Nelson Mandela syntyi Mvezossa, Etelä-Afrikassa 18.7.1918. Mandelan isä oli xhosa-heimon johtaja, jolla oli neljä vaimoa. Mandelan äiti oli vaimoista kolmas. Yhteensä Mandelalla oli 13 sisarusta. Kun Mandelan äiti kääntyi kristinuskoon, pääsi seitsemänvuotias Mandela (silloiselta heimonimeltään Rolihlahla) englanninkieliseen kouluun, jossa hänelle annettiin nimeksi Nelson.

”Minun sukupolveni afrikkalaisilla, kuten nykypolvellakin on yleensä sekä englanninkielinen että afrikkalainen nimi. Valkoiset eivät joko osanneet tai eivät halunneet lausua afrikkalaisia nimiä ja pitivät niitä sivistymättöminä.” (Pitkä tie vapauteen, s. 22)

Kun Mandela oli 9-vuotias, hänen isänsä kuoli. Mandelan holhoojaksi ryhtyi Thembujen sijaishallitsija päällikkö Jongintaba Dalindyebon. Mandela opiskeli palatsin vieressä sijainneessa koulussa, Clarkeburryn sisäoppilaitoksessa, metodistiopistossa ja Fort Haren yliopistossa, josta hänet kuitenkin erotettiin opiskelijoiden edustajistoon liittyneiden erimielisyyksien vuoksi. Vuonna 1914 23-vuotias Mandela palasi synnyinpaikkaansa, mutta pakeni pian järjestettyä avioliittoa Johannesburgiin.

Johannesburgissa Mandela työskenteli asianajotoimiston apulaisena ja vei loppuun kesken jääneet oikeustieteen opintonsa. Samaan aikaan hän tutustui myös rotusortoa vastustaneiden liikkeiden toimintaan ja kävi muun muassa kommunistisen puolueen kokouksissa.

Kun apartheidista tuli 1940-luvun lopulla vallitseva poliittinen järjestelmä, Mandela toimi jo ANC:n nuorisojärjestö CYL:ssä (Congress Youth League). Nuorisojärjestö oli kattojärjestöä radikaalimpi ja kannatti muun muassa lakkoja ja kansalaistottelemattomuutta apartheidin vastustamisen keinoina. Vuonna 1951 Mandela valittiin CYL:n puheenjohtajaksi. 1940- ja -50–lukujen Etelä-Afrikassa mustien järjestötoiminta oli ankarasti kielletty.

”Joukkotoiminta oli vaarallista Etelä-Afrikassa. Afrikkalaisille lakkoileminen oli rikos. Sananvapaus ja liikkumisvapaus oli armotta riistetty. Menemällä lakkoon afrikkalainen ei pelkästään menettänyt työpaikkaansa ja koko toimeentuloaan vaan myös oikeutensa jäädä alueelle, missä asui.” (Pitkä tie vapauteen, s. 128)

Vuonna 1952 Mandela perusti ystävänsä kanssa oman lakitoimiston Johannesburgiin. Kyseessä oli kaupungin ainoa mustien johtama 

asianajotoimisto. Joulukuussa 1956 Mandela pidätettiin ja häntä syytettiin maanpetoksesta (katso apartheid-osuuden aikajana: vuodet 1955, 1956). Hänet kuitenkin vapautettiin parin viikon vankeuden jälkeen. Sharpervillen verilöylyn jälkeen (katso aikajana vuosi 1960) Mandela pidätettiin yhteyksistä verilöylystä alkaneisiin mielenosoituksiin ja vietiin Pretorian paikallisvankilaan viideksi kuukaudeksi. Oikeudenkäynnit jatkuivat vielä vankeuden jälkeen ja Mandelan oli pakko sulkea lakitoimistonsa. 

Vuonna 1961 Mandela vapautettiin maanpetossyytöksistä. Pian tämän jälkeen Mandela siirtyi maan alle ja hoiti laittomaksi julistetun ANC:n asioita salaisesti. Hänestä tuli Etelä-Afrikan etsityin mies.

”Lain nojalla minusta tehtiin rikollinen, ei sen tähden mitä olin tehnyt vaan sen tähden, mitä puolustin, mitä ajattelin, omatuntoni tähden. Voiko kenestäkään olla mikään ihme, että tuollaiset olot tekevät ihmisestä yhteiskunnan lainsuojattoman?” (Pitkä tie vapauteen, s. 349)

1960-luvun alkuvuosina Mandela nousi ANC:n aseellisen siiven johtajaksi. Hän kiersi Afrikassa kertomassa Etelä-Afrikan tilanteesta. Samalla Mandela sai sotilaskoulutuksen Etiopiassa.

Etelä-Afrikan hallitus tuomitsi ANC:n terroristijärjestöksi. Mandela pidätettiin vuonna 1962 (katso aikajana, vuodet 1962, 1963 ja 1964). Mandelaa uhkasi Rivonian oikeudenkäyntinä tunnetussa oikeudenkäynnissä jopa kuolemantuomio.

20. huhtikuuta 1964 Mandela lausui oikeudessa:

”Olen taistellut valkoisten ylivaltaa vastaan ja olen taistellut mustien ylivaltaa vastaan. Olen vaalinut ihannetta demokraattisesta ja vapaasta yhteiskunnasta, jossa kaikki ihmiset elävät sovussa ja tasavertaisina. Se on ihanne, jonka saavuttamiseksi toivon eläväni. Mutta jos tarve vaatii, tämän ihanteen puolesta olen valmis kuolemaan.”

Mandela ja seitsemän muuta ANC-johtajaa tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 1964. Mandela vietiin huippuvartioituun vankilaan Kapkaupungin edustalle sijaitsevalle Robben Islandin vankilasaarelle. Mandelan lisäksi saarelle vietiin kuusi muuta tuomittua. Valkoihoinen tuomittu, Denis Goldberg, vietiin toiseen vankilaan.

”Robben Island oli ilmiselvästi Etelä-Afrikan vankilajärjestelmässä se linnoitus, jossa raakuus ja rautanyrkki olivat kovimmillaan. Se oli kärsimysten paikka vangeille, mutta koettelemus myös vankilahenkilökunnalle. Poissa olivat ristirotuiset vartijat, jotka olivat jakaneet savukkeita ja myötätuntoa. Vartijat olivat valkoisia ja enimmäkseen afrikaansia puhuvia ja he vaativat isäntä-palvelija suhtautumista….. Robben Islandilla rotujako oli ehdoton. Ei ollut ainuttakaan mustaa vartijaa eikä ainuttakaan valkoista vankia.” (Pitkä tie vapauteen, s. 411)

Mandela oli vangittuna Robben Islandilla vuoteen 1982 asti. Sieltä hänet siirrettiin Pollsmoorin vankilaan.

Mandelan vapauttamisen puolesta kampanjoitiin voimakkaasti ympäri maailmaa. 1980-luvun loppupuolella Etelä-Afrikan hallitus taipuikin helpottamaan Mandelan vankilaoloja ja salli tämän muun muassa tavata perhettään. 

”Vankila riistää vapauden, ja yrittää viedä myös henkilöllisyyden. Kaikki käyttävät samanlaisia pukuja, syövät samaa ruokaa, noudattavat samaa päiväjärjestystä. Se on määritelmän mukainen puhtaasti autoritaarinen tila, jossa ei siedetä minkäänlaista itsenäisyyttä eikä yksilöllisyyttä. Vapaustaistelijana ja ihmisenä on vastustettava vankilan yrityksiä riistää nuo ominaisuudet.” (Pitkä tie vapauteen, s. 353)

Uudistuksiin valmis Frederik Von Klerk valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi vuonna 1989. De Klerk laillisti ANC:n ja määräsi vapauttamaan poliittiset vangit. 

Mandela vapautui vankilasta 11.huhtikuuta vuonna 1990. Hän oli ollut vangittuna 27 vuotta.

Vapauduttuaan Mandela toimi aktiivisesti apartheidin lakkauttamiseksi. Vuonna 1991 hänet valittiin ANC:n johtoon. Vuonna 1993 Mandela sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Etelä-Afrikan presidentti Frederik de Klerkin kanssa.

ACN:n ja Kansallispuolueen välillä käydyt pitkät neuvottelut huipentuvat vuonna 1994 pidettyihin maan ensimmäisiin vapaisiin, demokraattisiin vaaleihin. Mandela valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi ja apartheid-järjestelmä hävitettiin lopullisesti.

Mandela oli Etelä-Afrikan presidenttinä viisi vuotta. Hänen kauttaan leimasi sovittelu ja kamppailua kahtia jakautuneen maan yhdistämiseksi. Mandela painotti anteeksiantoa, eikä osoittanut katkeruutta häntä vanginneita kohtaan. Apartheidin ajan rikoksia puitiin erillisissä totuus- ja sovintokomiteoissa. Valkoisten kansallispuolue otettiin myös mukaan ensimmäiseen hallitukseen.

Mandelaa ja hänen onnistumistaan Etelä-Afrikan yhdistämisessä ihailtiin ja arvostettiin ympäri maailmaan. Hän kohtasi myös arvostelua, muun muassa hitaista sosiaalipoliittista uudistuksistaan sekä läheisistä suhteista Kuuban presidentti Fidel Castroon ja Libyan Muammar Gaddafiin.

Mandela jätti ANC:n puheenjohtajuuden vuonna 1997. Hänen presidenttikautensa päättyi vuonna 1999. 

Vuoden 2004 jälkeen Mandela esiintyi julkisuudessa enää harvakseltaan. Hän kuoli 5.12.2013 95-vuotiaana sairastettuaan pitkään.

Lähteet:

Mandela, Nelson, Pitkä tie vapauteen, Juva 1995.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nelson_Mandela

http://nobelprize.org/nobel_prizes/peace/laureates/1993/mandela-bio.html

http://www.nelsonmandela.org/content/page/biography

http://yle.fi/uutiset/nelson_mandela_1918_-_2013/6517087