Mooren elokuvilla on yhteys myös Cinema Verité -perinteeseen. Cinema Verité (ranskasta käännettynä "totuuselokuva") on dokumentaarisen elokuvanteon tyyli, jossa käytetään mm. lavastettuja kohtauksia ja provosoidaan tilanteita kameran läsnäololla. Tyylin taustalla on ajatus, että kuvaustilanteet väistämättä vaikuttavat kuvattaviin ihmisiin, eikä todellisuutta voi kuvata sellaisenaan, objektiivisesti. Sen sijaan kameran ja kuvausryhmän läsnäolo voivat käynnistää tilanteita, jotka ovat itsessään kiinnostavia ja paljastavia. Tärkeää on kuvaustilanteiden aidot olosuhteet, mukaan lukien ohjaajan ja päähenkilön välinen vuorovaikutus. 

 

Tyypillinen Mooren elokuvien keino on rinnastaa arkistomateriaalia (otteita uutislähetyksistä, poliitikkojen puheista, vanhoista elokuvista, valistus- ja opetusvideoista, mainoksista, kotivideoista..), cinema verité – tai reportaasityylillä kuvattua dokumentaarista materiaalia, haastatteluja, manipuloitua kuvaa ja animaatiota. Moore luo elokuvan leikkauksella vastakkainasetteluja, joilla hän pyrkii esimerkiksi paljastamaan "virallisen totuuden" ja todellisuuden välisen ristiriidan. 

 

Mooren elokuvissa kuvat etenevät nopeaa tahtia, ja kirjavaa kuvamateriaalia leikataan toisinaan villisti keskenään. Kuvakerronta rakentuu miltei täysin kertojaäänen ehdoilla, ja kuvien rooli on usein ikään kuin todistaa ja vahvistaa se mitä Moore puhuu. Tämä on tavallista esimerkiksi uutis- ja reportaasikerronnassa. Uutisista ja reportaaseista poiketen Mooren tarina ja argumentaatio etenee kuitenkin omalla logiikallaan, jonka katsoja joutuu hyväksymään, olkoonkin että hypyt aiheesta, paikasta ja haastatellusta toiseen ovat joskus isoja.