Elokuvan alussa Jo nähdään sairaalassa katsomassa elokuvaa muiden lasten kanssa.

1. Mitä ajatuksia elokuvan alku herättää? Keitä nähdään katsomassa elokuvaa Jon kanssa? Minkälainen tunnelma vallitsee elokuvanäytöksessä? Missä ja kenen seurassa Jo nähdään elokuvanäytöksen jälkeen?

2. Miltä Jon sairaala näyttää ympäristönä? Minkälainen tunnelma sairaalassa vallitsee? Oletko joskus itse joutunut yöpymään sairaalassa tai viettämään siellä pitkiä aikoja? Mitä tunteita sairaalassa vietetty aika sinussa herätti? Minkälaiselta paikalta sairaala vaikutti ympäristönä?

3. Elämää sairauden varjossa

a) Pohtikaa seuraavien Suomen Syöpäpotilaat ry:n neuvojen valossa, miten vakavaa sairautta käsitellään elokuvassa, niin Jon kuin elokuvan aikuisten kautta.

• Miten Jo suhtautuu sairauteensa? Onko hän vakava, surullinen vai hyväntuulinen? Miten muut elokuvassa nähtävät lapset suhtautuvat Jon sairauteen?

• Miten elokuva aikuiset suhtautuvat Jon sairauteen? Miten elokuvan aikuiset kohtelevat tyttöä?

• Miksi Jon äiti haluaa pitää tytön lepäämässä kotona? Mitä Jo tekee lepäämisen sijaan?

• Miksi koko kylä haluaa uskotella Jolle, että tämä omaa supervoimia?

• Miksi Jo uneksii olevansa supersankari?

• Mikä merkitys elokuvan tekemisellä on Jolle, tämän perheelle ja koko kylälle?

b) Löydätkö alla olevasta Suomen syöpäpotilaat ryn tekstistä jotain sellaista neuvoa, jonka voisit antaa Jolle tai kenties jollekin elokuvan aikuiselle? Miten itse neuvoisit tai tukisit Jota, hänen äitiään tai siskoaan heidän tilanteessaan?

Syöpä on hankala sana. Aikuisten mielissä sana on täynnä negatiivisia latauksia ja sitä saatetaan vältellä. Lasten mielessä sana on joko vaikutteista puhdas, tai siihen liittyy pelottavia asioita. Siksi syövästä on puhuttava sen oikealla nimellä. Muuten syöpä paisuu lapsen mielessä suuremmaksi ja pelottavammaksi kuin mitä se todellisuudessa on.

Moni isä ja äiti pelkää kertoa lapselle sairaudesta, koska pelkää tiedon satuttavan lasta. Tällainen suojelu ruokkii epävarmuutta, pelkoa, mielikuvitusta, epäluottamusta ja syyllisyyttä. Pieninkin lapsi aistii sen, jos kotona on jotain vialla. Hän kuulee kyllä aikuisten puheet, vaikka ei itse sanoisi mitään. Hän ihmettelee, miksei hänelle kerrota, ja täyttää useimmiten mielikuvituksensa tyhjät aukot pelolla. Hän saattaa päätellä olevansa syyllinen siihen, että äiti itkee ja isä on kipeä. Perheen todellisuuden ulkopuolelle suljettu lapsi joutuu kokemaan yksin hylkäämisen ja eristäytymisen tunteet.

Lapsi käy läpi samat tunteet ja vaiheet kuin sairastunutkin: epäuskon, vihan, toivon ja hyväksymisen. Lapsen reaktiot vaihtelevat: hän voi kieltää koko syövän, suuttua, vihastua, taantua pikkulapseksi tai käyttäytyä "kuin ei mitään". Rakkauden ja aikuisten tuen avulla lapset selviytyvät ensijärkytyksestä. Sitä paitsi, lapset ovat kestävämpiä kuin usein luulemme. Lapsi voi opettaa meidät nauramaan ja katsomaan elämää eri näkökulmasta. Lapset ovat hyviä lohduttajia ja tietämättään antavat voimia tilanteessa, jolloin aikuisen keinot on jo käytetty. Syövästä kannattaa kertoa myös, että se ei tartu, eikä sen ilmaantuminen ole kenenkään syy.

Syöpä on rankka pala koko perheelle, mutta jos vanhemmat suhtautuvat asiaan mahdollisimman avoimesti ja hötkyilemättä, se säteilee tiettyä turvallisuutta myös lapsille. Asioiden jakaminen perheessä lujittaa sisäisiä suhteita, joka sinänsä on tärkeä voimavara. Lapsi näkee, miten vaikeat asiat kevenevät, kun niistä puhutaan.

Lähde: Suomen Syöpäpotilaat ry / Nuoren perheen selviytymisopas

Voitte tutustua lisäksi esimerkiksi elokuvan Kattona tähtitaivas –oppimateriaaliin ja poimia sieltä lisää vinkkejä aiheen käsittelyyn.