Soundbreaker-elokuva on muotokuva omaperäisen tyylin löytäneestä muusikosta. Samalla se on itsenäinen taideteos.

Soundbreaker on yhdistelmä perinteistä dokumenttielokuvaa ja musiikkielokuvaa. Toisin kuin monet henkilökuvat, elokuva ei listaa päähenkilön saavutuksia tai urakehitystä. Soundbreaker ei myöskään elokuvana nojaa klassisen tarinan rakenteeseen, vaikka sellainen löytyisi, mikäli tekijät olisivat valinneet nostaa sen esiin. Sen sijaan elokuva keskittyy kuvaamaan musiikintekijän taiteellista työskentelyä sisäisen maailman kautta.

Elokuvan ohjaaja Kimmo Koskela on valmistunut valokuvaajaksi ja työskennellyt pitkään video- ja mediataiteilijana. Ennen Soundbreaker-elokuvaa hän on tehnyt useita tanssielokuvia, lyhyitä avantgarde-elokuvia sekä dokumenttielokuvan valokuvaaja Rafael Minkkisestä. Hän toimi itse kuvaajana Soundbreaker -elokuvassa. Koskela on kertonut haastattelussa siitä kuinka elokuva syntyi:

"Itsellä idea elokuvaan lähti siitä, että tämä on valmista elokuvamusiikkia. Halusin tehdä kuvaa Kimmo Pohjosen musiikkiin. Projekti kesti 8 vuotta. Lähdettiin siihen vähän liiankin kunnianhimoisesti. Aluksi haluttiin tehdä musiikkielokuva-fiktio. Kun dokumentaarista materiaalia alkoi kerääntyä research-materiaalina, ja elokuvan tekemisen aikana Pohjosesta alkoi maailmalla muodostua eräänlainen haitarinsoiton uudistaja ja kulttihahmo, ajateltiin että tehdään dokkari", selittää Koskela.

"Juonta työstäessä mietittiin, että mikä on se varsinainen juttu tässä elokuvassa, koska ei se voi olla pelkkää musiikkia ja keikkailua. Mikä on sen sielu ja ydin, sen merkitys."

"Soundbreaker on ihmiskuva, taiteilijakuva ja puhdas elämyksellinen teos. Minulle tekijänä on olennaista, että se ei koko ajan mene vain korvien välissä, vaan se pitää välillä tuntua myös vatsassa."

"Ei kehitystarina, eikä kronologinen tarina, eikä oikeastaan mikään tarina", kuvailee Koskela elokuvan rakennetta. (Lähde: Suomileffa.fi)