”Salpa on pikemminkin kuvaus ajatteluprosessista ja ajattelun kehittymisestä kuin juoneen perustuva tarina. (–) Syvemmällä tasolla Salpa on kuvaus siitä kehityksestä, joka jokaisessa ihmisessä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Manuchar kykenee näyttämään sen hämmästyttävällä ja hämmentävän tarkalla tavalla.” (Juhana Vähänen)

”Kuvauspaikkojen (Lahti, Hollola) pitkät, tasaiset tiet auttavat minua hahmottamaan elokuvaani.” (Zagros Manuchar)

"Salpa ei ole osoittelevan symbolistinen tai allegorinen vaan kirurgisen realistinen elokuva.” (Sven Laakso)

1. Elokuvassa käytetään runsaasti pitkiä ja staattisia eli paikallaan pysyviä otoksia. Tällaisella ”hitaalla elävällä kuvalla” saattaa olla sellainen vaikutus, että kuvan sijaan jokin katsojan mielessä alkaa liikkua. Elokuvan ohjaaja Zagros Manuchar on sanonut: ”Kunnioitan elokuvan alkuaikoja, jolloin kameran tarkoitus oli tallentaa elämän ihmettä, hetkeä ja aikaa. Liikkuva kuva aamunsarastuksen kosteista lehvistä ja valon väreestä pystyy muistuttamaan meitä lapsuutemme ensimmäisistä olemassaolon tuntemuksista.”

• Pohtikaa, millä tavalla Salvan ilme kommentoi tai tukee elokuvan sisältöä, sanomaa tai aihetta. Mitä yhteistä elokuvan kuvallisella tasolla ja tarinalla tai tapahtumilla on? Voitte esimerkiksi kirjoittaa taululle kahteen sarakkeeseen (MUOTO – valo, värit, kuvaus, leikkaus, äänet, rytmi jne ja SISÄLTÖ – tapahtumat, dialogi, teemat, roolihahmojen ominaisuudet jne) mieleenne tulevia asioita ja vetää yhdistäviä viivoja sarakkeesta toiseen.
• Millaisilla sanoilla kuvailisit Salvan visuaalista ilmettä? Sanoja kannattaa yrittää hakea myös muiden aistien kuin näköaistin sanastosta – esimerkiksi ”äänekäs” ja ”hiljainen” voivat varsin hyvin kuvata erilaisten elokuvien kuvallista tunnelmaa. Kirjoittakaa sanoja pienille lapuille ja kootkaa laput yhteen esimerkiksi valkotaululle.

2. Taiteilija Sven Laakso puhuu ohjaaja Manucharin ”absoluuttisesta värikorvasta”. Mitä moinen voisi mielestänne tarkoittaa? Värienkäytöstään tunnettuja elokuvantekijöitä ovat muun muassa Pedro Almodóvar (esim. Kaikki äidistäni, 1999) ja Jean-Pierre Jeunet (esim. Amélie, 2001). Manucharin hillitty värienkäyttö muistuttaa enemmän esimerkiksi Terrence Malickin elokuvien (esim. Onnellisten aika, 1976) maalauksellisuutta.

• Luetelkaa – mieluiten heti elokuvan katsomisen jälkeen – mieleenne jääneitä värejä. (Oppimateriaalin laatijalle ne olivat okra, havunvihreä, tummansininen ja siniharmaa.)
• Pohtikaa, kuinka värit vaikuttavat elokuvan ilmaisuun ja tunnelmaan. Käytännön tehtävänä voitte kukin värittää, maalata tai koota kollaasitekniikalla neljä eriväristä paperiarkkia ja asettaa ne rinnakkain otsikolla "Minun päiväni" tai "Minun viikkoni". Yrittäkää tavoittaa väreillä päivän tai viikon tunnelma.