keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuva alkaa kuvaamalla junaan juoksevia matkailijoita. Kaupungin kiire ja lakkaamaton liike muuttuu stabiiliksi merenrannaksi saavuttaessa normandialaiseen lomakohteeseen.

Juha Ilonen kirjoittaa: ”Jacques Tati’n elokuvat muodostavat johdonmukaisen kaaren, jonka keskeinen teema on juurevan ja kiireettömän paikallisen elämänmenon väistyminen, sen korvautuminen persoonattomalla ja antiseptisellä maailmankulttuurilla.” (78) 

”Kiireettömän paikalliselämän väistyminen” liittyy Tatin kritiikkiin modernisoitumisesta, jota Riemuloma Rivierallakin käsittelee. Walter Benjaminin kirjoitukset modernisoitumisesta varhaista elokuvaa tarkastellen ovat vaikuttaneet merkittävästi elokuvatutkimukseen ja niiden kautta voidaan myös Tatin elokuvia hyvin tulkita. Benjaminin ajatukset fragmentaarisuudesta, pirstaloituneisuudesta, mekanisoitumisesta osana modernisoitumisprosessia ovat inspiroineet elokuvatutkijoita tarkastelemaan Tatin elokuvia benjaminilaisesta näkökulmasta.  Niin Tatin komediallista hahmoa Hulot’ta kuin hänen kuvaamaansa modernia arkkitehtuuria on tarkasteltu Benjaminin teorioiden avulla.

Joan Ockman esseessään ”Architecture in a Mode of Distraction: Eight Takes on Jacques Tati’s Playtime” tarkastelee Benjaminin teorioiden kautta Hulot’ta ja Chaplinin kulkurihahmoa korostaen, miten kulkurihahmo peilaa modernin elämän fragmentaarisuutta. Ockman viittaa Benjaminin ajatukseen Chaplinin tavasta purkaa eleet pieniksi fragmenteiksi. Benjaminia mukaillen Ockman korostaa, miten Chaplinin luoma hahmo ei ole vain koominen, vaan nimenomaan moderni. ”The effect is not just comic, but a particularly modern form of the comic, related to the inelasticility of the mechanical things. ” (177) Ockman näkee kehonkielen fragmentaarisuuden peilaavan siis mekanisoitumista, mikä saa taas alkunsa Benjaminin ajatuksesta ihmisen ja koneen symbioosista osana modernisoitumisprosessia.

Vaikka Ockman korostaa eroavaisuuksia Chaplinin ja Tatin komediallisten hahmojen välillä (Ockman ei esimerkiksi löydä samaa mekaanista fragmentaarisuutta Hulot’n elekielessä), myös Tati käyttää hahmoansa ottaakseen kantaa modernisoitumiseen. Ockman väittää, että siinä missä Chaplin kiinnitti huomion mekanisoitumisen aiheuttamiin fyysisiin vaikutuksiin luodessaan kulkurihahmonsa, Tati tarkasteli modernisoitumisen pidempiaikaisempia psyykkisiä seuraamuksia Hulot’n hahmon kautta.

 

Tehtäviä

Yläkoululaiset, lukiolaiset:

Mieti hetki Tatin ja Chaplinin komedioita. Mitä Chaplinin komedioita muistat ja tiedät? Minkälainen on Chaplinin esittämä komediallinen hahmo? Miten Chaplinin hahmo eroaa Hulot’sta (mieti sekä elekieltä että luonteenpiirteitä)? Mitä luonteenpiirteitä antaisit kummallekin hahmolle?

 

Elokuvassa Riemuloma Rivieralla Hulot kuvataan persoonattomana, minkä voidaan nähdä viittaavan myös modernisoituvan kaupungin anonyymisyyteen. Tatin vähäinen lähikuvien käyttö on tärkeä osa hänen kritiikkiään modernisoitumisprosessista.