Mikko Niskanen (1929-1990) oli käynyt Suomen Teatterikoulun 1947-50 ja työskennellyt sen jälkeen näyttelijänä Jyväskylän ja Kuopion teattereissa 1950-54, sitten kahden vuoden ajan järjestäjä-näyttelijänä Suomen Filmiteollisuudessa. Jouduttuaan SF:n supistaessa tuotantoaan vuonna 1957 työttömäksi Niskanen opiskeli Unescon stipendiaattina Moskovan elokuvakorkeakoulussa 1958-60. Diplomityönään hän teki vuonna 1961 käsikirjoituksen Paavo Rintalan romaanista Pojat ja onnistui vuoden 1962 alussa vakuuttamaan SF:n pääjohtajan T. J. Särkän aiheen mahdollisuuksista sekä kyvyistään sen toteuttajana.

Käsikirjoituksessa Niskanen muutti romaanin tapahtumien järjestystä ja käytti vain osan alkuperäisteoksen aineistosta. Rintalan romaani alkaa leipäauton lastausjaksolla, seuraavana on kerrottu poikien vaanimistouhuista ja sen jälkeen kaljanmyynnistä saksalaisille sotilaille jne. Pojat kuvattiin maaliskuussa 1962 sekä seuraavana kesänä alkuperäisillä tapahtumapaikoillaan Oulussa. Esiintyjiä elokuvan kymmeneen tärkeimpään poikarooliin etsittiin sanomalehti-ilmoituksella. Tarjokkaita tuli puoleen väliin seitsemättäsataa. Jaken roolin tulkin, 17-vuotiaan Vesa-Matti Loirin – Poikien alkuteksteissä nimi on muodossa Matti Loiri – Niskanen kuitenkin löysi itse Elannon Näyttämön nuorisomusikaalista Huipulla tuulee. Markku Söderströmistä ja Tomi (Tuomas) Laustiolasta tuli myöhemmin myös ammattinäyttelijöitä, Heikki Rissasesta valokuvaaja ja Ilkka Liikasesta dokumenttielokuvien ohjaaja ja tuottaja. Koulun joukkokohtauksissa avustivat Kaisaniemen kansakoulun oppilaat ja satakunta Kulmakoulun poikaoppilasta. Jaken äidin osaan Mikko Niskanen kaavaili ensin Sylvi Salosta.

Niskasen käsikirjoituksessa ja sen toteutuksessa näkyvät Moskovan elokuvakorkeakoulun opit. Elokuvan vaikuttavasta loppukohtauksesta Niskanen kertoo teoksessa Vaikea rooli: "Vesa-Matin paneutuminen tehtäväänsä oli esimerkillinen. Hän otti rohkeasti tehtäväkseen loppukohtauksen sellaisena kuin sen näin. Tämä kohtaus oli erityisen vaikea ja vaarallinen. Siinä Jakke [po. Jake] roikkuu liikkuvan junan perässä, ja elokuva päättyy hänen itkevään parahdukseensa 'Äiti!'. Kohtausta ei ole Rintalan romaanissa, olen lisännyt sen käsikirjoitukseen. Romaanin loppuratkaisu on toinen, siinä Jakke ampuu itsensä.
        Pelkäsin etukäteen kohtausta. Vesa-Matti Loiri oli tosin vahvarakenteinen poika, se oli jo tilanteen kuvaamisen edellytyksenä. Ellen olisi pitänyt häntä kyllin voimakkaana, en olisi uskaltanut ehdottaa koko asiaa, enkä myöskään, ellei hän olisi itse ollut innostunut.
        Vesa-Matti pelkäsi itsekin etukäteen, mutta uskaltautui miehekkäästi vaaraan. Päätin, ettei kohtausta ainakaan harjoitella, ja kaikki mahdollinen tehdään hänen turvallisuutensa varmistamiseksi. Ratapenkerettä tasoitettiin, ja Vesa-Matille tehtiin erikoisvalmisteiset, pehmustetut housut.
        Toinen vaikeus, vielä suurempi, oli tulkinnassa. Tilanteen tragiikka, pojan epätoivo äitinsä perään oli ilmaistava aidosti, pateettisuus suodatettava vaistosiivilän lävitse. Vesa-Matti käsitti asian hienolla taiteilijan vaistolla. Minä elin hänen kanssaan kohtauksen, me itkimme yhdessä. Oli vielä niin kirottua, että maski vuoti, lähikuvista tuli moninkertainen työ. Mutta kohtaus onnistui. Sen sanottiin kohoavan järkyttävyydessä elokuvan voimakkaimmaksi." Osasuorituksestaan Loiri sai keväällä 1963 nuoren näyttelijän Jussi-kunniakirjan.

Pojat sai kantaensi-iltansa Oulussa neljä viikkoa ennen valtakunnallisen esityskierroksen alkamista. Oulussa elokuvaa esitettiin kaikkiaan 66 kertaa, mikä merkitsi kaupungin parasta yleisömenestystä sitten Tuntemattoman sotilaan 1955-56. Muutenkin Poikien yleisömenestys kuului vuoden parhaisiin. Elokuva sai kaksi Jussi-patsasta sekä ainoana SF:n elokuvana valtion elokuvapalkinnon. Pojat myös edusti Suomea vuoden 1963 Moskovan elokuvajuhlilla.

– Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.

Lähde: Elonet