”Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Lisäksi häpeä saa ihmisen kääntymään hyödyllisesti sisäänpäin, pohtimaan sitä, millaisena toiset mahdollisesti näkevät hänet. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö (kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton moraalisääntö tms.)

Toisaalta häpeä on itseluottamusta heikentävistä tunteista vaikein. Häpeään liittyviä tuntoja ovat kelpaamattomuus, huonommuus sekä mitättömyys. Häpeä pyritään salaamaan ja torjumaan monin keinoin. Salaamisen seurauksena saatetaan peittää aito minä, minkä seurauksena voi olla elämän suorittaminen epäaidolla minuudella esiintyen.

Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, mikä kytkee häpeän alastomuuteen. Häpeän ja syyllisyyden tunteet kytkettiin tuohon aikaan ruumiillisiin aistimuksiin; häpeä on nähdyksi tulemista, mikä ilmenee esim. Raamatun tarinassa Aatamin ja Eevan kokemasta alastomuutensa häpeästä (häpeän seksuaalinen aspekti) perisynnin jälkeen. Häpeä heijastaa sen, millaisissa olosuhteissa tulemme nähdyksi. Tällöin häpeän juureksi tulee häväistys.”