Markku Pölönen nousi tietoisuuteen tangontäyteisellä elokuvalla Onnen maa (1993), ja Kivenpyörittäjän kylä (1995) vahvisti hänen asemaansa yhtenä suomalaisen elokuvan nousukauden ohjaajista. Kuningasjätkän tekijäjoukko oli Pölöselle tuttu: vakiokasvoja ovat mm. Pertti Koivula, jonka Pölönen jossakin haastattelussa kuvaa olevan "huonoimmillaankin parempi kuin useimmat", Esko Nikkari ja Peter Franzen sekä elokuvan ulkoasun ja dialogin toimivuudesta vastaavat luottohenkilöt. Pölönen toteaakin samojen taiteellisten vastuuhenkilöiden käytön nopeuttavan tekoprosessia ja luonnehtii kuvausryhmää bändiksi, jonka soittotapa näkyy lopputuloksessa. 

 

Pölönen kypsytteli Kuningasjätkää monta vuotta. Elokuvan pohjana ovat hänen omat uittokokemuksensa 1970-luvulla, jolloin uittotyöt olivat jo katoamassa ja tarinat menneistä ajoista nostalgisia. Pölönen olisi alun perin halunnut tehdä dokumentin jätkäporukasta, johon hän oli uittohommissa tutustunut. Dokumenttia ei syntynyt, mutta tarinat ja tyypit jäivät muhimaan ja odottamaan. 

 

Pölösen elokuvissa tarinat ovat keskeisiä. Nykyään kaikki on kovin nopeaa ja säpäleistä eikä kukaan kerro enää pitkiä tarinoita. Usko pitkien tarinoiden vetovoimaan on tämänkin elokuvan keskeisiä ideoita. Hannes on oikea tarinankertoja, ja Pölönen antaa hänelle puheenvuoron, jopa kolme minuuttia tarinaa kertovaa Hannesta on koko ajan kuvattu yhdestä ja samasta kuvakulmasta. 

 

Pölösen suomalaisesta rocklegendasta Rauli "Badding" Somerjoesta kertova elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2000. Siinä, kuten aiemmissakin elokuvissa, liikutaan maaseudulla, kerrotaan tarinoita ja nostalgisoidaan.

© Koulukino 2024