Hollywoodin varhaisista kultaisista ajoista kertova elokuva on ranskalaisten tekemä. Ehkä tämä sekä ajallinen että paikallinen etäisyys on auttanut tekemään erityislaatuisen kunnianosoituksen Hollywoodin varhaisille vuosille. Omaa nostalgiaansa elokuvaan toi ranskalaistekijöiden vierailu autenttisilla paikoilla, Warnerin ja Paramountin elokuvakaduilla sekä legendaaristen elokuvatähtien studioilla. Peppyn talo on itse asiassa Mary Pickfordin talo – ja sänky, josta Valentin herää onnettomuutensa jälkeen, on Pickfordin sänky.

Klassisen Hollywood -elokuvakerronnan keskeiset periaatteet olivat muotoutuneet jo 1910–20-luvuilla, joten haaste oli lähinnä ääniteknologian mukauttamisessa vakiintuneisiin kerrontatapoihin.

Mykkäelokuvalla oli tyystin erilaiset kerrontakeinot, joita äänielokuvan tulo muutti radikaalisti. Uutena haasteena oli mm. puhutun dialogin kirjoittaminen.

Tämä haaste tuli Michel Hazanaviciukselle eteen päinvastaisena käsikirjoitusvaiheessa. Eniten normaalista kirjoitustyöstä poikkesi se, ettei dialogeja voinut kirjoittaa. Hän joutui pohtimaan, miten esittää asiat siten, ettei välitekstejä tarvita 20 sekunnin välein:

”If there are too many new developments, if the range is too wide, too many characters, a complex plot, you just can’t do it visually. That was the complexity. I watched and re-watched many silent films to try to assimilate the rules of the form, to understand what I was going to be confronted with. I quickly observed that as the story starts to grow unclear, you lose interest. It’s an unforgiving format, particularly today.”

Artistosoittaa miten mykkäelokuva on aivan oma lajinsa. Vaikka se draaman kuljetukseltaan ja genreajattelultaan on yhtenevä äänielokuvan kanssa, perustuu sen kerronta sanattomaan viestintään, eleisiin ja ilmeisiin.

Mykkäelokuvassa kasvojen ilmeillä ja liioitelluilla eleillä varmistettiin, että viesti meni perille. Samalla viestintä oli universaalia, se ei tarvinnut kieltä kerronnan avuksi. Kieliongelmat tulivatkin äänielokuvan leviämisen ongelmiksi. Samoin levitys kotimaassa saattoi olla ongelma siksi, ettei elokuvateattereilla ollut varaa äänentoistolaitteisiin

Hazanavicius katsoi paikallisessa arkistoteatterissa suuria klassikoita yksin ja näyttelijöittensä kanssa: Murnaun Auringonnousu ja Suurkaupungin tyttö, John Fordin Neljä veljestä, King Vidorin Kansan mies, Tod Browningin Kädetön Alfonso; Chaplinin, Frank Borzagen ja Fritz Langin elokuvia. Näistä haettiin tunnelmia ja vaikutteita, mutta myös sääntöjä tekemiseen.

Näyttelijätyöhön haettiin vaikutteita tähdiltä Douglas Fairbanks, Gloria Swanson, Joan Crawford… Elokuvan romanssissa on etäisiä kaikuja Greta Garbon ja John Gilbertin suhteesta.

Hazanavicius on tehnyt Artist-elokuvansa vakavissaan, mutta myöntää, että elokuva elokuvassa on pastissi. George Valentinin (Jean Dujardin) ohjaama mykkäelokuva on kuin suoraan Douglas Fairbanksin elokuvista. Fairbanks oli myös Dujardinin esikuva roolinsa kepeässä hurmurihahmossa.

Hollywoodin ohella Euroopassa tehtiin merkittäviä elokuvia: Saksassa Josef von Sternberg: Sininen enkeli (1930) ja Fritz Lang: M (1931), Ranskassa René Clair: Sous les toits de Paris (1930). Iso-Britanniassa Alfred Hitchcock: Puhtauden lunnaat (Blackmail, 1929). Nämä elokuvat ovat antaneet paljon myös Hollywoodin tekijöille, joista suuri osa oli alkujaan eurooppalaisia.

Helsingin Sanomien kriitikko Veli-Pekka Lehtonen kiinnittää huomiota siihen, ettei elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Hazanavicius ole kirjoittanut minkäänlaista roolia ohjaajalla. Siinä elokuvan tekoprosessia johtaa tuottaja (John Goodman). Lehtosen mukaan tämä johtuu siitä, että Artistin suuria taitelijoita ovat näyttelijät.

Itse asiassa mykkäelokuvan aikakautena olikin yleistä, että ohjaaja häivytettiin taka-alalle ja elokuvat tunnettiin tähtistään. Toki Chaplin ohjasi tärkeimmät elokuvansa itse, Keaton suunnitteli ja osittain ohjasi omat elokuvansa, mutta Harold Lloydin tuotannoista ei muisteta ohjaajia. Lloydin taustalta muistetaan kuitenkin tuottaja Hal Roach, joka oli suunnittelemassa koomikon rillipää-hahmoa. Roach myös halusi tehdä elokuvallisen parivaljakon näyttelijöistä Stan Laurel ja Oliver Hardy, jotka eivät tunteneet toisiaan siinä vaiheessa lainkaan. Toki Ohukaisen ja Paksukaisen parhaimmat elokuvat luotsasi ohjaaja Leo McCarey, joka ohjasi montaa muutakin nimekästä näyttelijää.