1940-luvulla ei osattu hoitaa sodan traumatisoimia ihmisiä. Käytännössä minkäänlaisia mielenterveyspalveluita ei ollut tarjolla, eikä ongelmien edes katsottu olevan sodasta johtuvia, vaan niistä kärsivien ihmisten omaa syytä. Sotilaat ja muut sotatraumoista kärsineet jäivät tilanteen kanssa yksin – he kantoivat syyllisyyttä tappamisesta, näkivät painajaisia rintaman kauheuksista, kärsivät hiljaa tai purkivat pahaa oloaan läheisiinsä. Monet alkoholisoituivat, jotkut käyttivät huumeita, ja väkivalta oli yleistä. Tätä kautta sotatraumoista kärsivät myös sotilaiden puolisot ja lapset, jotka kantoivat traumoja mukanaan ja välittivät niitä seuraaville sukupolville.

Tutustu seuraaviin aineistoihin:

Sotatraumat

Murtuneet mielet: Suomi vieritti sotatraumat sotilaiden omaksi syyksi

Suomalaisissa edelleen sodan arpia – "Armottomuus heikkoutta kohtaan"

• Pohtikaa pareittain aineistojen perusteella: Miten sodan jättämät traumat ovat näkyneet Suomessa ja suomalaisissa, miten eri sukupolvet ovat kantaneet traumoja mukanaan? Miten sota on vaikuttanut perheiden elämään vuosikymmeniäkin myöhemmin? Miten se näkyy yhä tänä päivänä?
   
• Miten suhtautuminen mielenterveyden ongelmiin on muuttunut, missä määrin suhtautuminen on pysynyt samanlaisena? Miten nykyisin vastaavassa tilanteessa toimittaisiin?

Suomalaisia sotatraumoja on käsitelty myös kahdessa dokumenttielokuvassa, joista on laadittu Koulukinon oppimateriaalit: Sota ja mielenrauha Sodan murtamat Lisätietoa aiheesta myös teoksista: Ville Kivimäki ja Kirsi-Maria Hytönen: Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950. Vastapaino 2015. Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. WSOY 2013.