytölle. Äkkiä heidän takanaan seisoo raivostunut Signe. "Tämä ei ole sinun kotisi", hän huutaa Eerolle sivaltaen tätä kasvoille. Surullinen Eero pakenee kukkuloille, bunkkeriin äitinsä huomaan. Samaan aikaan Signe harhailee katuvaisena rannalla. Jokin hänen kasvoillaan pehmenee ja pian hän yrittää lähestyä lasta.

Signe järjestää Eerolle hienon joulun, jolloin tämä saa ensi kerran puhua äitinsä kanssa puhelimessa. Eero saa kuulla rauhan tulevan ja kotiinpaluunsa lähestyvän. Mutta kerran toiveet paremmasta kuolevat radion kertoessa Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä Helsinkiin. Eero muistaa masentuneen äidin passiivisuuden ja lähtee pelastamaan tätä rakentamallaan lautalla. Hän on vähällä hukkua.

"Miksi sinä et koskaan kertonut minulle mitään?", Kirsti tivaa Eerolta kuusikymmentä vuotta myöhemmin. Eero vastaa, ettei Kirsti ollut enää hänen äitinsä, ja vie vanhuksen takaisin päivään, jolloin hän saa käsiinsä äidiltään tulleen kirjeen. Siinä Kirsti tunnustaa kohdanneensa suuren rakkauden, saksalaisen sotilaan. Nyt hän haluaa muuttaa tämän kotimaahan ja pyytää Signeä ottamaan pojan omakseen. Signe sulkee murtuneen lapsen syliinsä.

Signe vie Eeron hautausmaalle. Siellä hän kertoo pienen tyttärensä hukkuneen muutama vuosi aikaisemmin. "Jumala ei vain ota vaan hän myös antaa", Signe sanoo lempeästi ja valo syttyy hänen silmiinsä nyt ensi kertaa. Hän sai kohdata Eeron, jonka hän myös aikoo pitää luonaan.

Signe huomaa rakastavansa lasta, joka saa nyt hänestä uuden äidin. Eero on onnellinen.

Kun sota Suomessa päättyy, Signe lupaa etteivät he koskaan eroa toisistaan. Mutta eräänä päivänä Kirstiltä tulee kuitenkin kirje, jossa tämä vaatii Eeroa palaamaan kotiin.

Rouva Grävnäs saapuu noutamaan Eeroa. Kun on hyvästijätön aika, Signe ei kykene kohtaamaan tuskaansa vaan päästää pojan sanoitta luotaan. Pihalla Eeron jalat eivät enää kanna, ja Hjalmar joutuu kantamaan hänet autoon. "Mamma Signe, mamma Signe!", Eero huutaa mikä saa Signen murtumaan. Hän ryntää ulos talosta ja juoksee itkien auton perässä lyyhistyen lopulta maahan.

Eero palaa Suomeen. Kun Kirsti yrittää halata lastaan, hän huomaa pojan kovettuneen. Sitkeästi hän pyörittää yhteisen elämän alkuun. Eräänä päivänä postiljooni tuo Kirstille kirjeen. Nähdessään lähettäjän olevan Signe Eero antaa kirjeen miehelle takaisin.

On jälleen 2000-luku. Eero päättää kertomuksensa ottamalla esiin kaksi kirjettä, jotka hän sanoo saaneensa hautajaiskutsun mukana. Juuri nämä kirjeet Eero oli lapsena palauttanut. Vielä kerran palaamme Skåneen, jossa aikuinen Eero seisoo Signen haudalla kirjettä lukemassa. Kuulemme Signen lempeän äänen pyytävän anteeksi sitä, ettei Eero koskaan saanut tietää totuutta äidistään. Kirstin päätös viedä Eero hänen luotaan oli musertanut hänet eikä hän edes uskonut Kirstin rakastavan lastaan.

Silmissään Eero näkee Signen seisovan edessään ja antaa tälle anteeksi.

Kirsti saa lukea oman kirjeensä. Nyt kuulemme hänen nuoren äänensä kertovan syvästä katumuksesta ja syyllisyyden taakasta. Kuinka hän edes saattoi ajatella luopuvansa lapsestaan, jota hän rakasti enemmän kuin mitään muuta maailmassa? Vanhan Kirstin silmät kostuvat Eeron koskettaessa varovasti hänen kättään.

Eero lähtee äitinsä luota. On ilta, ja taivaalla tuikkivat tähdet. Hän katsoo hymyillen taivasta pyyhkien silmäkulmastaan kyyneleet.