OPETTAJALLE

Elokuvan taustaa

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Päivi Hartzell kertoo elokuvan taustasta Peili-lehden haastattelussa. Hänen mukaansa tärkeintä elokuvassa on sadun tunnelma ja tunteet. Elokuvassa ei tavoitella ”klassista” satutyyliä vaan siinä on moderni ote; lavastus ja puvustus eivät kuitenkaan heijastele tämän päivän (vuoden 1986) muotia vaan mukana on aito sadun tuntu. Hartzell kertoo, että suuren osan elokuvan budjetista vie lavastus ja puvustus, ja kaikki elokuvan rekvisiitta valmistetaan huolella pienintä esinettä myöten. (Peili 2/1986)

Hartzell kertoo, että elokuvan käsikirjoitus poikkeaa hyvin paljon alkuperäisestä sadusta. Hartzell on dramatisoinut sadun niin, että elokuva sisältää myös pojan, eli Kain kertomuksen. Hänen mukaansa pohjimmiltaan elokuva kertoo kasvamisesta, lapsuuden jättämisestä. (Peili 2/1986)

Kommenttina kansansatujen sisältämiin elämänviisauksiin ja satujen paikoin jännittäviin sisältöihin Hartzell ottaa esille, että lastenelokuvia ei saa latistaa ja tylsyttää poistamalla niistä kaikki jännittävät elementit. Hänen mukaansa lapset pystyvät erottamaan oikean ja väärän, ja kykenevät seuraamaan jännittävääkin tarinaa sielun särkymättä. (Peili 2/1986)

Elokuvan visuaalisesta puolesta kertoo taas elokuvan lavastus- ja pukusuunnittelijana toimiva Reija Hirvikoski. Hän sanoo Lumikuningattaren visioiden olevan hänen oman mielikuvituksensa tulosta. Hirvikoski kertoo miettineensä pitkään sadun eri osia, henkilöhahmoja ja niitä tunnelmia, joita tarina hänessä herätti. Hirvikoski jatkaa, että hänen on tärkeää tietää, kuka tai millainen ihminen näyttelee mitäkin roolia, ja hän haluaa nähdä tämän tavan liikkua, puhua ja elehtiä. Hirvikosken mukaan tämän lisäksi on tärkeää tuntea ohjaaja, hänen ajatuksensa ja mielipiteensä. (Peili 4-5/1986)

Hirvikoski mainitsee, elokuvan ollessa vielä leikkauspöydällä ja sen saadessa kommentteja hollywoodmaisesta pröystäilystä, että hän halusi tällä elokuvalla todistaa, ettei aina tarvitse tehdä ruskeata elokuvaa. ”-Kerrankin voi herkutella väreillä niin, että fantasiat näyttävät fantasioilta ja Lumikuningatar oikealta sadulta.” (Peili 4-5/1986)

Peili 2/1986 (PDF)
Peili 4-5/1986 (PDF)
 

Sadusta elokuvaksi, elokuvasta tulkinnaksi

Helmi-Paula Pulkkinen on tutkinut Lumikuningattaren alkuperäistä kirjallista versiota ja siitä tehtyä kahta elokuvaa, Lev Atamovin animaatiota vuodelta 1957 ja Päivi Hartzellin näytelmäelokuvaa vuodelta 1986.

Pulkkinen avaa kirjallisen teoksen taustaa. Hän kertoo Andersenin kuuluneen romantiikan aikakauden kirjailijoihin. Juuri tänä aikakautena lapsuuden kuvaukset ja sadut astuivat mukaan kirjallisuuteen, mutta kohdeyleisönä eivät olleet yksistään lapset vaan myös aikuiset. Pulkkinen jatkaa, että Lumikuningatar ”… voidaan yhtä lailla lukea aikuisille tarkoitettuna opastuksena takaisin lapsuuden puhtauden ja viattomuuden maailmaan.” (Pulkkinen 1991) Pulkkisen mukaan uskonnollisuus kuului tärkeänä osana romantiikan aatesisältöön, luottavainen lapsenusko oli vastakohta valistuksen rationalismille. Samoja piirteitä voidaan huomata mm. Topeliuksen saduissa.  (Pulkkinen 1991; teoksessa Rajaton ruutu. Kirjoituksia lapsista ja liikkuvasta kuvasta.)

Verrattuna Andersenin versioon, jossa erilaiset eläimet auttavat Gerdaa (Kerttua) hänen matkallaan, Hartzellin versiossa erilaiset esineet (Lumikuningattaren himoitsema Vihreä Kivi, rannan lippaasta löydetyt napit, noidan soittorasia) nousevat esille ja saavat erityisiä merkityksiä ja symbolisia arvoja. Pulkkisen mukaan satu voidaankin lukea vaelluksena fantasian maailmaan, kuviteltuna matkana, joka syntyy esineiden antamista virikkeistä. (Pulkkinen 1991; teoksessa Rajaton ruutu. Kirjoituksia lapsista ja liikkuvasta kuvasta)

Pulkkisen mukaan Hartzellin versio kertoo viattomuuden kadottamisesta välttämättömänä vaiheena aikuistumisen prosessissa. Saduille tyypillinen hyvän ja pahan ongelma tai eettisten arvojen esille nostaminen jäävät vähemmälle huomiolle. Pulkkisen mukaan Hartzellin elokuvan ehyin ja toimivin teema on nuoren tytön varttumismatka kohti naisen roolia, itsenäisyyttä ja kumppanin löytämistä. Varttumismatkansa aikana Kerttu hahmottaa suhdettaan vastakkaiseen sukupuoleen ja oman naisen identiteettiinsä. Teema näkyy johdonmukaisesti niissä mies- ja naiskuvissa, jotka hahmottuvat Kertun matkan eri vaiheissa. (Pulkkinen 1991; teoksessa Rajaton ruutu. Kirjoituksia lapsista ja liikkuvasta kuvasta.)

Pulkkinen avaa vielä lähemmin Kertun ja Kain välistä suhdetta varttumistarinan kautta, pohtien samalla naisen ja miehen roolia elokuvassa. Kaksi lasta, tyttö ja poika, ovat kasvaneet murrosiän kynnykselle ja joutuvat eroon toisistaan. Kain mielenkiinto suuntautuu muualle eikä hän vähään aikaan ajattele koko tyttöä. Myös Kerttu unohtaa pojan mutta hänen uskollisuutensa ja sinnikäs pyrkimyksensä heidän välisen suhteen uudistamiseen on tarinan kantava voima. Kai taas on ihmissuhteissa passiivinen ja avuton, ja hän keskittyykin enemmän hallitsemaan miekkaa ja Vihreää Kiveä, yhteiskunnallisen vallankäytön symboleja. Kerttu on vahva, tarinan sankari, ja hänen moraalinsa on järkkymätön; maailman herruuden ja vallankäytön symbolit eivät kosketa häntä mitenkään. Sen sijaan Kerttu saa matkansa aikana uusia kokemuksia ja herättää uuteen kukoistukseen myös Kain kivettyneet tunteet. (Pulkkinen 1991; teoksessa Rajaton ruutu. Kirjoituksia lapsista ja liikkuvasta kuvasta.)

Elina Syrjänen taas on analysoinut Jukka Linkolan Päivi Hartzellin Lumikuningattareen säveltämää musiikkia sukupuolen kautta. Syrjäsen tulkinnassa Lumikuningattaren keskeisenä teemana on hyvän ja pahan taistelu, jota käydään myös ihmisen omassa sisimmässä. Syrjäsen mukaan satu kuvaa ihmiseksi kypsymisen ongelmaa ja ristiriitatilanteita, Kain ja Kertun matkaa lapsuudesta aikuisuuteen sekä seksuaalisuuden heräämistä. Sadun toiminnan ja henkilöiden avulla kuvaillaan tähän kehitykseen liittyviä pelkoja, toiveita ja ahdistuksia. (Syrjänen 1996; artikkelissa Lumikuningatar, lastenelokuva vai aikuisten seksuaalifantasia?, Musiikin suunta 3/1996)

Syrjänen tekee artikkelissaan huomioita elokuvan henkilöhahmoista. Syrjäsen mukaan elokuvassa on paljon vahvoja naishahmoja, joita hän avaa lähemmin. Lumikuningatar edustaa hänen mukaansa elokuvassa pahuutta, vaaraa, seikkailua ja viettelystä, välttämätöntä kehitysvaihetta lapsuudesta aikuisuuteen. Kerttu taas on Lumikuningattaren täydellinen vastakohta, edustaen hyvyyttä, uskollisuutta ja rakkautta. Kerttu on elokuvan viaton, kiltti ja voimakastahtoinen sankaritar. Elokuvassa noita on muuttunut hörhelöihin verhoutuneeksi pikkutyttöjen houkuttelijaksi. Prinssi ja prinsessa ovat Kertun ja Kain kaltaisia lapsia, jotka elävät unelmalinnansa ylellisyydessä, vailla huolta. Mieshahmot jäävät Syrjäsen mukaan elokuvassa vähemmälle huomiolle. Kai voidaan nähdä elokuvan sivuhenkilönä, kun katsotaan hänen esiintymistään määrällisesti koko elokuvan aikana. Toisaalta Kai on Kertun toiminnan kohde, joka on pelastettava Lumikuningattaren käsistä, siten hän on pelkkää sivuhenkilöä tärkeämpi hahmo. (Syrjänen 1996; artikkelissa Lumikuningatar, lastenelokuva vai aikuisten seksuaalifantasia?, Musiikin suunta 3/1996)