keyboard_arrow_up

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Saamelaisten oikeudet ja tilanne nykyään

Saamelaiset eivät ole pelkkä vähemmistökieli vaan oma kulttuurinsa ja oma kansansa.

Toisen maailmansodan jälkeen koltilla oli vaikeaa, sillä suurin osa heidän elinalueestaan jäi Neuvostoliiton puolelle. Muualle Suomeen, Inarinjärvelle siirretyt koltat menettivät kaiken mitä olivat omistaneet. He kohtasivat usein syrjintää kielensä ja uskontonsa vuoksi (koltat olivat ortodokseja). Suomessa asuu Euroopan Unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Siitä huolimatta Suomi ei ole ratifioinut ILO 169 -sopimusta, jonka tarkoituksena on turvata alkuperäiskansojen oikeudet. Emmi Nuorgamin blogista voitte lukea saamelaisten oikeuksista, saamenpuvusta, kulttuurivarkaudesta ja maaoikeuksista.

Ongelmaksi on muodostunut myös saamelaismääritelmä, eli se kuka luetaan saamelaiseksi ja kuka sen saa määritellä. Korkein hallinto-oikeus on hyväksynyt saamelaisiksi ihmisiä, joita Saamelaiskäräjät ei heimoon lue.

Suomalainen kolttasaamelainen elämäntapa on lähes tuhoutunut. Iso ongelma on kielen säilyminen. Kolttasaamea voi nykyisin opiskella yliopistossa.

Aija Salo, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja, kertoo Tulvan haastattelussa: "Jos Suomessa ajetaan saamelaiskulttuuri alas, sillä on valtava merkitys koko kulttuurin säilymisen kannalta. Vaikkapa inarinsaamen ja koltansaamen kielet voivat hävitä kokonaan suomalaisten toimesta." Myös Fingerpori-sarjakuva on kommnetoinut aihetta, sarjakuvastripin löydät täältä.

Ottakaa selvää:

  • Mikä on vähemmistö?
  • Mikä on marginaali-identiteettikokemus?
  • Minkä värinen on saamenlippu?
     
  • Kolttia on tänä päivänä n. 700, joista alle puolet puhuu omaa äidinkieltään. Kieli on siis uhanalainen. Pohtikaa ryhmässä mitä äidinkielen katoaminen tarkoittaa?