Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986)                                    

Viisi kautta presidenttinä nostivat Urho Kekkosen Suomen poliittisen historian kärkikaartiin. Ykkösnimeksi hän nousee vallankäyttäjänä, joka taktisella kyvyllään hallitsi suvereenisti politiikan kenttää laidasta laitaan, ulkopolitiikasta tiedeorganisaatioiden järjestelyihin, Lapin kehittämisestä oikeuspolitiikkaan ja virkanimityksiin. Kekkosen neljännesvuosisadan kestäneen presidenttikauden aikana Suomi säilyi Euroopan länsiryhmässä Neuvostoliiton painostuksesta huolimatta.

Urho Kekkosen uraan liittyy suurmiesten tapaan legendoja, jotka ovat aikanaan palvelleet päivänkohtaisia poliittisia tarpeita, mutta jotka lähemmin tarkasteltuina eivät ole tosia. Kekkosen taustasta niitä löytyy etenkin hänen maakunnallisista juuristaan, perheen sosiaalisesta asemasta ja politiikkaa edeltävistä vuosista.

Nuoruuden tärkeimpien muovautumisvuosien ajan Kekkonen oli työkokemukseltaan poliisi ja harrastuksiltaan järjestö- ja lehtimies. Hän perehtyi perusteellisesti kommunisminvastaisen toiminnan kovimpiin otteisiin. Kekkosen aatteelliset juuret olivat vasta itsenäistyneen Suomen kansallismielisessä ylioppilaspolitiikassa. Lopullisesti Kekkosen ulkopoliittinen ajattelu tiivistyi vuoden 1944 kuluessa. Hänen elämäkertansa kirjoittajan Juhani Suomen mukaan "Kekkosen realismi oli kovin Neuvostoliitto-keskeistä". Tämä tarkoitti sitä, että Suomen itsenäisyyttä ja riippumattomuutta ajatellen tärkeintä oli poistaa Neuvostoliiton epäluulot ja luoda siten edellytykset keskinäisen luottamuksen aikaansaamiselle.

Enemmän kuin aatteellista Kekkosen lahjakkuus oli toiminnallista ja etenkin taktista. Häntä ei voi sanoa sukupolvensa päämääriä muovaavaksi aatteelliseksi johtajaksi, vaan sen sijaan kunkin ajan valta-aatteiden tehokkaimmaksi toteuttajaksi.

Jo muodostaessaan ensimmäistä hallitustaan 1950 Kekkonen perusteli omaa johtavaa rooliaan ja hallituksen kokoonpanoa ensi sijassa Suomen suhteilla Neuvostoliittoon. Ensimmäisen hallituksensa loppupuolella Kekkonen alkoi korostaa yhä enemmän Suomen ja Neuvostoliiton välille 1948 solmittua sopimusta ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta (YYA-sopimus), josta tuli "kaiken perusta". Kekkonen rakensi pian idänsuhteista merkittävimmän poliittisen työvälineensä, vipusimen, jolla onnistui kerta toisensa jälkeen torjumaan niin hallitusten kaatoyritykset kuin henkilökohtaisen syrjäyttämisensäkin.

Kekkosen menettelytavoille oli Juhani Suomen kuvauksen valossa ominaista, ettei hänelle riittänyt enemmistön saavuttaminen kompromissien kautta, vaan sisäpoliittisten vastustajien täydellinen selätys ja julkinen nolaaminen. Kekkonen näytti nauttivan taistelusta. Hän provosoi vastakohtaisuuksia ja otti rajusti riskejä.

Vähitellen presidentti Kekkoselta katosi todellinen oppositio ja hän sai erittäin vahvan, myöhemmin jopa yksinvaltaisen aseman Suomen poliittisena johtajana. Suomalaisessa järjestelmässä presidentti ei voi pysyvästi käyttää valtaa ilman puolueiden enemmistön tukea. Tämän varmistamiseen Urho Kekkonen käytti ulkopoliittista "luotettavuutta", mikä tarkoitti hallitusvastuun ehtona Kekkosen ja hänen ulkopoliittisen linjansa tukemista.

Toinen Kekkosen vallankäytön väline olivat hänen ainutlaatuisen laajat henkilökohtaiset verkostonsa. Vallankäyttäjänä Kekkosta voi verrata sinfoniaorkesterin kapellimestariin, jolla on henkilökohtainen ote kaikkiin soittajiin hänen johtaessaan omaa sävellystään.

Kekkosen jälkimaine

Urho Kekkosen jälkimaine on kaksijakoinen. Yhtäältä hänen ansionsa reaalipolitiikan toteuttajana ulko- ja kauppapolitiikassa ja poliittisen taktiikan taitajana tunnustetaan. Hänen kaudellaan Suomi pysyi Länsi-Euroopan integraatiovaiheiden mukana säilyttäen Neuvostoliiton naapurina markkinatalousjärjestelmänsä. Suomen kansainvälinen asema vahvistui koko ajan. Kekkosta pidetään ovelana Suomen edun ajajana, idän ja lännen sillanrakentajana, joka oli venäläisten ystävä, mutta myös taitava venäläisten käsittelijä.

Toisaalta hänen menettelytapojensa kovuus, valtapiirinsä laajuus ja presidenttikautensa pituus sekä ennen kaikkea sisäpoliittinen hajota ja hallitse -asenteensa loivat pitkän varjon suomalaiseen parlamentarismiin. Kriitikkojen silmissä Kekkonen oli "konstien" käyttäjä, vallanhimoinen oman edun tavoittelija ja moraaliton pyrkyri. Kekkonen harrasti ennen kaikkea kalastusta, hiihtämistä ja metsästystä. Myös näissä harrastuksissa hän halusi olla ensimmäinen ja paras. Kukaan ei saanut saada enempää tai suurempia kaloja kuin hän.

(Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi)

Pohdittavaksi:

• Miten on mahdollista että presidentti voi saada lähes yksinvaltiaan roolin? Millainen yhteiskunnallinen tila antaa sille mahdollisuuden? Luuletko että se olisi mahdollista nykypäivän Suomessa?
• Selvitä missä maailman maissa yhdellä hallitsijalla on paljon valtaa. Pohdi mikä on johtanut tälläiseen tilanteeseen.  Anna yksi esimerkki.
• Elokuvan katsomisen jälkeen: Mitä Kekkoseen liittyviä legendoja löydät elokuvasta? Mikäli sinulla oli mielikuvia Kekkosesta jo ennen elokuvan katsomista, löysitkö niitä elokuvasta?
• Luettuasi lyhyen tekstin Kekkosesta ja katsottuasi elokuvan, mieti oliko kylän asukkaiden ja Kekkosen toimintatavoissa jotain samanlaista? Perustele.