Elokuvateatterista tullessaan voi joskus pohtia näkemäänsä arvottavasti suhteessa omaan ajan käyttöönsä. (Esimerkiksi: "kannattihan se käydä katsomassa" tai "no, ehkä tämän olisi voinut jättää väliinkin" tai "olipa hyvä, että en tätä missannut" jne. Tämän tyyppisestä jälkipuinnista löytyy monia vivahde-eroja. ) Toisaalta elokuvia tulee joskus katseltua (esim. televisiosta) vain ajan kuluksi.

•  Onko olemassa elokuvia, joita voi katsoa vain ajankuluksi? Onko olemassa sellaisia elokuvia, jotka sopivat hyvin tai huonosti vain ajankuluksi ja viihdykkeeksi? Jos elokuvia voisi laittaa tällaisiin kategorioihin niin miten Sovinto elokuva sijoittuu? Ja miksi?
• Eräs ruotsalainen pöytätenniksen pelaaja arvioi elokuvaa blogikirjoituksessaan seuraavasti:
  "Todella kauhea elokuva. Enpä sen katsomista varmaan kenellekään suosittelisi. Sitä saa nähdä niin paljon ikäviä asioita muutenkin. Ei, olisin voinut olla ilmankin tätä elokuvaa."
  Miten vastaisit tällaiseen kommenttiin?

Sovinto elokuvaa voi tulkita monella tavalla. Voidaan ehkä kysyä mitä katsoja saa elokuvan katsomisesta, joka kuvaa inhorealistisesti, miltei dokumentaarisella tyylillä alkoholiongelmaisten vanhempien harrastamaa perheväkivaltaa ja sen pelossa kasvavien lasten ahdinkoa? Toisaalta elokuva ei kerro vain tästä. Se kertoo myös äidin ja tyttären kohtaamisesta äidin kuolinvuoteella. Se kertoo myös selviytymisestä ja tilinteosta menneisyyden kanssa.

• Mitä muuta tämä pidempi kaari tuo elokuvaan?
• Mitä ajateltavaa Sovinto elokuva antaa elokuvataiteen roolista ja tehtävästä taidemuotona ja sosiaalisena instituutiona?
• Joistain elokuvista voi joskus sanoa, että se oli vaativa. Oliko Sovinto sellainen? Jos elokuva on vaativa niin mitä se vaatii? Voiko vaativa elokuva myös antaa jotain?
• Mitä Sovinto elokuva antoi sinulle?