Tarinankerrontaa
a. Edward väittää, että niin hän kuin Williamkin ovat tarinankertojia. Mitä hän tarkoittaa? (William on ammatiltaan toimittaja. Luokassa voi pohtia, millaisia
tarinoita toimittaja rakentaa, mikä on faktan ja fiktion suhde uutistyössä, miten tekijä vaikuttaa uutiseen…)
b. Mistä Edward saa juttuihinsa aineksia? Miten hän niitä yhdistelee?(Tarinoissa on omaelämäkerrallisia aineksia. Kiinnittäkää kuitenkin huomiota nuoren Edwardin ominaisuuksiin, jotka välittyvät tarinoiden kautta: Ulkonäöltään hän on suittu, siloposkinen ja hohtavahampainen hiukan epätodellinen hahmo. Hän tekee uskomattomia sankaritekoja ja tuntuu aina onnistuvan siinä, mihin ryhtyy – hän tuo mieleen esimerkiksi kekseliään Odysseuksen
tai onnekkaan Hannu Hanhen. Myös monet muut henkilöhahmot, tapahtumapaikat ja juonikuviot ovat muistakin tarinoista tuttuja: noita, hämähäkit, suo ja kielletty polku kytkeytyvät kauhukertomusperinteeseen, neito vedessä ja häntä lähestyvä käärme viittaavat Raamatun luomiskertomukseen, Spectre on
tyypillinen utopistinen miljöö, Edwardin sotaseikkailu parodioi toimintaelokuvan sankarin toimintatapoja…)
c. Kertokaa kuulemianne juttuja luokassa. (Tarinoimaan on vaikea ryhtyä yhtäkkiä. Kerrontatilannetta voi yrittää rakentaa pohtimalla, mikä on Edwardin tarinoista paras. Samalla voi koota hyvän tarinan tunnusmerkkejä taululle tai kalvolle ja muistella, millaisia hyviä juttuja on tullut vastaan. Kiinnostavaa on miettiä myös, millainen on huono juttu. Tehtävään voi palata muutaman päivän mietinnän jälkeen, ja pohdiskelua voi hyödyntää myös fiktiivisen kirjoittamisen pohjustuksena.)
d. Yksi tarina – monta loppua. Valitkaa työstettäväksi muutamia tarinoita, joista on poistettu loppu. Keksikää tarinoihin erilaisia lopetuksia: osa voi saada tehtäväksi kertoa tarinat loppuun Edwardin tapaan, osaa voi pyytää kertomaan niille täysin uskottavan lopun, jonkun tehtävä voi olla lopettaa tarina tylsästi.
(Tehtävän voi tehdä suullisesti tai kirjallisesti. Lähtökohdaksi voi ottaa jonkin oppilaiden oman tarinan, kiinnostavan kaupunkitarinan tai vaikkapa jonkin Helsingin Sanomien julkaisemista Erikoisista tapauksista. Alla pari esimerkkiä.)
Vauhdikas kirkkomatka
Parikymmentä vuotta sitten oli pääkaupunkiseudulla jouluna kunnon pakkastalvi. Palasin joulukirkosta Leppävaarasta Perkkaalle. Olin kova kävelijä ja
painelin kaulus pystyssä kotia kohti minkä kintuista pääsin. Näin katulampun valossa takanani tulevan herrasmiehen varjon ja kuulin askelten narinan uhkaavasti lähenevän. En viitsinyt villahuiveiltani ja hupuiltani vilkuilla taakseni, joten lisäsin vauhtia masiinaan ja ajattelin, että äkkiäkös minä tämän ukonrussukan kannoiltani karistan.
Mutta kun lisäsin vauhtia, perässäkulkija lisäsi myös! Loppumatkan kuljin aivan läkähdyksissä, ja aina vain askeleet seurasivat joka risteyksen jälkeen.
ALKUPERÄINEN LOPETUS:
Tulipa seuraaja vielä samaan taloon, jonka pihalla minä käännyin tarkastelemaan häntä lähemmin. Naapuri nosti kohteliaasti hattuaan ja sanoi: "Hyvää joulua! Kiitos kyydistä. Olipa rapsakka joulukirkkokyyti."
(Seija Köykkä, www.helsinginsanomat.fi/ekstrat/erikoinentapaus)
Maailmanlopun tunnelmia
Oli 19.1.1979. Koulussa puhuttiin vain maailmanlopusta. Erilaisia tietoja tapahtumasta kuului joka puolelta. Koko koulu suoraan sanoen kuhisi erilaisia ennusteita ajasta, millainen loppu tulisi olemaan ja miten se alkaisi.
Eräs ennustaja, joka oli ennustanut myös Elviksen kuoleman, Kennedyn murhan ja Vietnamin sodan, oli siis tämänkin takana.
Etukäteen asiaa ajatellen se tuntui uskomattomalta. Kokka oli perjantai ja ratsastuspäiväni, ajattelin, että meille olisi soitettu, jos tuntimme olisi peruutettu. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Astuin tallin ovesta ulos viittä vaille kuusi. Katselin taivaalle enkä nähnyt mitään merkillistä. Ystäväni, jotka olivat jännittyneitä sekä koulussa että tallilla, vaikuttivat siltä, kuin kaikki olisi todella lopussa.
ALKUPERÄINEN LOPETUS:
Kellon ollessa puoli seitsemän näin ystävieni huokaavan helpotuksesta ja keskittyvän jälleen ratsastukseen.
Olimme huomanneet, ettei pelko ollut vain itsessä vaan myös muut olivat samasta pelosta osallisia.
(Tyttö; Helsinki; muistiinpantu 1979. Leea Virtanen, Varastettu isoäiti. Kaupungin kansantarinoita.Tammi, 1987.)
e. Jatkokertomus. Sopikaa, että jokainen kirjoittaa lapulle yhden sanan (tarvittaessa kirjoittamista voi ohjeistaa tarkemminkin: substantiiveja, sellaisia
sanoja, jotka viitsii lausua ääneen jne.). Lappuset kerätään ja pannaan uudelleen jakoon. Asetutaan piiriin ja kerrotaan yhteinen jatkokertomus niin, että jokainen kertoo vuorollaan tarinaa eteenpäin ja ujuttaa omaan pätkäänsä saamassaan lapussa olevan sanan.
© Koulukino 2024
