Jokisen Helene-elokuvan voi nähdä jatkavan pohjoismaalaista kamarinäytelmäperinnettä, joka siirtyi aikanaan teatterista elokuvaan. Tunnetuimpia kamarinäytelmiä ovat ruotsalaisen näytelmäkirjailija August Strindbergin (1849 – 1912) Myrsky, Talo on palanut, Aavesonaatti, Pelikaani ja Svarta Handsken. Elokuvan puolella Ingmar Bergman (1918 – 2007) antoi strindbergiläiselle kamarinäytelmälle elokuvallisen muodon, esimerkiksi elokuvissaan Hiljaisuus, Talven valoa ja Kuin kuvastimessa. Kamarinäytelmäperinteessä miesohjaajat ja –käsikirjoittajat sijoittavat draaman kamariin: kodin privaattiin tilaan. Draaman keskiöön nousevat kamarien naisasukkaat ja siten naisidentiteetin rakentaminen. (Laakso, Hanna Maria. Women in the Chamber: The Influence of the Strindbergian Theatrical Legacy on Danish Dogma Films . Väitöskirja. Concordia University, Montreal, 2007.)

Jokinen keskittyy kamarinäytelmäperinteen hengessä kuvaamaan Helenen elämää kotinsa ”kamareissa.” Helene elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä kanssa puutalossa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia. Muutos tulee, kun taidekauppias löytää Helenen sekä noin 150 upeaa maalausta ja haluaa järjestää yksityisnäyttelyn.

Sen sijaan, että elokuva pikkutarkasti rakentaisi uudelleen 1910-20 lukua ja sitä yhteiskunnallista tilannetta, jossa taiteilija elää, se keskittyy kuvaamaan Helenen vaihtelevia tunnetiloja kotinsa kamareissa. Helenen kodin kamarit toimivat draaman näyttämönä.

Ulkoisesti Helenen elämä oli ahdasta: huoneen ja keittiön asunnossa piti pystyä maalaamaan, elämään arkea ja tapaamaan ystäviä. Elokuvassa sairaalloisen äidin (Pirkko Saisio) vaatimukset ahdistavat Heleneä. Niukkuus ja normipaine asettivat rajat elämälle, jossa kotitöihin kului helposti kuusi tuntia päivässä.

Einar Reuterin tulo valaisi ahtaat huoneet. Yhteisellä maalausmatkalla Tammisaareen Helene maalasi Purjehtijan (1918), jonka aistillisissa vedoissa näkyy rakastuneen naisen katse.
(Lähde: Ateneum – Laura Birn löysi intohimoisen Helenen)
 

Strindbergin ja Bergmanin tapaan Jokinen kuvaa kamarinäytelmänsä naispäähenkilöä Heleneä ja tämän ahdistusta kodissaan, jonka seinät toisinaan rajoittavat oman minän kehittämistä. Huoneista etsitään ulospääsyä vapauteen; kamarinäytelmissä lähdöt ovatkin merkityksellisiä oman vapaudenkaipuun ruumiillistumia ja draaman käännekohtia. Tunnetuin lähtö kamarista on kuvattu norjalaisen näytelmäkirjailija Henrik Ibsenin (1828 – 1906) näytelmässä Nukkekoti (1879), kun päähenkilö Nora jättää kotinsa, kamarinsa, löytääkseen itsensä, ollakseen jotakin enemmän kuin äidin ja vaimon rooleja näyttelevä nainen. Dramaattinen lähtö nukkekodista teki Norasta modernin naisen ja merkitsi modernin draaman alkua. Ibsenistä tuli maailmankuulu modernin naisen ja tämän itsenäisyyden kuvaaja. Ennen kaikkea Ibsen loi modernin draaman: naishahmoa uudistamalla hän uudisti myös draaman lait.

• Tarkastele Laura Birnin näyttelijäsuoritusta ja keskity Helenen käyttäytymiseen kotona. Kuvaile Helenen kokemia tunnetiloja kotonaan. Mitä erilaisia tunteita Helene käy läpi elokuvan aikana?
• Mikä tekee Helenen onnelliseksi? Miten Helene ilmentää onnellisuuttaan?
• Entä mikä aiheuttaa Helenen epätoivon? Miten Helene käyttäytyy, kun epätoivo saa ylivallan? Mitä tunteita Helene tukahduttaa ja miksi? Miten tunteiden tukahduttaminen näkyy kehonkielessä, kasvonilmeissä ja puheessa /hiljaisuudessa.
• Millä luonteenpiirteillä kuvailisit Heleneä? Perustele vastauksesi.