1. Lue Me naiset -lehden artikkeli sarajevolaisista ystävyksistä ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:
– miksi heidän mukaansa sotarikosten tuomiot ovat tärkeitä?
– mitä he pitävät itse sodan syynä?
– mitkä haastateltavien kertomat asiat luovat uskoa tulevaisuuteen ja rauhaan Bosniassa? Entä mikä saa epäilemään sitä?

2. Lue alla oleva teksti entisen Jugoslavian alueen historiasta, tai käykää opettajan johdolla aihetta läpi.
Esad Landzo syntyi vuonna 1973 Jugoslaviassa. Miettikää, millä alueella hän asui. Oliko hän serbi, kroaatti vai bosniakki? Entä keitä olivat Celebicin vankileirin vangit?

Jugoslavian hajoamissotien taustaa

Jugoslavia oli vuosina 1918 – 1991 olemassa ollut liittovaltio, jossa useat eri kansallisuudet ja uskonnot yhdistyivät eri kieliin ja murteisiin. Tässä käsiteltävistä suurimmista ryhmistä kroaatit olivat pääosin roomalaiskatolisia ja serbit ortodokseja, bosniakit taas pääosin muslimeja.

Jugoslavian kuningaskunta muodostettiin Versaillesin rauhansopimuksessa, sosialistinen liittotasavalta taas perustettiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa partisaanijohtaja Titon johdolla. Jugoslavia oli itäblokissa poikkeuksellinen maa, joka avasi rajat länteen muita sosialistisia valtioita aiemmin. Etniset ryhmät sekoittuivat monessa kohdin, ja avioliitot niiden välillä olivat yleisiä. Väestönlaskennassa monet ilmoittivat olevansa sekä kroaatteja, serbejä tai bosniakkeja että jugoslaaveja. Niin nationalismia eli kansallisuusaatetta kuin uskontoakaan ei katsottu hyvällä.

Tito kuoli 1980-luvulla, samalla kun Neuvostoliiton hajoamiseen johtanut kehitys alkoi. Talouskriisin myötä arki muuttui epävarmaksi. Serbiaktivistit alkoivat arvostella Jugoslavian hallintojärjestelmää, koska Tito oli jakanut serbien alueita muihin osatasavaltoihin. Naapurialueilta vaikutusvaltaa tähynneet poliitikot pyrkivät kasvattamaan juopaa eri etnisyyksien välille ruokkimalla muistoja menneistä väkivallanteoista ja kasvattamalla uusien pelkoa. Erityisen voimakkaasti näin teki puoluejohtaja Slobodan Milosevic, joka alkoi ajaa kiihkeästi erityisesti Kosovon serbien asiaa. Milosevic vetosi usein Kosovoon serbien pyhänä maana, viitaten vuonna 1389 serbien ja ottomaanien välillä käytyyn Kosovo Poljen taisteluun, jonka serbit hävisivät. Näihin puheisiin alkoivat sekoittua serbinationalistien väitteet Kosovon serbeistä kansanmurhan kohteina.

Milosevicin ja serbinationalistien pyrkimykset muodostaa serbijohtoinen Jugoslavia tai suur-Serbia pelottivat kroaatteja ja sloveeneja ja vahvistivat näiden itsenäisyyspyrkimyksiä. Slovenia ja Kroatia julistautuivat itsenäisiksi 25. kesäkuuta 1991. Pian serbijoukot ottivat erityiseen tähtäimeensä Kroatian, jonka serbialueilta alettiin järjestelmällisesti ja väkivalloin ajaa pois kroaatteja. Väkivalta siviilejä kohtaan paheni, ja kroaattienemmistöisillä alueilla alettiin taas tehdä väkivaltaa alueen serbejä ja muslimeita kohtaan. Viimeisenä itsenäisyysjulistuksensa antoi muslimienemmistöinen Bosnia ja Hertsegovina. Eri kansallisuuksien perustamat katupartiot olivat alkaneet aseistautua tälläkin alueella jo aiemmin.

Slobodan Milosevicin politiikka Serbiassa ja Franco Tudjmanin Kroatiassa vetosi ihmisten pelkoihin ja menneiden väkivallantekojen muistoon saadakseen vaikutusvaltaa lähialueilla. Molemmat heistä jakoivat kiinnostuksen Bosnia-Hertsegovinaa kohtaan. Bosnia-Hertsegovinan nationalistisen serbipuolueen tavoitteena oli saada hallintaansa mahdollisimman paljon alueita ja liittää ne sitten Serbiaan, jonka tukemana alettiin systemaattisesti hävittää kroaatteja ja muslimeita alueelta. Ihmiset tapettiin koteihinsa tai vietiin leireille, ja kidutus ja raiskaukset olivat yleisiä. Bosnian muslimien rinnalla taistelleet kroaatit kääntyivät näitä vastaan, ja alkoivat myös tappaa ja pakkosiirtää Bosnian muslimeita kodeistaan kroaattialueilta.

Srebrenican kaupungissa käytiin useita taisteluita. Bosniakit valtasivat sen takaisin serbeiltä toukokuussa 1992. Sekä sotilaat että siviilit tekivät tällöin kaunaa herättäneitä hyökkäyksiä ympäröiviin serbikyliin. Serbijoukot valtasivat kuitenkin Srebrenican lähialueet takaisin, ja pakottivat samalla ympäröivien kylien bosniakit siirtymään sinne. YK julisti Srebrenican turva-alueeksi ja lähetti paikalle aseettomia tarkkailijoita, joiden läsnäolon oli tarkoitus rauhoittaa tilanne. Serbijoukot piirittivät kuitenkin Srebrenican, jonka vallattuaan he teurastivat kahdeksan tuhatta ihmistä – pääasiassa (muttei ainoastaan) poikia ja miehiä.

Bosnian pääkaupunki Sarajevo oli serbiarmeijan piirittämänä peräti neljä vuotta. Sota päättyi 1995 solmittuun Daytonin rauhansopimukseen, johon harva oli täysin tyytyväinen. Kouluissa on omat opetusohjelmansa eri kielille ja kansallisuuksille, ja 1990-luvun sotien käsittely on vähäistä.

Lähteitä
Ylen Elävä arkisto: Kansa, jonka maailma petti

SciencesPo – Mass Violence and Resistance – Research Network: Srebrenica massacre

Trial International: Esad Landzo