"Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Tämänlaisesta solidaarisuudesta voi seurata monimutkaisia ongelmia, kun vangitut alkavat auttaa vangitsijoitaan toteuttamaan suunnitelmaansa tai pakenemaan poliisilta. Syndroomasta kärsivät vangitut saattavat antaa jälkeenpäin vangitsijoistaan heille myötämielisiä todistuksia.

(…)

Tukholma-syndrooma on dramaattinen uhrin tuntema positiivinen tunneside kaappaajaansa. Frank Ochberg ja David Soskis tunnistivat neljä tekijää, jotka vaikuttavat syndrooman kehittymiseen. Niihin kuuluvat tapauksen intensiivisyys ja kesto, panttivangin selviytymisen riippuvuus kaappaajasta ja panttivangin psykologinen etäisyys auktoriteeteistä. Tutkimukset erilaisista kaappaustilanteista ovat osoittaneet, että Tukholma-syndroomaa voidaan tavata panttivangeilla, keskitysleirien vangeilta, sotavangeilta, prostituoiduilta, insestin uhreilta, pahoinpidellyiltä lapsilta ja pahoinpidellyiltä vaimoilta.”