Mooren elokuvalliset vaikutteet
Michael Moore on saanut vaikutteita tyyliinsä muilta elokuvantekijöiltä, eikä hän ole ainoa dokumentaristi joka pistää itsensä likoon elokuvissaan. 1980-luvulla dokumentaristi Nick Broomfield alkoi esiintyä itse omissa elokuvissaan. Broomfieldin elokuvien tyyli oli reflektiivinen: elokuvat kertoivat varsinaisen aiheen ohella elokuvan tekemisestä ja vaikkapa mönkään menneistä yrityksistä tavoittaa elokuvan päähenkilö. Broomfield inspiroi monia dokumentaristeja, mukaan lukien Moorea.
Broomfieldin ja Mooren kaltaisia ohjaajia on kutsuttu nimellä Les Nouvelles Egotistes. Tekijöiden tyyliin kuuluu usein se, että he elokuvia tehdessään osallistuvat käsillä oleviin tapahtumiin ja esittävät sinisilmäistä ja tietämätöntä. Tämä voi auttaa saamaan vastauksia vaikeisiin tai itsestään selviltä tuntuviin kysymyksiin. Teeskennelty tietämättömyys saattaa myös provosoida esiin yllättäviä piirteitä elokuvan päähenkilöissä.
Suomessa Les Nouvelles Egotistes -ohjaajiin voi lukea ainakin John Websterin, joka on käyttänyt mm. mysteerirakennetta elokuvassa Sukkien euroelämää (1999). Elokuva on poliittinen satiiri, jossa John Webster etsii kadonneita sukkia Euroopan Unionista. Ilmastonmuutoksesta kertovassa elokuvassa Katastrofin aineksia (2008) esiintyi Websterin lisäksi hänen perheensä.
Mooren tyylissä on vaikutteita ns. gonzojournalismista, jossa toimittaja keskittyy kummallisiin yksityiskohtiin ja omiin havaintoihinsa. Gonzo-journalisti saattaa kierrellä ja vältellä varsinaista "virallista" aihetta.
Mooren elokuvilla on yhteys myös Cinema Verité -perinteeseen. Cinema Verité (ranskasta käännettynä "totuuselokuva") on dokumentaarisen elokuvanteon tyyli, jossa käytetään mm. lavastettuja kohtauksia ja provosoidaan tilanteita kameran läsnäololla. Tyylin taustalla on ajatus, että kuvaustilanteet väistämättä vaikuttavat kuvattaviin ihmisiin, eikä todellisuutta voi kuvata sellaisenaan, objektiivisesti. Sen sijaan kameran ja kuvausryhmän läsnäolo voivat käynnistää tilanteita, jotka ovat itsessään kiinnostavia ja paljastavia. Tärkeää on kuvaustilanteiden aidot olosuhteet, mukaan lukien ohjaajan ja päähenkilön välinen vuorovaikutus.
Tyypillinen Mooren elokuvien keino on rinnastaa arkistomateriaalia (otteita uutislähetyksistä, poliitikkojen puheista, vanhoista elokuvista, valistus- ja opetusvideoista, mainoksista, kotivideoista..), cinema verité – tai reportaasityylillä kuvattua dokumentaarista materiaalia, haastatteluja, manipuloitua kuvaa ja animaatiota. Moore luo elokuvan leikkauksella vastakkainasetteluja, joilla hän pyrkii esimerkiksi paljastamaan "virallisen totuuden" ja todellisuuden välisen ristiriidan.
Mooren elokuvissa kuvat etenevät nopeaa tahtia, ja kirjavaa kuvamateriaalia leikataan toisinaan villisti keskenään. Kuvakerronta rakentuu miltei täysin kertojaäänen ehdoilla, ja kuvien rooli on usein ikään kuin todistaa ja vahvistaa se mitä Moore puhuu. Tämä on tavallista esimerkiksi uutis- ja reportaasikerronnassa. Uutisista ja reportaaseista poiketen Mooren tarina ja argumentaatio etenee kuitenkin omalla logiikallaan, jonka katsoja joutuu hyväksymään, olkoonkin että hypyt aiheesta, paikasta ja haastatellusta toiseen ovat joskus isoja.
SATIIRI on aiheen käsittely niin että se näyttää naurettavalta. Satiirin katkera iva kohdistuu parantamistarkoituksessa ihmisten moraalisiin heikkouksiin, yhteiskunnan paheisiin yms.
PARODIA on ivamukaelma eli piikittelevä, liioitteleva tai koominen mukaelma toisesta teoksesta. Parodia säilyttää alkuteoksen muodon ja sävyn, mutta muuttaa sen sisällön matala-aiheiseksi ja jokapäiväiseksi. Ero satiirin ja parodian välillä: parodia tarkoittaa usein humoristista muunnelmaa teoksesta, satiiri on usein humoristinen mukaelma reaalimaailmasta.
IRONIA juontuu kreikan sanasta teeskentely. Se on ilmaisumuoto, jossa todellinen merkitys ja käytetyt sanat ovat ristiriidassa. Ironiaan sisältyy ajatus, että asiat eivät ole sitä miltä näyttävät ja mitä niiden väitetään olevan. Ironialla pyritään paljastamaan epäkohtia saattamalla ne naurunalaisiksi siten, että ne esitetään päinvastaisina, muka positiivisina ominaisuuksina. Sokraattinen ironia on sitä että joku teeskentelee tietämätöntä paljastaakseen toisen tietämättömyyden. Itseen kohdistuva iva on itseironiaa.
SARKASMI on ironian yksi alalaji, muoto. Ironian ja sarkasmin ero on siinä, että sarkasmi kohdistuu olemassa olevaan henkilöön. Sarkasmi ilmenee usein piilomerkityksinä jotka voi ymmärtää vain asiayhteydessään (sanotaan esim. "oletpa viisas" tyhmästi tehneelle).
(Lähteet: Nykysuomen sanakirja ja Wikipedia)
© Koulukino 2024