Musikaali lajityyppinä
Musikaali kuuluu elokuvahistorian vanhimpiin lajityyppeihin eli genreihin. Musikaali syntyi samaan aikaan äänielokuvan kanssa vuonna 1927. Syy tähän on ilmeinen: valkokankaan "oppiessa puhumaan" haluttiin uudesta keksinnöstä ottaa kaikki irti – musiikin esittäminen tuntui parhaalta tavalta hyödyntää äänen ulottuvuutta.
Yksittäiseen genreen kuuluvat elokuvat jakavat keskenään samat ominaispiirteet. Siinä missä lännenelokuvia yhdistävät esim. rujonromanttiset uudisraivaajamiljööt, korostettu maskuliinisuus ja aseelliset konfliktit, musikaaleille on ollut ominaista musiikin keskeinen rooli juonen eteenpäin viejänä ja temaattisen tunnelman luojana. Tunteiden selkeys, yhteisöllisyys ja onnellinen loppu kuuluvat nekin klassiselle elokuvamusikaalin tunnusmerkkeihin.
Musikaalit jakautuvat kahteen eri tyyppiin: nk. backstage-musikaaliin ja integroituun musikaaliin.
Backstage, joka jo kirjaimellisen merkityksensäkin puolesta viittaa näyttämön takaiseen maailmaan, tekee selvän eron elokuvan tarinan ja musiikkinumeroiden välille. Musiikkinumerot motivoituvat useimmiten esittävän miljöön kautta: elokuvat sijoittuvat esim. teatterilaisten tai muiden esiintyvien taiteilijoiden musikaaliseen maailmaan. Backstage-musikaalin kirkkain kukoistuskausi kesti vuodesta 1927 aina 1930-luvun puoliväliin.
Nk. integroitu musikaali sen sijaan ripottelee musiikkinumeronsa elokuvan muun kerronnan keskelle. Musiikki integroidaan tarinaan vaikka siten, että näyttelijät puhkeavat kesken kaiken lauluun ja/tai tanssiin. Integroitu musikaali, joka useimmille tulee mieleen musikaaleista puhuttaessa, oli voimissaan 1950-luvulla. Sen suurimpiin tähtiin lukeutuvat Gene Kelly, Judy Garland ja Fred Astaire.
Tehtäviä elokuvan katsomisen ajaksi
a) Kiinnittäkää erityishuomiota musiikkinumeroihin: osallistuvatko ne aktiivisesti tarinankertomiseen, vievätkö ne juonta eteenpäin? Lisäävätkö ne informaatiota elokuvan tapahtumista ja/tai henkilöhahmoista? Kommentoivatko ne juonen käänteitä? Jos näin tapahtuu, niin kertokaa millä tavoin.
Elokuvan musiikkinumerot ovat suurimmalta osin juonen kuljetuksesta irrallisia, lähinnä tunnelmointiin pyrkiviä viihde-esityksiä. Toisaalta ne myös elävöittävät entisestään henkilöhahmoja, kuten esim. Vernerin soolo Pelimannin perintö. Kappale Kissankellojen soittaja toimii Vernerin ja hänen pienen tyttärensä keskinäisen suhteen vahvistajana. Samankaltainen funktio on myös rakastavaisten duetolla Jotain jää. Kuoroesitys Miespolvien marssi pönkittää kollektiivista henkeä ja artikuloi suomalaisten vastarinnan.
b) Ovatko elokuvan musiikkinumerot irrallisia vai integroituja? Puhkeavatko henkilöt spontaaneihin musiikkiesityksiin vai onko ne motivoitu miljöön tms. kautta? Onko Kaksipäinen kotka backstage- vai integroitu musikaali? Perustelkaa vastaukset.
Musiikkinumerot ovat pääosin irrallisia, ja niissäkin kohtauksissa, joissa esiintyminen on spontaanimpaa, laulunumerot motivoidaan esim. kapakkatunnelman tai henkilön luonteenpiirteiden kautta (esim. Verneri on torimyyjä, sujuvasupliikkinen helppoheikki, joka "tekee laulaen työtään").
c) Elokuvan maailmasta voi erottaa sekä ns. diegeettistä että ei-diegeettistä musiikkia. Diegeettinen musiikki kumpuaa nähtävästä lähteestä, esim. kohtauksessa esiintyvästä orkesterista. Kaksipäisestä kotkasta voi löytää myös kohtauksia, joissa kuullaan ei-diegeettistä musiikkia – musiikkia, jonka elokuvan henkilöt ja yleisö kuulevat, mutta joka ei ole peräisin mistään näkyvästä kohteesta. Tällöin on useimmiten kyse taustamusiikista. Missä kohdin elokuvaa esiintyy ei-diegeettistä musiikkia?
Diegesis=kerronnallinen aikatila, yksittäisen elokuvan tarina-aika. Kaksipäisen kotkan ei-diegeettistä musiikkia kuullaan mm. Vernerin ja Veeran Kissankellojen soittaja -kappaleen aikana – laulajia ilmaantuu säestämään "näkymätön orkesteri". Kaikki ne kohtaukset, joissa laulaja laulaa säestyksen kanssa, mutta säestyksen lähdettä ei nähdä tai se ei muuten ole loogisesti mahdollinen vaihtoehto.
d) Mitä muita musikaalille luontaisia piirteitä elokuvasta erottuu?
Mm. yhteisöllisyys, tunteiden läpinäkyvyys ja suora ilmaiseminen, onnellinen loppu.
© Koulukino 2024
