Dokumenttiohjaaja Jouko Aaltosen mukaan dokumenttielokuva eroaa tv-dokumentista ja reportaasista, sillä dokumenttielokuva on luovaa, tekijälähtöistä ja persoonallista ilmaisua. Kyseessä on elokuvataiteen laji, joka on luonteeltaan dokumentaarinen.

Reportaasi ja tv-dokumentti ovat elokuvadokumenttia asiakeskeisempiä. Niiden lähtökohta on journalistinen: tekijä etsii tietoa ja vastausta kysymyksiin. Luova dokumenttielokuva painottuu asian lisäksi tunteiden välitykseen.

Dokumenttielokuvat voidaan jakaa alalajeihin. Teoksessaan Seikkailu todellisuuteen Aaltonen lajittelee dokumenttielokuvat seuraavasti:

• Seurantadokumentti kuvaa ajassa tapahtuvaa muutosta. Kameran taltioimista hetkistä muodostuu prosessi. Tapahtumat voivat jatkua vuosia ja ne puhuvat puolestaan. Kerronta on suoraa ja ulkopuolista kertojaääntä vältellään. Seurantadokumentti kumpuaa 1960-luvulla kehitettyjen suoran elokuvan, havainnoivan elokuvan ja totuuselokuvan perinteistä.
• Tilannekuvaus: Dokumentti keskittyy yhden tilanteen ympärille.
• Henkilökuvat ovat elokuvallisia muotokuvia. Päähenkilönä voi olla historian suurmies tai tavallinen ihminen.
• Henkilökohtainen dokumenttielokuva kertoo tekijän oman elämän kautta laajemmasta teemasta. 
• Historiallinen dokumenttielokuva rakentaa uudelleen menneen todistajien haastatteluiden, arkistomateriaalin ja myös lavastettujen tilanteiden avulla.
• Elokuvallinen essee pohtii, kyseenalaistaa, testaa ajatuksia ja päätyy johtopäätökseen. Elokuvallinen essee käyttää usein puhetta, mutta se voi olla myös täysin kuvallinen.