1. Ennen elokuvan katsomista kerrataan jatkosodan kulku. Elokuvaa seuratessasi kiinnitä huomiota siihen, miten alussa esitetään Suomen hyökkäys Neuvostoliittoon ja vanhan rajan ylittäminen, ja toisaalta loppupuolella Neuvostoliiton suurhyökkäys.

2. Elokuvan katsottuasi mieti seuraavia asioita:

• Mikä asemasodassa koetteli sotilaiden hermoja?
• Mitä sotilaiden jaksamista auttaneita asioita mainittiin? Mistä ajattelet sodassa olleiden saaneen voimaa ja lohtua?
• Mitä sotilaalle tapahtui, jos hän järkkyi niin ettei enää ollut toimintakykyinen rintamalla?

3. Elokuvassa puhuttiin siitä, kuinka kansallisvaltion ihanteisiin kuuluu vapaaehtoinen uhrautuminen isänmaan puolesta, mutta todellisuudessa tähän liittyy aina pakko.

• Miten sotaanlähtöä elokuvan alussa kuvattiin? Millä mielin miehet lähtivät ja mitä aikalaiset tarkoittivat “kesäsodalla”?
• Mieti tilanteita, joissa jollain taholla on mahdollisuus vaatia ihmistä tappamaan muita ihmisiä, ja samalla kohtaamaan itse välitön tapetuksi tulemisen vaara. Voiko tämä vaatimus mielestäsi olla oikein? Jos, niin millaisissa tilanteissa?
• Ajattele vielä jatkosodassa rintamalle lähteneitä miehiä. Mikä heidät sai lähtemään? Oliko heillä vaihtoehtoja?

4. Millainen oli karjalaisten evakkoon lähtö sodan lopussa? Entä siirtolaislapsen kokemukset uudessa koulussaan? Voitte myös miettiä näitä nykypäivää vasten; mikä nykyisin Suomeen saapuvien pakolaisten taustassa ja heidän kohtaamissaan asenteissa voisi muistuttaa Karjalan evakkojen tarinaa? Mikä taas on erilaista?

5. Sodan jälkeen psyykkisistä vammoista kärsineet sotilaat eivät saaneet sotainvalidikorvauksia, ja sodan aikana ilmenneiden psyykkisten häiriöiden suhde sotapalvelukseen kiistettiin. Sen sijaan suosittiin teorioita, jotka pitivät psyyken häiriöitä moraalisesti epäillyttävinä ja liittivät niihin ajatuksen henkilökohtaisesta epäonnistumisesta. 1990-luvulla Sotainvalidien Veljesliiton toimesta koottiin asiantuntijaryhmä, joka ehdotti korvauskäytännön lieventämistä aiemmasta ja valtion kustantamia lääkärintutkimuksia ja kuntoutustoimenpiteitä niille veteraaneille, jotka yhä 50 vuotta sodan päättymisen jälkeen kärsivät psyykkisistä oireista. Vaikka tässä vaiheessa valtavirran psykiatrian käsitys traumoista oli muuttunut ja posttraumaattisesta stressihäiriöstä puhuttiin laajalti, sanoi tapaturmaviraston asiantuntijalääkäri tuolloin, että
“tutkimustulokset pitkäaikaisista traumaattisista häiriöistä ovat siinä määrin ristiriitaisia, ettei niiden perusteella toistaiseksi tule maksaa korvauksia. Häiriön takana näyttää olevan yksilön rakenteelle ominainen reagointitapa tai muu samanaikainen psykiatrinen häiriö." (Asiantuntijalääkäri neurologi Arto Nuutila, Stressitrauma vai sopeutumattomuus, Duodecim 111, 1995. sit. Kivimäki teoksessa Murtuneet mielet, s.379-380. ) 

Edelleenkin siis syytettiin sodassa murtumisesta sotakokemuksen sijaan yksilön heikkoutta, aivan kuten 1940-luvulla. Tämän polemiikin tuloksena oli se, että lopulta psyykkisten vammojen korvauskäytäntö jopa tiukkeni. (ks. Murtuneet mielet, s.378-380).

• Onko tämä mielestäsi oikein? Pitäisikö psyykkiset vammat hyväksyä osaksi muiden sotavammojen kirjoa?
• Minkä ajattelisit olevan sotaveteraanin kannalta erona siinä, pidetäänkö psyykkistä järkkymistä hänen oman persoonansa rakenteesta johtuvana vai sotakokemuksen aiheuttamana? Miksi arvelisit armeijan suosineen ensimmäistä selitystä?
• Voidaanko tai kannattaako menneisyyden ilmiöitä tulkita tai jopa nimetä uudelleen nykyhetkestä käsin? Perustelkaa kantanne.