Elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja Aki Kaurismäestä tuli sekä unohdettujen, harvoin valkokangasta tähdittäneiden työläisten että suomalaisuuden kuvaaja elokuviensa Varjoja paratiisissa (1986), Ariel (1988) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990) myötä. Kaurismäki oli aikaisemmin jo ohjannut elokuvan Rikos ja Rangaistus (1983), joka oli uudelleensovitus Dostojevskin samannimisestä klassikkoromaanista. Mustavalkoelokuva Calamari Union valmistui kaksi vuotta myöhemmin, 1985.

1980-luvun lopun elokuvat, jotka Kaurismäki sekä ohjasi että käsikirjoitti kuuluvat temaattisesti ja formaalisesti yhteen ja niistä on käytetty nimityksiä työläistrilogia ja ”häviäjien trilogia”, joksi Kaurismäki itse elokuviansa alkoi kutsua. Työläistrilogia viittaa selkeästi elokuvien henkilöhahmoihin ja heidän elämäänsä unohdettuina, mutta omanarvontunnon omaavina työläisinä. Siinä missä Ariel kertoo tarinan entisestä kaivostyöläisestä, Varjoja paratiisissa seuraa roskakuskin ja kaupanmyyjän ja Tulitikkutehtaan tyttö liukuhihnatyöntekijän kohtaloa. ”Häviäjien trilogia” viittaa puolestaan siihen näkökulmaan, josta elokuvat työläisiänsä tarkastelee: työläisten kohtaloon sekä silloiseen yhteiskunnallis-taloudelliseen tilanteeseen. Kuten Sakari Toiviainen kirjoittaa: ”tarkasti ottaen Kaurismäen [työläiselokuvat] sijoittuvat siihen marginaaliin, joka jää virallisen talouden ja yhteiskunnan ulkopuolelle” (78).