Otteita kirjasta – kohtauksia elokuvasta
Ennen elokuvan katsomista: Lukekaa alla olevat kolme otetta ja valitkaa niistä yksi, joista piirrätte tai maalaatte kuvan. Kuvan ei tarvitse olla lavastussuunnitelma tai yksityiskohtaisen realistinen esitys – pyrkikää luomaan kuvalla ennen kaikkea valitsemanne katkelman tunnelma.
Elokuvan katsomisen jälkeen: Lukekaa katkelmat uudelleen ja keskustelkaa siitä, miten ne oli toteutettu. Oliko otteet esimerkiksi ”käännetty” suoraan elokuvan kielelle? Onko sellainen mahdollista? Voiko samalla tavoin kerrottu asia toimia sekä elokuvassa että kirjassa?
Piscine Molitor
Mamajin silmissä mikään niistä ei vetänyt vertoja Piscine Molitorin loistolle. Se oli Pariisin ja koko sivistyneen maailman uimapaikkojen ehdoton huippu.
”Se oli allas jossa jumalatkin olisivat uineet mielellään. Molitorissa oli Pariisin paras kilpauimaseura. Altaita oli kaksi, toinen sisällä ja toinen ulkona. Molemmat olivat valtameren kokoisia. Sisäaltaassa oli kaksi erillistä kaistaa uimareille, jotka halusivat uida altaan päästä päähän. Vesi oli niin puhdasta ja kirkasta, että siitä olisi voinut keittää aamukahvin. Altaan ympärillä oli sinivalkoisia puisia pukukoppeja kahdessa kerroksessa. Alas katsoessaan erotti aivan kaiken. Vahtimestarit olivat nilkuttavia vanhoja miehä, omalla tylyllä tavallaan ystävällisiä; aina kun varasi pukukopin, vahtimestari veti ovaan liidulla merkin. He eivät hätkähtäneet pahintakaan huutoa ja mekastusta. Suihkuista tuli miellyttävän lämmintä vettä. Uimalassa oli höyryhuone ja voimistelusali. Talvella ulkoallas muutettiin luistinradaksi. Uimalassa oli baari, kahvila, iso aurinkoterassi, jopa kaksi pientä rantaa joissa oli oikeaa hiekkaa. Kaikki kiilsi puhtauttaan – laatat, messinki, puu. Se oli – se oli…”
Se oli ainoa uimapaikka, joka veti Mamajin hiljaiseksi, sillä hänen muistinsa ui liian monta altaanmittaa.
(ss. 27-28)
Meri
Sade lakkasi jonkin ajan kuluttua aivan yhtäkkiä, ja hiljaisuus sinetöi muutoksen. Taivas kirkastui, ja aallot näyttivät kaikkoavan pilvien mukana. Muutos oli yhtä nopea ja raju kuin valtakunnan rajan ylittäminen mantereella. Olin nyt toisella merellä. Taivaalla oli pian vain aurinko, ja valtameren silinnyt pinta heijasteli valoa miljoonina peileinä.
(ss. 204-205)
Mangustisaari
Kiskoin itseni pystyyn. En uskonut silmiäni vieläkään. Oli kuitenkin kiehtovaa joutua niin upeiden aistiharhojen valtaan. Puut olivat kauniita. En ollut koskaan nähnyt mitään niiden veroista. Kaarna oli vaaleaa, oksat kasvoivat tasaisesti, ja lehvistö oli uskomattoman vehmas. Lehdet olivat loistavanvihreitä, niin häikäisevän smaragdinvihreitä, että monsuunikauden kasvillisuus vaikutti niiden rinnalla hengettömän vihertävänharmaalta.
Räpyttelin hitaasti silmiäni odottaen, että silmäluomeni hoitaisivat metsurin hommat. Puut eivät kuitenkaan kaatuneet.
Katsoin alas. Olin sekä tyytyväinen että pettynyt näkemääni. Saarella ei ollut lainkaan maata. Puut eivät kuitenkaan kasvaneet vedestä. Oli kuin ne olisivat versoneet sakeasta kasvillisuudesta, joka oli yhtä säkenöivänvihreää kuin puiden lehdet. (- -)
Koska puut pysyivät paikallaan, minä katsoin niitä edelleen. Kaiken sinisen jälkeen vihreys oli kuin musiikkia silmilleni. Vihreä on ihana väri. Se on islamin väri. Minun lempivärini.
(s. 319)