Hartzell 24.5.2017: Värit ja muodot (kuka hyvä ja paha), musiikkiteemat, sadun allegoriat (mietitty tarkoituksella, yritetty tehdä klassisen sadun tyyliin,), sadun valtaan antautuminen, syvälle meneminen. Sadun symboliikka: ihmisen eri puolet taistelevat, hyvän voittaminen on minän eheytymistä.
Opettajalle taustatiedoksi elokuvan taustaa ja tulkintaa ohjaajalta. -> anna tehtävä päiville.
”kehitys vaatii pelkojen ja vaarojen kohtaamista ennen aikuisuutta.”

Satujen maailma

Sadut ovat usein lyhyitä, mielikuvituksellisia, useimmiten lapsille suunnattuja tarinoita, jotka kuvaavat ihmisten elämään ja kasvamiseen liittyviä haasteita. Aika ja paikka jätetään saduissa yleensä epätarkaksi, mikä tekee monista saduista ajattomia tarinoita, joita voi kertoa vielä omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tyypillisiä satujen teemoja ovat kotoa lähteminen, pitkä matka, päähenkilössä tapahtuva muutos (kasvu) ja hyvän ja pahan kohtaaminen. Saduille tyypillisiä hahmoja taas ovat erilaiset prinssit ja prinsessat, köyhät puunhakkaajat lapsineen sekä ilkeät noidat, peikot, lohikäärmeet ja jättiläiset.

Monet sadut perustuvat vanhaan suulliseen kansalliseen perinteeseen, tuttavallisemmin kansansatuihin. Kansansatujen tarinat ovat usein kaavamaisia ja opettavaisia, ja samat satuaiheet esiintyvät paikallisina muunnoksina eri maissa.

Satua ei pidä sekoittaa myyttiin. Siinä missä sadut kertovat ajattomia ja paikattomia tarinoita, joihin kuka tahansa voi samastua, välittää myytti tarinan, joka on ehdottoman ainutlaatuinen ja jota ei voisi tapahtua kenellekään toiselle. Myytin tapahtumat ovat suurenmoisia, kunnioitusta ja pelkoa herättäviä, ja myyteissä on lähes aina traaginen loppu. Myyttien tarinat ovat pohjimmiltaan pessimistisiä, kun taas satujen välittämät tarinat ovat optimistisia.

 

Satujen merkityksestä ja tulkinnasta

Lapsipsykologi ja psykoanalyytikko Bruno Bettelheim avaa teoksessaan Satujen lumous, merkitys ja arvo (1984) satujen merkityksestä lapsen kehitykselle. Hänen mukaansa sadut ovat ainutlaatuisia, eivät ainoastaan kirjallisuudenmuotona, vaan taideteoksina, jota lapsi ymmärtää paremmin kuin mitään muuta taidemuotoa. Satu etenee tavalla, joka vastaa lapsen tapaa ajatella ja kokea maailma. Hänen mukaan sadut tarjoavat lapsen mielikuvitukselle uusia ulottuvuuksia, joita lapsen olisi mahdoton löytää omin päin. Sadun lapsen mielessä herättämät kuvat auttavat häntä jäsentämään ja hahmottamaan (uni)maailmaa ja tätä kautta hallitsemaan paremmin elämäänsä. Bettelheim kuitenkin lisää, että satujen syvin merkitys on erilainen eri ihmisille ja myös samalle ihmiselle hänen elämänsä eri aikoina. (Bettelheim 1984)

Aidot sadut tarjoavat Bettelheimin mukaan välineitä lapsen kokemille ns. negatiivisille tunteille ja vastoinkäymisille. Bettelheimin mukaan lapsi kokee elämässään yksinäisyyttä, ahdistusta ja eristäytyneisyyttä eikä hän pysty ilmaisemaan näitä tunteita sanoin, korkeintaan epäsuorasti esimerkiksi erilaisina hänessä ilmenevinä pelkotiloina. Bettelheimin mukaan aito satu suhtautuu näihin lapsen olemassaolon ahdistusta ja ongelmia ilmaiseviin tunteisiin vakavasti ja tuo suoraan esiin esimerkiksi ihmisen rakastetuksi tulemisen tarpeen, väheksytyksi tulemisen pelon ja kuoleman pelon. Satu tarjoaa näihin ratkaisun tavalla, jonka lapsi kykenee ymmärtämään oman kehitystasonsa pohjalta. Bettelheimin mukaan sadut välittävät lapselle viestin, että taistelu ankaria vaikeuksia vastaan on elämässä väistämätöntä, se kuuluu olennaisena osana ihmisen elämään, mutta jos ihminen ei väisty ja välttele vaan kohtaa rohkeasti odottamattomat ja usein epäoikeudenmukaiset koettelemukset, hän ylittää kaikki esteet ja selviytyy niistä lopuksi voittajana. (Bettelheim 1984)

Bettelheim korostaa satujen merkitystä lapsen kehitykselle ja itsenäistymiselle sadussa esiintyvän tyypillisen sankarihahmon (samastumisen kohde) kautta. Bettelheimin mukaan vain lähtemällä ulos maailmaan sadun sankari (lapsi) voi luoda itselleen oman elämän, ja silloin hän voi myös löytää toisen ihmisen, jonka kanssa hän voi viettää elämänsä loppuun asti onnellisena, toisin sanoen ilman, että joutuu enää koskaan kokemaan eron pelkoa. Satu suuntautuu tulevaisuuteen ja opastaa lasta sekä tämän tietoista että piilotajuista mieltä puhuttelevalla tavalla luopumaan lapsenomaisista riippuvuuden toiveistaan ja luomaan itselleen tyydyttävämmän itsenäisen elämän. (Bettelheim 1984)

 

Sadulle ominaisista piirteistä (Bettelheimin mukaan)

Bettelheimin mukaan sadulle on ominaista, että se tuo eksistentiaalisen ongelman esiin lyhyesti ja keskitetysti. Satu yksinkertaistaa kaikki tilanteet, satujen hahmot on kuvattu selkeästi ja kaikki turhat yksityiskohdat on jätetty pois. Hahmojen yksiarvoisuus (hyvä-paha, kaunis-ruma, viisas-tyhmä) helpottaa lasta erottamaan hahmot toisistaan. Mitä yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi hahmo on, sitä helpompi lapsen on samastua siihen. Kaikki sadun hahmot ovat tyypillisiä, eivät ainutlaatuisia, mikä helpottaa myös hahmoihin samastumista. (Bettelheim 1984)

Bettelheimin mukaan pahuus on kuvattu saduissa vertauskuvallisesti, kuten jättiläisen, lohikäärmeen, mahtavan noidan tai viekkaan äitipuolen hahmossa. Pahuudella on oma houkutuksensa ja usein pahuus on tilapäisesti voitolla. Pahantekijä saa kuitenkin lopussa rangaistuksen. Bettelheim korostaa, että rangaistusta tehokkaampi keino on kuitenkin sadun välittämä vakaumus, että rikos ei kannata, ja tämän vuoksi pahat ihmiset joutuvat aina lopussa häviölle. (Bettelheim 1984)

Bettelheim nostaa vielä esille sadun merkityksen tiedostamattoman mielen (piilotajunnan) jäsentelyssä. Hänen mukaansa satu etenee arkipäiväisestä ja yksinkertaisesta alusta mielikuvituksellisiin tapahtumiin. Satuihin kätketty piilotajunnan sisältöä ei ole sidottu mihinkään tiettyyn aikaan, paikkaan tai loogiseen tapahtumakulkuun sellaisena kuin meidän järkemme ne ymmärtää. Ne oudot, kaikkein vanhimmat, kaikkein kaukaisimmat ja samalla kaikkein tutuimmat paikat ja seudut, joista satu kertoo, johtavat matkalla meidän mielemme sisimpään, tiedostomattoman ja piilotajunnan valtakuntiin. Bettelheim tiivistää vielä lopuksi: ”Mutta kuinka monia kiertoteitä satu kulkeekin, kertomus ei koskaan joudu eksyksiin kuten mieli tai uni usein. Otettuaan lapsen mukaan matkalle ihmeelliseen maailmaan satu lopulta palauttaa hänet takaisin todellisuuteen mahdollisimman turvallisella tavalla. Sadun lopussakin sankari palaa aina todellisuuteen.” (Bettelheim 1984)