Naisilla oli verrattain hyvä yhteiskunnallinen asema 1940-luvun Suomessa. Vuonna 1907 säädetty yleinen ja yhtäläinen äänioikeus antoi myös naisille mahdollisuuden osallistua poliittiseen päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Harva nainen kuitenkaan yhdisti 1940-luvulla omaa työuraa ja äitiyttä, ja äitiys teki monista naisista kokopäiväisiä kodinhoitajia.

Sota-aika toi naisille monenlaisia paineita. Kotirintaman naisten odotettiin hoitavan työt sekä lapset. Tärkeää oli myös ylläpitää reipasta mieltä ja tukea rintamalla olevia miehiä. Ikävän, epätoivon ja yksinäisyyden ilmaisuja säästeltiin.

Sota vaati fyysisen raatamisen lisäksi myös suuria henkisiä ponnisteluja.

Sotatraumat arjen taakkana

Sota jätti raskaan tunneperinnön sekä sen kokeneille miehille ja naisille että kotirintaman väelle. Rintamalta palanneet miehet kärsivät usein unettomuudesta tai painajaisista. Moni haki lohtua pullosta. Sotatraumojen käsittelyä vaikeutti se, että niiden olemassaoloa vähäteltiin. Sodista puhuttiin isänmaalliseen sävyyn, sankaritarinoita korostettiin, traumoja ei hoidettu keskitetysti ja usein niiden purkautumista seurattiin vain kotiseinien sisällä. Sotatraumojen hoito riippui täysin yksittäisen lääkärin kyvystä: moni lääketieteen ammattilainenkin oli traumojen kanssa ymmällään.

Tutkija Ville Kivimäki on arvioinut, että sotatraumat eivät näkyneet kodeissa niinkään suorana aggressiivisuutena, vaan enemmänkin kyvyttömyytenä osoittaa hellyyttä ja lämpöä. Sodasta selviytyminen oli edellyttänyt tunteiden hillintää ja patoamista. Tunnelukko ei avautunut, vaikka sota lakkasi ja elämä kotona jatkui näennäisesti entisellään.

Siirtoväestö

Toinen maailmansota ajoi satojatuhansia suomalaisia evakoiksi. Nykyään heitä kutsuttaisiin pakolaisiksi.

Suomi menetti talvi- ja jatkosodassa noin 12 prosenttia alueistaan. Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta jäi kodittomaksi noin 400 000 hengen siirtoväestö.

Siirtoväestön asuttamisesta tuli yksi sodan jälkeisen Suomen suurimmista haasteista. Moni sijoitettiin kaupunkeihin palkkatöihin. Yli puolet siirtoväestöstä oli kuitenkin maanviljelysväestöä. Jotta viljelijäperheet saisivat elannon antavaa maata, säädettiin vuonna1945 maahankintalaki. Maa otettiin ensisijaisesti valtiolta, mutta tarvittaessa maata voitiin myös pakkolunastaa. Suurin osa siirtoväestöstä sijoitettiin Etelä- ja Keski-Suomeen jo raivatuille peltomaille. Itä- ja Pohjois-Suomen korpiin kohosi siirtoväestön tarkoituksiin noin 16 000 niin kutsuttua kylmää tilaa.

Siirtoväestön tehokas asuttaminen oli tärkeä yhteiskunnallista tilannetta rauhoittava keino, jolla pyrittiin torjumaan muun muassa kommunistisen ideologian voimistumista.

Lähteet ja lisätietoa:

Sodassa koettua – arkea sodan varjossa, toim. Turola et al, Porvoo 2008.

Naisten aseet: suomalaisena naisena talvi- ja jatkosodassa, toim. Raitis, Riikka, Haavio-Mannila, Elin a, Helsinki, 1993.

Vahtola, Jouko, Suomen historia – jääkaudesta Euroopan unioniin, Keuruu 2003.

Sodat jättivät raskaan tunneperinnön, Viikkosavo, 5.12.2007: http://www.viikkosavo.fi/pdf//200794/11VISA0518P0.pdf

Muisteluryhmistä apua sotatraumoihin, 10.12.2010:

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/12/muisteluryhmista_apua_sotatraumoihin_2195907.html