Suuri osa elokuvan kohtauksista tapahtuu Rileyn mielessä, jossa hänen viisi tunnettaan (Ilo, Suru, Pelko, Viha ja Inho) istuvat komentokeskuksessa ohjauspaneelin ääressä ohjaillen hänen käytöstään. Elokuvan idea tunnehahmoista komentokeskuksessa muistuttaa ranskalaista “Olipa kerran elämä” -piirrossarjaa, jossa kehon rakennetta ja toimintaa esitellään samankaltaisten animaatiohahmojen avulla. Myös Disney tuotti vuonna 1943 samantapaisen animaation tunteista ja järjestä.

Tällainen metaforinen kuvaus on elokuvakerronnan peruselementtejä – konkreettisen asian avulla esitetään jokin monimutkaisempi asia. Ajatus siitä, että mielessä “istuu” jokin hahmo on tuttu myös psykologiassa: näköhavainnon keskeinen kysymys on, miten ulkopuolelta verkkokalvoon saapuvasta valosta voi tulla psyykkinen representaatio, eli miten mieli "näkee"?

Voidaan sanoa, että mielessä elää hahmo, niin sanottu homunculus, joka katsoo kuvia verkkokalvolla kuin elokuvia (samalla tavalla kuin Inside Outin tunnehahmot katsovat maailmaa Rileyn silmien kautta). Tieteellisesti teoria homunculuksesta on kuitenkin ristiriitainen, sillä eräiden tutkijoiden mielestä homunculus ei selitä sitä miten kuva nähdään, eli miten kuva siirtyy ihmisen aivoihin ja saa merkityksen, jonka yksilö itse ymmärtää. 

Tunteiden ja muistin monipuolinen yhteys on hienosti esitetty Inside Out -elokuvassa. Elokuvan tunnehahmot on kuvattu ihmishahmoja muistuttavina, ja heidän ympäristönsä on kuin fyysinen maailma; siellä on esineitä, joita voi käyttää ja paikkoja, joihin voi mennä. Vaikka todellisuudessa abstrakti ajattelu ja mielikuvitus eivät ole konkreettisia paikkoja aivoissa, mielen toiminnasta suurin osa liittyy erilaisiin hermoverkkoihin. Esimerkiksi limbinen järjestelmä, aivoalueiden joukkosyvänne molemmissa aivopuoliskoissa, osallistuu muun muassa tunteiden ja pitkäkestoisen muistin tukemiseen.

Elokuvassa esitetään katsojalle tunnehahmojen ajatuksia useammin kuin Rileyn. Riley näyttää siltä kuin hän ei huomaisi mitä hänen mielessään tapahtuu. Itse asiassa sama tapahtuu usein myös oikeassa elämässä: mielen toiminta tapahtuu paljolti tiedostamatta. Tajunta on tietoisuus itsestä ja ympäristöstä. Tietoisuus jostakin asiasta tarkoittaa, että asia välittyy meille subjektiivisena eli omakohtaisena, sisäisenä kokemuksena. Sisäisiä kokemuksia ei tarvitse päätellä, tiedämme ja koemme ne suoraan. Tiedostamatonta toimintaa tarvitaan, koska tietoisuuden kapasiteetti on rajallinen ja kaikki mielen toiminnot eivät voi olla tiedostettuja. Tietoinen ja tiedostamaton toiminta ovat ihmisen mielen tasapainoiselle toiminnalle yhtä tärkeitä. Esimerkiksi pahimmille peloille ei ole olemassa mielessä sellaista konreettista paikkaa kuin Rileyn alitajunta, pelottava luola kellarissa.

Elokuvassa tunteet ovat 11-vuotiaan tytön mielen osia, ja ne on kuvattu ihmisen kaltaisina hahmoina. Jokaisella hahmolla on erilaisia persoonallisuuden piirteitä. Ne näyttävät erilaisilta, niillä on erilaiset äänet, omia kokemuksia ja tietoja (esim. Suru on lukenut kirjoja muistin toiminnasta). Osa on tyttöjä (Ilo, Suru, Inho) ja osa poikia (Pelko, Kiukku). Tunnehahmot eivät tiedosta vain itseään, vaan elävät myös toistensa tunteita. Tästä esimerkkinä toimii elokuvan kohtaus, jossa Ilo tulee surulliseksi joutuessaan Rileyn muistitunkiolle.

• Keskustelu: Pohtikaa yhdessä, millä tavalla elokuvassa näytetään, että tunnehahmot kuuluvat kaikki yhden ihmisen mieleen.

1) Joskus tunnehahmot käyttävät sanaa "me" puhuessaan Rileystä, esimerkiksi “äiti ja isä muuttivat meidät tänne”. 2) Tunnehahmot  reagoivat joihinkin tapauksiin samoilla tunteilla. Esimerkiksi kun isä ruokkii Rileya lentokonetta leikkien, kaikki näyttävät iloisilta. Kun perheen talo on myyty, kaikki tunnehahmot näyttävät järkyttyneiltä.