Elokuvallista erittelyä
1. Elokuvan ohjaajalla Åke Lindmanilla on takanaan kunnioitettavan pitkä ura elokuvan parissa, mitä tiedätte hänestä? Mitä hänen elokuviaan olette nähneet?
Åke Lindman on toiminut sekä ohjaajana että näyttelijänä. Hän on kantanut montakin kortta suomalaisen sotaelokuvan kekoon. Oihan hän mukana jo suomalaisista sotakuvauksista suurimmassa, Tuntemattomassa sotilaassa (1955), ohjaaja Edvin Laineen apulaisena sekä näyttelijänä alikersantti Lehdon roolissa. Hän on myös ohjannut Tali-Ihantala 1944 -elokuvan kanssa parin muodostavan elokuvan Etulinjan edessä (Framom främsta linjen, 2004.) Myös sisällissotaan sijoittuvassa filmissä Lindman on ollut mukana näytellessään pastoria sodan kuohuissa elokuvassa 1918 – Mies ja hänen omatuntonsa (1957). Tuntemattomaan sotilaaseen voitte tutustua Timo Hirvosen toimittaman kirjan Koko kansan tuntematon (2004, Helsinki: AlfaMer) avulla.
Åke Lindmanista saa lisätietoja hänen elämäkerrastaan Åke ja hänen maailmansa 1992. Toimittanut Heikki Eteläpää. Helsinki:Tammi.
2. Millainen elokuvan rakenne on? Miten rakenne palvelee kerrontaa ja millainen vaikutelma tapahtumista rakenteen ja kuvaustavan perusteella syntyy? Keitä ovat päähenkilöt, millaista henkilökuvaus on? Keskustelkaa elokuvan keinoista luokassa yhdessä ja pohtikaa miksi elokuvantekijät ovat päätyneet tällaiseen esittämistapaan. Millaisia muita tapoja voisi olla?
Elokuva koostuu viidestä episodista ja sen kerrontaa rytmittävät sähketekstinä valkokankaalle ilmestyvät historialliset faktatiedot sekä dokumenttimaiset karttakuvat. Tapahtumat kuvataan kronologisesti ja ilman varsinaista näkökulmahenkilöä. Pääpaino on historian kerronnassa eikä draamallisen jännitteen
luonnissa. Stefan Forss, yksi elokuvan käsikirjoittajista, on tutkinut aihetta paljon ja hän perustaa käsikirjoituksen historiantutkimuksen lisäksi veteraanien haastatteluille ja muistitiedolle. Elokuva pohjaa siten vankkaan historialliseen dokumenttiaineistoon ja faktoihin. Henkilökohtaiset kokemukset tulevat elokuvassa esiin todellisiin henkilöihin perustuvissa roolihahmoissa. Välillä elokuvan henkilöhahmot ovat enemmän historiallisia henkilöitä sotadokumentissa kuin varsinaisia elokuvan roolihahmoja.
3. a Mustavalkoistakin materiaalia vilahtaa välillä modernilla elokuvatekniikalla toteutettujen värillisten visioiden välissä. Mitä tämä materiaali on ja mistä arvelette sen olevan peräisin? Mitä mieltä olette tällaisen materiaalin käytöstä? onko se vieraannuttavaa vai auttaako se samastumaan historian hetkiin?
Elokuvassa on käytetty toisen ohjaajan Sakari Kirjavaisen mukaan mausteena Suomen elokuva-arkiston materiaalia. Hän kertoo idean saaneen alkunsa kun vanhaa dokumenttiaineistoa katsoessaan elokuvantekijät huomasivat heidän kuvaamansa materiaalin näyttävän aivan samalta. Niinpä elokuvaan kehitettiin TK-kuvaajan hahmo tallentamassa tapahtumia filmikamerallaan. (Kirjavaisen suullinen tiedonanto 21.11.2007)
Arkistomateriaalin rinnastaminen uuteen, fiktiiviseen materiaaliin siis sitoo nykyelokuvan sotakuvauksen jatkumoon. Samalla se vahvistaa elokuvan dokumenttimaista otetta sekä alleviivaa faktoihin ja realismiin ankkuroitumista. Lähes kaikesta sota-ajan filmimateriaalista vastaa tiedotuskomppania, eli tk-kuvaajat, jotka olivat Puolustusvoimien omia, virallisia kuvaajia. Kesällä 1941 Saksan mallin mukaan perustetut tiedotuskomppaniat olivat alun perin nimeltään propagandakomppanioita. TK-kuvaajien tehtävänä oli havainnoida kaikkea millä oli sotilaallista, sotahistoriallista ja kansatieteellistä arvoa ja kuvata ”1. sotatoimien kulkua esittäviä aiheita 2. suomalaista sotilasta siten että hänelle ominaiset piirteet ja taistelutavat tulevat esille 3. aseita toiminnassa 4. linnoituslaitteiden ja aseiden aiheuttamia vaurioita 5. eri aselajien toimintaa monipuolisesti. 6. takaisin vallattuja alueita siinä kunnossa kuin ne ovat joutuneet joukkojemme käsiin 7. vallatun alueen näkymät myös puhtaasti maasto- ja maisemakuvina. 8. Itä-Karjalan asujaimistosta kuvia, jotka todistavat heidän ja suomalaisten sukulaisuuden 9. Aiheita, jotka todistavat vihollisen julmuuden ja tappioiden suuruuden.”
Kuvien sisällön valvonta oli tarkkaa, mutta virallisten kuvien ohella otettiin myös sensuuria kiertänyttä kuvamateriaalia. Käytännössä kuitenkin keskityttiin propagandaa enemmän historian tallentamiseen. TK-kuvaajat riskeerasivat usein henkensä vaikka olivat yleensä rintamalinjan takana eivätkä aktiivisesti
osallistuneet sotatoimiin.
Lisätietoja esim. kirjasta Sodan värit. Valokuvia Suomesta vuosilta 1941-1944. 2000. Helsinki: WSOY.
3. b Tutustukaa tarkemmin TK-kuvaajiin yhden yksilötarinan kautta. Lukekaa sotilaselokuvaaja Reino Tenkasen (1899-1895) tarina. Tämän jälkeen jokainen
valitsee yhden sotatapahtuman jota Reino oli kuvaamassa ja kirjoittaa näistä tapahtumista kirjeen kotirintamalle Reinon näkökulmasta. Kuvailkaa kirjeessä kuvaajan tuntoja ja tunnelmia, pelkoja ja toiveita sekä sitä mitä hän kameransa linssin läpi näki ja mitä tapahtumia piti kuvaamisen arvoisena.
V. 1942 eversti H. Parkkonen tiedusteli Reinolta, tulisiko tämä vastaperustettuihin pääesikunnan tiedotuskomppanian joukkoihin. Näin Reinosta tuli
sotilaselokuvaaja eli TK-kuvaaja. Silloin 43-vuotiaana hän yllätyksekseen totesi olevansa joukon vanhin. Tiedotuskomppanian tehtävä oli sotatapahtumien kuvaaminen. Sota-ajan elokuvissakäynneiltä muistettaneen alkufilmeinä esitetyt TK-filmit, jotka realistisesti kuvasivat sotaa. Näiden filmien myöhemmissä kohtaloissa Reinolla oli merkittävä osuus, kuten myöhemmin kerrotaan.
Reinon ensimmäinen tehtävä TK-miehenä oli kuitenkin vähemmän sotainen. Hän joutui nimittäin filmaamaan pohjoismaisten piispojen ja pappien kokousta Turussa! Täältä Reino joutui rintamalle. Sotatapahtumia karttui sitten yllinkyllin. Reino oli kuvaajana mukana saksalaisten aikoman, mutta Suomen sodanjohdon keskeyttämän Leningradin valtausoperaation alkuvaiheessa Laatokalla. Hän kuvasi mm. Taipaleenjoen ja Viipurinlahden taisteluja. Tiedustelulennoilla hän lentokoneen konekivääriampujankopista kuvasi alla liukuvia kohteita. Koppi oli niin ahdas, että siinä tuskin mahtui kääntymään. TK-miesten kameravarustus akkuineen ja kaikkine laitteineen saattoi painaa jopa 40 kg.
Kenraali V. Nenosen komennossa Reino filmasi Niinisalossa tämän sotilaallisia tutkimuksia tykistöammuntojen kehittämiseksi. Kuten tunnettua, on kenraali Nenonen luonut tulenjohto-, paikantamis- ja mittausmenetelmiä, jotka ovat tulleet tunnetuiksi tykistöpiireissä ympäri maailman. Reino oli Immolassa kesällä 1942, kun valtakunnankansleri Adolf Hitler tuli onnittelemaan marsalkka Mannerheimia tämän 75-vuotispäivänä. Reino kertoi, että kun Hitlerin Condor-kone laskeutui Immolan lentokentän lyhyelle kiitoradalle, kone jarrutti niin voimakkaasti, että pyörien jarrut syttyivät tuleen, ja niitä sammuteltiin sitten vesiämpärein. Reinon mukaan Hitler tuskin huomasi koko tapausta. Reino ei kuitenkaan voinut sillä hetkellä filmata, koska hänen kameransa moottorin jousi oli juuri mennyt poikki! Tilanne tuli kuitenkin ikuistetuksi toisen TK-miehen kuvaamana. Reinon ollessa illalla helmikuun 26. päivänä 1944 tulossa lomalle Helsinkiin, alkoi pääkaupungin kolmas suurpommitus (suurpommitukset tapahtuivat saman kuun 6., 16. ja 26. päivänä). Reino katseli Käpylän Taivaskalliolta palavaa Helsinkiä ja kovaa ilmatorjuntatulitusta, ja piirsi myöhemmin kuvan näkemästään. Piirustus pyydettiin Helsingin kaupunginmuseon
kokoelmiin. Seuraavana aamuna Reino käveli kaupungilla katselemassa pommituksen tuhoja. Kauppatorin rannassa oli laituriin kiinnitetty alus uponnut
pohjaan niin, että vain sen ylärakenteet näkyivät veden pinnalla. Bulevardilla oli hyökkääjä osunut omaan rakennukseensa – Neuvostoliiton suurlähetystö paloi! Reinon katsellessa paloa, tuli vanha mummo pienen vesisangon kanssa, heitti siitä veden tulen suuntaan ja sanoi: "Siin on miun ossuutein!" Mitä sitten lienee tarkoittanut?
Teknillisen korkeakoulun opiskelijat, teekkarit, siivosivat myöhemmin talkootöinään rakennuksen jätteet, ja saivat käyttää ehjät tiilet hyväksi Otaniemen Teekkarikylän rakentamisessa. Sodan päättyminen alkoi häämöttää syyskesällä 1944. Kun Suomen rauhanvaltuuskunta pääministeri Antti Hackzellin johdolla syyskuun 7. päivänä 1944 Yliveden maantiellä astui valtakunnan rajan yli matkalla Moskovaan neuvottelemaan välirauhasta, pyöri Reinon
kamera jälleen historiallista hetkeä ikuistamassa. Kaikki suomalaiset, Reino mukaan lukien, olivat olleet hetken juhlavuuden ja järkyttävyyden vuoksi
liikuttuneita. Reino kertoi huomanneensa, kuinka Hackzell oli väsyneen näköinen, ja kuinka tämän kaulavaltimo sykki voimakkaasti. Reino oli ajatellut, miten pääministeri tuon koetuksen terveenä kestäisi, ja niinhän kävikin, että Hackzell sai halvauskohtauksen Moskovassa viikkoa myöhemmin.
Sodan loppuvaiheissa Reino kuvasi saksalaisia vastaan käytyjä taisteluja Lapissa, ja rauhanehtoihin kuulunutta Porkkalan alueen luovutusta Neuvostoliitolle. Suomenlahden miinanraivauksesta kuvatussa Reinon filmissä nähdään, kuinka veden pinnalle ankkurivaijerin katkaisun jälkeen kohonnutta miinaa ammutaan lähestyvästä aluksesta konetuliasein. Luotien osuessa miina äkkiä räjähtää nostaen korkean vesipatsaan.
Syksyllä 1944 pääesikunnassa heräsi epäilys, että sodan voittaja saattaisi vaatia TK-filmejä luovutettavaksi. Reinon esimies ehdotti, että filmiarkisto kätkettäisiin johonkin sopivaan paikkaan. Reino lupasi vaimonsa kanssa keskusteltuaan, että arkisto voitaisiin väliaikaisesti sijoittaa hänen kesäasuntoonsa Espoon Lippajärvelle, jonne se sitten eräänä syysyönä vietiinkin. Aineisto painoi sinkkiarkkuineen kuusi tonnia, josta oli seurauksena, että pehmeään
rantamaahan perustettu kesähuvila painui seuraavaan kevääseen mennessä kallelleen, ja oli sittemmin purettava. Tästä uhrauksesta Reino ei saanut mitään korvausta. Asia oli unohdettava.”
Lähde: http://www.tenkaset.net/galleria/merkkihenkilot/reino/reino.htm
3. c Jos jollakin on sukuaarteiden joukossa valokuvia sota-ajalta, tuokaa niitä kouluun ja kertokaa oman sukunne sotatarina niiden kautta.
© Koulukino 2024
