keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

“Närkästynyt saamelainen” – Saamelaispuvun väärinkäytöstä

Mediassa on kiinnitetty runsaasti huomiota siihen, miten saamelaiset pahoittavat mielensä saamenpuvun väärästä käytöstä. Loukkaantumiselle on selvät perusteet, sillä saamelaispuku on saamelaisista kansallistunnuksista näkyvin. "Se ei ole mikä tahansa rätti. Se on osa identiteettiä. Puku kertoo, mistä ihminen on kotoisin, mihin sukuun hän kuuluu, iloitseeko vai sureeko, onko matkalla häihin vai hautajaisiin." sanoo pohjoissaamelainen Jenni Laiti HS:n haastattelussa.

Kulttuurinen varastaminen, kulttuurinen omiminen tai kulttuurin haltuunotto (engl. cultural appropriation) tarkoittaa sitä, että joltain pieneltä, alistetulta kulttuurilta otetaan yksittäisiä kulttuurisia elementtejä, asusteita tai tapoja ja tehdään niistä esimerkiksi länsimaisen hauskanpidon välineitä. Usein taustalla on myynnin edistäminen ja kulttuurilla rahastaminen. Esimerkiksi jonkun mielestä voi olla eksoottista pitää saamelaispukua vaikka naamiaisissa.

"Suomessa saamelaiskulttuuria vähätellään ja sen ominaispiirteitä karnevalisoidaan. Saamelaisilla on esimerkiksi todella rikas ja korkealaatuinen käsityökulttuuri. Turistimyymälöissä myydään kuitenkin vain halpoja kiinalaisia jäljitelmiä, joilla ei ole tekemistä saamelaiskulttuurin kanssa. Tätä kutsutaan kulttuuriseksi omimiseksi." Lähde: https://ydinlehti.fi/numero-2016-3/saamelaiset-eivat-suostu-vaikenemaan/

Pohdittavaksi

  • Miksi muiden kuin saamelaisten ei ole oikein käyttää saamenpukua?
  • Mitä tarkoittaa kulttuurinen omiminen? Minkälaisia ajatuksia aihe herättää sinussa? Mitä muita esimerkkejä kulttuurisesta omimisesta kuin saamelaispuvun ja asusteiden käyttö voit löytää maailmalta? Miten valtasuhteet, trendit ja stereotypiat liittyvät kulttuuriseen omimiseen? Etsikää esimerkkejä ja keskustelkaa.