Sekä ranskalaisen elokuvaohjaajan Robert Bressonin (1901-1999) että Kaurismäen kerrontatyyliä määrittää näyttelijäsuorituksen minimalistisuus ja kontrollinomaisuus. Tästä syystä ohjaajia on usein verrattu toisiinsa. Minimalistinen kerrontatyyli, josta kaikki turha on karsittu, mahdollistaa sen, että otos  esineestä tai ilmeestä tavallisesti ilmeettöminä nähdyillä kasvoilla välittää halutun merkityksen. Ajatus siitä, että pienikin ilme tai ele halutussa kontekstissa on tarpeeksi välittämään merkityksiä, toteutuu sekä Bressonin että Kaurismäen elokuvissa. Myös sanojen roolia yksinomaisina tunteiden ilmentäjinä kyseenalaistetaan.

Tärkeäksi Bressonin ja Kaurismäen elokuvissa tulee kuitenkin se, mikä erottaa ne toisistaan. Erottavaksi piirteeksi muodostuu näyttelijäsuoritus. Siinä missä Kaurismäen näyttelijöiden näyttelijäsuorituksessa korostuu ennalta valmistelu, Bresson kielsi näyttelijöiltä ennalta valmistautumisen rooliin. Kun Bresson valitsi malleikseen, niin kuin hän näyttelijöitään nimitti, amatöörinäyttelijöitä hän ei kertonut kuvausvaiheessa elokuvan tarinasta, mallit esittivät toiminnot tietämättä, mihin kohtaan elokuvaa ne tulisivat tai mikä olisi edes elokuvan tarina. 

Elokuvien äänimaailma

Jukka Sihvonen (94-98) on tarkastellut Bressonin elokuvien Raha (1983) ja Taskuvaras (1959) ääniä suhteessa elokuvien kerrontaan. Äänien suhde kerrontaan näkyy esimerkiksi siinä, miten Bresson käyttää ääntä johdattamaan tarinaa eteenpäin, samaan tapaan kuin Kaurismäki hyödyntää ääntä kerronnan edistäjänä. Siinä missä Bresson niin myös Kaurismäki fragmentoi eli pirstaloi visuaalista tilaa, mutta takaa kerronnallisen jatkuvuuden äänen kautta. Elokuvassa Varjoja paratiisissa musiikki alkaa edellisessä ja paikantuu seuraavassa kohtauksessa tai usein edellisessä kohtauksessa alkanut ja paikantunut musiikki jatkuu seuraavassakin kohtauksessa yhdistäen Ilonan ja Nikanderin. Elokuvissa Varjoja paratiisissa ja Tulitikkutehtaan tyttö musiikki johdattaa katsojan usein seuraavaan kohtaukseen. Tulitikkutehtaan tytön lopussa Iris sytyttää tupakan, avaa radion ja vaihtaa sen asemaa, minkä seurauksena musiikki vaihtuu Tshaikovskin ”Pateettisesta” Olavi Virran ”Kuinka saatoitkaan” -kappaleeseen. Iris menee keittiön ovelle ja hänet nähdään katsomassa keittiöön, jossa vanhempansa syövät myrkytettyä ruokaa. Olavi Virran musiikki jatkuu seuraavassa kohtauksessa, jossa kamera kuvaa yläviistosta Iristä kokonaan eri tilassa eli tehtaassa ja tämän pidätetyksi tulemista. Äänien suhteuttaminen henkilöhahmoon käy siis ilmi siitä, mitä nähdään ja kuullaan. Kaurismäki käyttää bressonilaiseen tapaan puheääntä vain yhtenä äänielementtinä muiden joukossa. Tulitikkutehtaan tytössä käytetyt äänet muodostavat yhdessä varsin laajan kirjon: hiljaisuus, vähäinen dialogi, TV-ääni, radioääni, tehdaskoneiden äänet, käden toimien äänet, kädenlyönnin äänet, askelien äänet jne. TV- ja radioääni sekä laulajien äänet kertovat kaikki siitä, missä ollaan ja mitä tapahtuu. Tulitikkutehtaan tytön erilaiset äänet toimivat aina suhteessa Irikseen. Kaikkien eri äänien voisi ajatella toimivan variaationa yhdestä eli Iriksen äänestä. Iriksen hiljaisuus eli puheen poissaolo on siis vain yksi äänielementti muiden äänien joukossa ja muut äänet ovat puheäänen variaatioita. Iris ei kerro puheäänellään kaikkea vaan muut äänet jatkavat kertomista. Muut äänet ovat variaatioita siitä, mikä olisi voitu kertoa yksin Iriksen puheäänellä. TV-ääni kertoo siitä aikakaudesta, missä Iris elää, Reijo Taipale –ääni siitä kulttuurista, jonka osana Iris on. Tehdaskoneiden äänet siitä ympäristöstä, jossa Iris työskentelee. Isäpuolen kädenläimäys Iriksen poskelle kertoo tämän asenteesta Iristä kohtaan (Laakso 51).

Pohdittavaksi:

• Mieti nyt trilogiaan kuuluvien muiden elokuvien äänimaailmaa. Miten äänet kertovat tietystä ajasta ja paikasta? Miten äänet osallistuvat henkilöhahmojen rakentamiseen ja edistävät kerrontaa?

Fragmentoituminen

Kaurismäen trilogiassa nähdään paljon fragmentoitumista: esimerkiksi yksittäinen otos kädestä tai vaikka kahvikupista voi oikeaan kohtaan leikattuna herättää halutun tunnetilan. Elokuvassa leikkaus aiheuttaa näyttelijäntyön fragmentoitumista eli pirstaloitumista väistämättä. Näyttelijäsuoritus koostuu siis osista, jotka leikataan yhteen. Tämän lisäksi näyttelijää voidaan fragmentoida otoksen sisällä, niin että näyttelijästä nähdään vain osa, esim. käsi. Kaurismäen elokuvissa näyttelijäsuorituksissa otoksen sisällä fragmentoitumisella on olennainen osa, mikä on myös minimalistisen kerrontatyylin piirteistä. Tämä yhdistää edelleen Kaurismäen Bressoniin. Dramaattiseen intensiteettiin päästään näyttelijän fragmentilla: sanat, eleet ja ilmeet ovat turhia, vain esim. otos kädestä riittää. Outinen on todennut, kuinka elokuvassa hienovarainen ilmaisu on kadotettu. Näyttelijä suhteuttaa omaa näyttelemistään kuvakokoon ja rajaukseen ja miettii, mitä valitut elokuvalliset keinot näyttelijäsuoritukselta vaativat. Outinen korostaa, kuinka paljon elokuvassa yksin kädet voivat ilmaista. Kohtaukset käsistä ovat tarkkaan harkittuja ja valmisteltuja (Outisen haastattelu Laakso 54).

Kaurismäen elokuvat ja näyttelijäsuoritukset kiinnittävät huomiota siihen, miten näyttelijä fragmentoituu otoksen sisällä. Elokuvassa Varjoja paratiisissa Ilona ja Nikander ovat rannalla. Nikander taivuttaa Ilonan maahan ja luultavasti suutelee tätä. Dramaattisella hetkellä leikataan kasvojen sijasta Ilonan käteen, joka pitelee palavaa tupakkaa. Kohtauksen huipennus tapahtuu kuvan ulkopuolella, kun kuvassa nähdään fragmentti näyttelijästä. 

Tehtäviä

• Mieti vastaavia kohtauksia muissa elokuvissa ja rakenna oma kaurismäkeläinen kohtauksesi. Eli mieti, miten dramaattinen intensiteetti saavutetaan, mihin kohtaus huipentuu ja miten kohtauksessa leikataan yksittäisiin esineisiin tai osaan näyttelijästä ratkaisevalla hetkellä.
   
• Mieti edelleen, onko fragmentoituminen yksi keino kuvata henkilöhahmoja anonyymisti? Esim. fragmentti työtätekevistä käsistä tekee henkilöhahmosta anonyymin työläisen. Fragmentti esittelee henkilöhahmon tavalla, jonka yksilöllisyyttä ei korosteta; käsien mekaaniset liikkeet jatkuvat, vaikka henkilöhahmo vaihdettaisiin toiseksi. Kommentoiko mielestäsi Kaurismäki siis suhtautumista työläiseen, jota ei nähdä yksilönä vaan korvattavana ”koneena”?