keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Näyttelijätyön analysointi

Sooloilua on komedia, jolloin elokuvan juonellinen puoli tai kerronnan tasojen syvyys eivät ole keskeisiä elementtejä. Komedia loistaa käsikirjoituksella; dialogilla ja näyttelijätyöllä. Sooloilu on pitkälti kolmen näyttelijän työn tulosta. Kristiina Elstelä (Lea, anoppikokelas), Saija Lentonen (Emma, toimittaja) ja Kari-Pekka Toivonen (Joel, kapellimestari) tekevät elokuvassa mielenkiintoiset roolit. 
 
”Nainen kohtaa miehen. Ensimmäisellä kerralla kumpikaan ei pidä toisesta. Olosuhteiden pakosta he joutuvat uudelleen tekemisiin keskenään. Rauhanomainen rinnakkaiselo alkaa sujua, pian liiankin hyvin. Omien (ja toisen) tunteiden pelko pistää välillä pakittamaan, mutta ihastus senkun syvenee. Kun Se Suuri Hetki on jo käsillä, sattuma tempaisee rakastavaiset erilleen ja tulevaisuus näyttää synkältä. Sattuman kautta he lopulta kuitenkin palaavat yhteen ja tunnustavat rakkautensa. Happy End. 
 
Romanttisen komedian kaava on pohjimmiltaan edellä kuvatun kaltainen. Ainoastaan valmiiseen runkoon lisätyt kommellukset ja kommervenkit muokkaavat formulaa persoonalliseen suuntaan. Yksittäisen komedian menestys lepää aina vuoropuhelun ja tähtien varassa; jos elokuva on hauskasti kirjoitettu ja näyttelijöiden karismat ja kemiat toimivat, ei leffalla ole syytä suurempaan huoleen.” (www.skenet.fi) 
 
Avatkaa Sooloilua-elokuvan kolme keskeistä roolisuoritusta. Arvioikaa ja keskustelkaa. Tehkää jokaisesta näyttelijäsuorituksesta mahdollisimman tarkat analyysit. Nostakaa yksittäisiä kohtauksia tarkastelun alle. 
 
Tässä muutamia tarkastelun aiheita näyttelijäntyön analyysiin: 
  • äänenkäyttö 
  • mimiikka (= esiintyminen, joka perustuu eleisiin ja ilmeisiin) 
  • uskottavuus ja rooliin samaistuminen 
  • tulkinta ja tunteen sekä ajatuksen välittäminen 
  • kameran edessä eläytyminen 
  • dialogin välittäminen 
  • roolin ulkoisiin vaatimuksiin sulautuminen