Malcolm X -elokuva (1992) oli jo annettu ohjattavaksi valkoihoiselle Norman Jewisonille, mikä herätti vastalausemyrskyn. Spike Lee kamppaili ohjaustyön itselleen sanoen, että elokuvan ohjaajalla täytyy olla "syvä mustan psyyken ymmärrys". Hän on todennut pitävänsä omituisena, että valkoiset kertovat mustien tarinoita. Lee on epäilemättä poleeminen ja poliittinen ohjaaja, joka kommentoi elokuvillaan nykyajan epäkohtia menneisyyttä peilaten. Esimerkkinä ohjaajan käyttämistä intertekstuaalisista tehokeinoista mainittakoon Malcolm X, joka alkoi autenttisella videotaltioinnilla poliisiväkivallan kohteeksi joutuneen mustan taksikuskin Rodney Kingin pahoinpitelystä.

Mustien asemaa ja Ku Klux Klania käsitteleviä elokuvia on tehty vuodesta 1966 lähtien: The Black Klansmanissa vaaleaihoinen, musta jazzmuusikko (jota esitti valkoihoinen näyttelijä) soluttautuu Klaaniin kostaakseen tyttärensä kuoleman. Muista samaa teemaa elokuvista mainittakoon Mississippi palaa (Mississppi Burning, 1988), Coenin veljesten Voi veljet, missä lienet? (O Brother, Where Art Thou?, 2000), osittain hieman kyseenalainen Pahat pojat II (Bad Boys II, 2003) ja Django Unchained (2012). Kaikki nämä elokuvat ovat valkoisten ohjaajien teoksia. Spike Lee ottikin yhteen Quentin Tarantino kanssa tämän Django Unchained -elokuvasta. Leen mielestä kyseessä oli afroamerikkalaisten holokausti eikä viihteellinen katsaus mustan supersankarin ylivoimalle valkoisia pahiksia kohtaan.

Rotu- ja sukupuolidiversiteettikeskustelua käydään yhä tänä päivänä monien elokuvien ympärillä. Esimerkiksi  Samuel L. Jackson arvosteli pääosavalintaa Get Out -elokuvassa (2017): englantilaissyntyinen Daniel Kaluuya on häneen mukaansa kykenemätön ymmärtämään Amerikan mustien kärsimystä ja rooliin "liian valkoinen". Toki voidaan pohtia, onko edes Jasper Pääkkönen suomalaisena relevantti valinta BlacKkKlansmanin klaanilaiseksi tai Vivienne Leigh, a true English Rose, millään lailla hyväksyttävä valinta esittämään Tuulen Viemän Scarlettia, täydellistä Southern Belle -ikonia.

Keskustelu mustien näyttelijöiden ja ohjaajien asemasta jatkuu Hollywoodissa edelleen. #OscarsSoWhite -liike (myös Oscar Whitewash) boikotoi Spike Lee etunenässä 2016 Oscar-palkintojenjakotilaisuutta: marginaaliryhmät ovat edelleenkin aliedustettuja eivätkä tule palkituiksi.

Barry Jenkinsin ohjaama Moonlight-elokuva (2016) on monella tapaa poikkeuksellinen ja historiallinen elokuva. Se on muun muassa ensimmäinen LGBTQ-elokuva (lesbian, gay, bisexual tai transgender), jossa esiintyy pelkästään afroamerikkalaisia näyttelijöitä. Lisäksi elokuvan leikkauksesta vastannut Joi McMillon oli ensimmäinen mustaihoinen nainen, joka sai Oscar-ehdokkuuden leikkauksesta. Elokuva voitti myös parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja Mahersala Ali saavutti ensimmäisenä muslimina parhaan miessivuosan palkinnon.

Viime aikoina on keskustelua herättänyt myös se, että heteronäyttelijät nappaavat rooleja ja palkintoja elokuvista, jotka käsittelevät gay-yhteisöä, kuten Oscar-voittajat Tom Hanks (Philadelphia, 1993) ja Matthew McConaughey (Dallas Buyers Club, 2014) sekä Call Me by Your Namen (2017) pääosan esittäjät.  

Ajat ovat kenties jonkin verran muuttuneet Hollywoodissa eikä jatkuvaa polemiikkia näyttelijöiden "oikeutetusta" syntyperästä käydä tai kenties tiettyjen näyttelijöiden meriitit ovat jo niin korkealla tasolla, ettei keskustelua tarvitse käydä. Esimerkiksi Daniel Day Day-Lewis voitti Oscarit mm. roolisuorituksistaan CP-vammaisena taiteilijana elokuvasta Minun elämäni (My Left Foot, 1989) sekä esittäessään Amerikan presidenttiä elokuvassa Lincoln (2012). On silti merkillepantavaa, että Marlee Matlin on tähän päivään mennessä edelleenkin ainoa kuulovammainen Oscar-voittaja elokuvasta Sanaton rakkaus (Children of a Lesser God, 1986).

Eräs Hollywoodin vähemmistö ovat naisohjaajat: esimerkiksi vuonna 2018 Venetsian filmifestivaaleilla vain yksi naisohjaaja osallistuu kilpailusarjaan. Kun festivaalien johtajalta Alberto Barberalta kysyttiin syytä naisohjaajien aliedustukseen, vastasi hän: "Emme katso elokuvia kysyen 'kuka teki tämän?'. Me katsomme elokuvaa. Se on tapamme osoittaa mahdollisimman suurta kunnioitusta, jotta paras elokuva voittaa." Myös Cannesissa pyrittiin saamaan tasapuolinen edustus molemmista sukupuolista siinä kuitenkaan onnistumatta.

Lisäksi ongelma kohdistuu naisnäyttelijöiden ikääntymiseen ja heidän roolituksiinsa. Mikäli näyttelijätär ei kuulu raskaan sarjan tähtiin, jotka ovat kyenneet uudelleenmäärittelemään tyyppihahmonsa valkokankaalla (kuten Meryl Streep, Nicole Kidman tai Jessica Lange), kuinka pitkälti nuoruuteen ja ulkonäköön perustuvalla alalla on mahdollista löytää ikuisen nuoruuden lähde muualta kuin leikkauspöydältä tai botox-ruiskeista?

Pohdittavaksi

• Onko mielestäsi olemassa elokuvia, jotka leimautuvat ohjaajan taustan tai aihepiirin mukaan?
• Kirjallisuustieteessä mainitaan muun muassa "naiskirjallisuus", joka on naisten kirjoittamaa ja kuvaa naisen kokemaa todellisuutta. Toisaalta Kathryn Bigelow on ohjannut myös sotaelokuvia. Määrittääkö elokuvantekijän sukupuoli, rotu, uskonnollinen tai poliittinen vakaumus aihepiirin?
• Onko elokuvissa mielestäsi sukupuoli- ja ikäsyrjintää?