Taustatietoa lapsen surusta ja kuoleman kohtaamisesta
Lapset reagoivat suruunsa eri tavoin. Suru saattaa näkyä ulospäin alakuloisuutena, masentuneisuutena ja itkuisuutena. Suru saattaa myös purkautua levottomana käyttäytymisenä ja aggressiivisuutena sekä huomionkipeytenä ja jopa fyysisinä oireina. Suru saattaa muuttua lapsen mielessä peloiksi. Hänellä voi olla nukahtamisvaikeuksia ja hän saattaa nähdä painajaisia.
Lapsen käsitys kuolemasta riippuu hänen iästään
Alle viisivuotias lapsi ei käsitä kuolemaa lopullisena vaan ajattelee, että kuollut tulee vielä takaisin. Pienimmille lapsille joutuu yhä uudelleenselittämään, että kuollut ei palaa. Kuolemasta ei saisi käyttää muita sanoja. Lapsi ymmärtää nukkumisen tai poistumisen ilmaukset kuoleman yhteydessä konkreettisesti ja saattaa alkaa pelätä nukahtamista. Kymmeneen ikävuoteen mennessä lapset ymmärtävät jo kuoleman lopullisuuden ja myös sen, että kuolema koskee kaikkia. Yli kymmenvuotiaat lapset alkavat ajatella kuolemaa aikuisten tavoin. He kykenevät paremmin pohtimaan kuolemaa.
Lapset surevat kuten aikuisetkin. Lapset tuntevat kaipuuta ja hellät ajatukset sekä voimakkaat tunteet ovat heidänkin mielessään. Lapset eivät sure vain tietyllä tavalla, vaan heidän reaktionsa ovat yksilöllisiä. Järkytyksen jälkeen voi tulla pelkotiloja, univaikeuksia, vallattomuutta, ärtyisyyttä ja huomiohakuisuutta. Lapsi saattaa surussaan myös vetäytyä muiden seurasta ja eristäytyä.
Lapsesta ja hänen surustaan täytyy huolehtia, koska lapsi suree paitsi vanhempaansa myös muiden surua ja saattaa tuntea syyllisyyttä. Lapsi tarvitsee perhettä tuekseen omassa surutyössään. Vaikka toinen vanhempi ei omassa surussaan jaksaisi, olisi kuitenkin hyvä olla yhdessä lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista ja jatkaa normaaleja perherutiineja. Koulunkäynnin sekä kaveri- ja sukulaissuhteiden ylläpidon tukeminen ja elämän tukipilarien säilyttäminen auttavat lasta selviytymään surussaan.
Aikuisten tulisi osoittaa, että tunteiden näyttäminen on sallittua ja kertoa myös omista tunteistaan. Lapsen kanssa on keskusteltava monet keskustelut ja vastattava kysymyksiin avoimesti. Kysymykset tulevat toistumaan useammankin kerran, mutta niihin on hyvä vastata kärsivällisesti. Lapsi saattaa myös käsitellä kuolemaa leikeissään. Kun lapselle kerrotaan ikäviä asioita, lapsi on hyvä ottaa syliin tai muuten lähelle. Fyysinen läheisyys saa lapsen tuntemaan turvaa ja yhteisyyttä. Asiat on hyvä kertoa selkeästi, tarpeeksi lyhyesti ja rauhallisesti.
Surussa on erilaisia vaiheita
Kieltäminen: Ei haluta uskoa asiaa todeksi vaan kielletään tapahtunut.
Järkytys: Kysellään selitystä tapahtuneelle: Miksi? Miten? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Oliko se minun syyni?
Suru: Kaipaus: Muistamme kuolleesta kauniita asioita. Muistelemme yhteisiä aikoja.
Kiukku ja viha: Katkeruus: Miksi minulle ja meidän perheelle kävi näin?
Tyhjyys: Turtunut olo: Elämällä ei tunnu olevan merkitystä. Masennus ja synkkyys valtaavat mielialaa.
Halu jatkaa elämää: Toiveikkuus: Valo alkaa pilkottaa vähitellen. Pienet asiat alkavat tuntua mukavilta.
Selviytyminen: Voimistuminen: Hyväksymme tapahtuneen. Ikävöimme, mutta olemme löytäneet tasapainon menneisyyden ja nykyisyyden kanssa.
Elämä saa uutta voimaa ja merkitystä. Läheinen elää muistoissamme. Surutyön vaikeimmat vaiheet kestävät yleensä noin vuoden, mutta aika
vaihtelee yksilöllisesti. On tärkeää olla ymmärtäväinen itseään kohtaan ja hyväksyä erilaiset – negatiivisetkin – tunteet, joita suruprosessissa on.
Joskus perheenjäsenet kokevat jäävänsä yksin surunsa kanssa. Apua kannattaa silloin etsiä esimerkiksi järjestöjen vertaistukiryhmistä, joissatukena on muita samassa elämäntilanteessa eläviä ja jo surutyössään edenneitä ihmisiä. Myös perheneuvolasta, mielenterveystoimistosta, terveyskeskuksesta sekä lasten- ja nuorisopsykiatriselta tai psykiatriselta päivystysasemalta voi hakea tukea surusta selviämiseen.
Lähde: Mielenterveysseura
© Koulukino 2024
