Elokuvassa nähdään kaksi oikeaa historiallista hahmoa, P. E. Svinhufvud ja Rüdiger von der Goltz. Svinhufvud, josta 1930-luvulla tuli tasavallan presidentti, oli kesällä 1918 valtionhoitaja eli väliaikainen valtionpäämies. Kenraalimajuri von der Goltz oli Saksan armeijan Suomessa olleiden joukkojen komentaja, jolle Saksan keisari antoi kesällä 1918 ainutlaatuisen arvonimen ”Saksan kenraali Suomessa”.

Elokuvan keskushahmoille näyttelijä Toivo Parikalle ja kapteeni Hjalmar Kalmille löytyy esikuvia todellisuudesta, vaikka lopulliset hahmot ovatkin fiktiivisiä. Parikasta löytyy piirteitä kolmesta sisällissotaan osallistuneesta työväennäyttelijästä ja teatterinjohtajasta, Jalmari Parikasta, Aarne Orjatsalosta ja Vihtori Huhdasta.

Aarne Orjatsalo oli suosittu ja karismaattinen näyttelijä. Hän oli parimetrinen hurmuri ja naistenmies sekä näyttämöllä että yksityiselämässään. Sisällissotaan hän osallistui Tampereella, mutta tutkimuksista huolimatta on jäänyt epäselväksi, oliko hän taisteluissa vai toimiko lähinnä puheiden pitäjänä ja ”agitaattorina”, sillä hän pakeni valkoisia Venäjälle ja sieltä edelleen Yhdysvaltoihin. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän palasi joksikin aikaa Suomeen, mutta koki edelleen niin suurta vastustusta, että lähti jälleen ulkomaille.

Jalmari Parikka oli tunnettu koomikko. Ennen sisällissotaa hän toimi Enson työväennäyttämön johtajana ja päätyi sieltä Itä-Suomen taisteluihin. Hän oli punainen komppanianpäällikkö ja sotajoukkojen rintamakomentaja. Tammisaaren vankileirillä valtiorikosoikeus löysi suhteellisen hatarasti tietoja hänen toiminnastaan sotilasjohtajana, mutta silti hän sai kuolemantuomion. Tuomio muutettiin vankeusrangaistukseksi ja hänet siirrettiin Turun vankileirille. Siellä vartijat antoivat hänen tehdä näytelmää muiden vankien kanssa. Parikka paljasti rintamakomentaja-uransa laajuuden vuonna 1938 muistelmateoksessaan Viimeinen taisto. Hän jatkoi uraansa teattereissa ja esiintyi sivuosissa yli 50 elokuvassa, muun muassa useassa Pekka Puupää -filmissä.

Vihtori Huhta oli Iso-Mjölön vankeja. Hän oli ollut vuoteen 1917 kansanedustaja, sekä toiminut muun muassa Riihimäen työväenteatterin johtajana. Sodan aikana hän toimi Riihimäen elintarvekomissaariona eli vastasi paikallisesta elintarvikkeiden säännöstelystä, mihin kuului myös kotitarkastuksia ja kätkettyjen ruokavarastojen takavarikointeja. Nähtävästi aikaisemman kansanedustajan toimen takia hän joutui Iso-Mjölöön, mutta sai vain 4 vuoden kuritushuonerangaistuksen, eli hyvin pienen tuomion. Vankileirillä Huhta kumppaneineen teki pilkkanäytelmän kuninkaanvaalista. Sodan jälkeen hän oli muun muassa toimittaja ja vähän aikaa myös kansanedustaja.

Elokuvan pahiksesta tulee auttamatta mieleen sisällissotaan osallistunut kuuluisa valkoinen kapteeni Hans Kalm. Oikea kapteeni Kalm oli elokuvan hahmoa nuorempi ja esimerkiksi avioitui vasta sisällissodan jälkeen. Hänen johtamansa pataljoona tunnetaan erityisesti niin sanotuista ”puhdistuksista” eli joukkoteloituksista, jotka nykyisin tuomittaisiin sotarikoksina. Kuhmoisissa pataljoona tuhosi maaliskuussa 1918 punaisten kenttäsairaalan ja surmasi kaikki 11 potilasta ja kaksi sanitääriä. Tällöin Kalm oli itse toisaalla saman kunnan alueella, mutta toukokuussa 1918 hän toimi Lahden Hennalan vankileirillä vartioiden johtajana ja kenttäoikeuden tuomarina. Kenttäoikeuksien tuomiot olivat paljon raaempia kuin myöhempien valtiorikosoikeuksien ja tuomiot pantiin täytäntöön heti. Hennalassa teloitettiin yli 600 vankia, joiden joukossa oli yli 200 naista.

Elokuvassa kerrotaan myös Viipurin puhdistuksesta, johon tarinan hahmoista jääkäri, varavääpeli Alfred Nyborg on osallistunut. Kun valkoiset olivat vallanneet Viipurin, he suorittivat siellä huhti-toukokuussa 1918 etnisen puhdistuksen, jossa kuoli noin 400 ihmistä. Erityisesti jääkärit olivat keskeisessä roolissa, kun valkoiset sotilaat etsivät ja vangitsivat kaupungista venäläisiä ja muita venäläisiin rinnastettuja ulkomaalaisia. Pääosin vangitut olivat miehiä, mutta mukana oli muutama nainen ja runsaasti koululaispoikia, nuorimmat vain 12-vuotiaita. Vangit koottiin yhteen paikkaa ja ammuttiin – suurin teloitus tapahtui 29.4.1918, jolloin yhdellä kertaa menetti henkensä noin 200 ihmistä.

1. Elokuva on fiktiivinen, mutta se kuvaa todellisia tapahtumia ja yhdistelee henkilöhahmoihin piirteitä oikeista, sisällissotaan osallistuneista ihmisistä. Pohdi, miten elokuva mielestäsi tässä onnistuu.

• Miten tarina hyötyy taustalla olevista tositapahtumista?
• Miten tarina hyötyy fiktiivisyyden vapaudesta?
• Miten kokonaisuus nivoutuu yhteen?

2. Pohdi elokuvan ja sen taustojen kautta, sitä kuinka sota muuttaa ihmisiä:

• Elokuvan Toivo Parikka ja hänen esikuvansa eivät olleet ammattisotilaita, joten sisällissodan kuukaudet olivat täysin poikkeuksellista aikaa heidän elämässään. Elokuva ei paljasta, mitä Parikka loppujen lopuksi sodassa teki – hän hoiti haavoittuneita ja kuului vähintään nimellisesti punakaartiin, mutta ampuiko hän? Millä tavoin sota on vaikuttanut häneen?
• Elokuvan ammattisotilaat Hjalmar Kalm ja Alfred Nyborg ovat kummatkin osallistuneet teloituksiin. Miten verityöt näkyvät heissä ja heidän ihmiskäsityksissään?
• Toivo Parikan saapuessa Iso-Mjölön saarelle hän näkee kuinka vartijat heittävät juuri kuolleen punavangin ruumiin sivuun ja ”besorkkaavat” sen, eli varastavat kaiken mahdollisen. Miten tilanteeseen reagoidaan, millaiseksi ihmisen arvo on vankileirien Suomessa muuttunut? Mitä vastaavia kohtia elokuvasta muistat?