OHJAAJAN SANA

Kiinnostuin Riikka Ala-Harjan kirjasta ”Maata meren alla”, koska se tarjosi mahdollisuuden käsitellä monia minulle tärkeitä teemoja.

Päähenkilö Ida hakee omaa paikkaansa maailmassa: hän ei alistu annettuihin olosuhteisiin missä hän ei pääse kukoistamaan, vaan löytää itsestään voimaa ja rohkeutta tavoitella jotain enemmän. Hän tuntuu kaipaavan sitä että hän saisi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Minua kiinnostaa ristiriita kaukokaipuun ja elämän kulun välillä: miksi en lähtenyt maailmalle nuorempana, Idan ikäisenä? Aina tuli eteen jotain joka muutti suunnitelmat.

Tarina tarjosi mahdollisuuden tutkia suomalaisuuden olemusta. Kun olen ulkomailla, tunnen itseni suomalaisemmaksi kuin kotona. Näin käy myös Idalle. Olen itse adoptioäiti ja olen nähnyt sitä kautta, miten suomalaisuus ei tule geeneissä vaan se on jotakin muuta. Mitä se on? Millainen on suomalainen? Kuka voi olla suomalainen?

Kirjoitin kirjan inspiroimana käsikirjoituksen, ja jatkoin sen työstämistä kolmen vuoden ajan.  Sain palautetta sekä suomalaisilta että saksalaisilta lukijoilta ja yhteistyökumppaneilta – palautteessa oli mielenkiintoisia kulttuurisidonnaisia eroja. Kymmenes versio kuvattiin.

Sain haluamani näyttelijät ja taiteellisen tiimin. Tunsin vahvasti, että olemme tekemässä samaa elokuvaa. On hieno tunne kun ihmiset eivät halua nostaa omaa egoaan ja suoritustaan muiden yläpuolelle, vaan antautuvat yhteisen teoksen toteuttamiseen. Yhteistyössä syntyi monia oivalluksia jotka päätyivät valmiiseen elokuvaan.

Katson valmista työtä aina samoin: Toisaalta koen että juuri näin, tällainen siitä piti tulla. Ja toisaalta olen vähän yllättynyt: elokuvalla on melkein sielu, jonka näkee vasta kun se tulee eläväksi – kun sitä katsoo yhdessä yleisön kanssa.

Lenka Hellstedt

Helsingissä 15.11.2008