Elokuvassa nähdään runsaasti otteita Bergmanin elokuvista, teatteriproduktioista ja harjoituksista näyttelijöiden kanssa. Lisäksi kuullaan, mitä tunnetut näyttelijät ja ohjaajat kertovat Bergmanista. Siirtymät ajassa ja paikassa ovat nopeita. Tietynlainen sirpaleisuus, joka kuvaa Magnussonin elokuvaa, on hyvä metafora kuvaamaan suurta taiteilijaa, Ingmar Bergmaniakin. Hän modernisoi, uudisti elokuvailmaisua ja loi mestarillisia näytelmäproduktioita saavuttaen mainetta ja kunniaa. Samanaikaisesti hän kärsi erilaisista fobioista, fyysinen terveys reistaili ja hänen ihmissuhteitaan ei kuvannut stabiilisuus, vaan pirstaleisuus. Taide oli kuitenkin se tärkein ja ehkä ainut väline, jonka kautta hän käsitteli ihmisenä olemisen syvimpiä kysymyksiä.

Modernina elokuvaohjaajana Bergman toi mestarillisesti valkokankaalle ihmisen psyyken kuvauksen. Katsoja joutui – tai pääsi – Bergmanin elokuvien kautta kohtaamaan sellaisiakin ihmisyyden kysymyksiä, jotka olisi ehkä ollut helpompi ohittaa.

Dramatenin eli Tukholman kuninkaallisen teatterin johtaja Stefan Larsson toteaa elokuvassa: ”We will never again see an artist like that in Sweden.”