TANGON HISTORIAA

 

Tangon synty

 

Tangolla tarkoitetaan sekä tanssi- että musiikkityyliä. Molemmat ovat kehittyneet yhtä jalkaa. Tango syntyi 1800-luvun lopulla Argentiinassa, Buenos Airesin köyhemmissä kaupunginosissa. Tangomusiikissa on vaikutteita kuubalais-espanjalaisesta habanerasta ja useista eurooppalaisista musiikkityyleistä. Tanssissa puolestaan on sekä afrikkalaisia että eurooppalaisia vaikutteita. Sanalle tango on kaksi selitystä: eräissä afrikkalaisissa kielissä se tarkoittaa suljettua tilaa tai varattua aluetta; toisaalta se voi olla peräisin portugalista ja viitata latinan verbiin tangere, koskettaa.

 

Satamakaupunki Buenos Airesista tuli vuonna 1880 Argentiinan pääkaupunki ja se alkoi kasvaa huimaa vauhtia. Argentiina vaurastui maataloustuotteilla ja Italiasta, Espanjasta ja Ranskasta virtasi siirtolaisia maahan. Arkkitehdit muovasivat Buenos Airesista Etelä-Amerikan Pariisin, mutta kaupungilla oli myös väkivaltaiset slumminsa, joissa prostituutio oli yleistä. Argentiinassa eli vielä 1800-luvun alussa gauchoja, karjapaimenia, jotka elivät vapaata elämää järjestäytyneen yhteiskunnan rajamailla. Vuosisadan lopulla karjanajajat osittain kaupunkilaistuivat. Karjanajaja, compadre, oli arvostettu ammatti, mutta jotkin gauchojen arvot olivat compadrejen keskuudessa yhä voimissaan: itsenäisyys, miehinen kunnia ja herkkyys tarttua puukkoon. Compadritot taas olivat nuoria alaluokkaisia miehiä, laitakaupungin koviksia, jotka jäljittelivät compadreja yliampuvasti. He pukeutuivat korkeakantaisiin kenkiin, huiviin, hattuun ja vyöllä olevaan puukkoon. Compadritoja voidaan pitää keskeisinä hahmoina tangon syntytarinassa.

 

Argentiinalla oli paljon yhteyksiä Eurooppaan. Eurooppalaiset tanssit, kuten valssi ja polkka olivat suosittuja 1800-luvun Argentiinassa. Kuubasta lähtöisin oleva tanssimusiikin tyyli habanera sai Espanjassa vaikutteita englantilais-ranskalaisista paritansseista, ja se levisi myös Argentiinaan. Argentiinalaisilla oli oma kansanlauluperinteensä, jota kutsuttiin milongaksi. Buenos Airesissa milongaan kehitettiin Euroopasta tulleiden tanssien pohjalta askeleet. Uutta milonga-tanssia kutsuttiin myös köyhän miehen habaneraksi ja se oli erityisesti kapakoissa ja ilotaloissa tanssivien compadritojen suosiossa.

 

Tango-sanalla tarkoitettiin alun perin mustien tanssipaikkaa tai mustien tanssimia tansseja. Buenos Airesin asukkaista noin neljännes oli tummaihoisia 1800-luvun puolivälissä. Valkoiset compadritot kävivät mustien suosimissa kapakoissa ja näkivät siellä mustien tanssimaa omaperäistä ja rajua candombe-tanssia, joka on peräisin Uruguaysta. Compadritot matkivat pilailumielessä mustien tanssimista ja yhdistivät sitä milongaan, omaan suosikkitanssiinsa, joka tosin oli paritanssi. Uusi nykivä tapa tanssia milongaa sai suosiota ja levisi nopeasti. Tango-termiä oli yhdistetty Argentiinassa moniin eri asioihin 1800-luvulla, mutta lopulta se vakiintui tarkoittamaan juuri tätä uutta tanssityyliä.

 

Aluksi tangoa säestivät huilistit, viulistit ja harpistit improvisoiden ja myötäillen tanssijoiden kulmikkaita liikkeitä. Kitara, klarinetti, bandoneon ja piano tulivat mukaan myöhemmin. Improvisaatio väheni ja tangoja alettiin julkaista nuotteina 1880-luvulta alkaen, mutta lopullisen muotonsa musiikki sai vasta 1910-luvulle tultaessa. Saksalaisesta bandoneon-haitarista tuli keskeinen osa tangon soundia.

 

 

Tango leviää

 

Tangon tanssiminen levisi Buenos Airesissa myös ylempiin sosiaaliluokkiin bordellien välityksellä. Aluksi sitä tosin pidettiin moraalisesti epäilyttävänä. Vähitellen tango levisi myös eurooppalaisten maahanmuuttajien keskuuteen ja siitä muokattiin pehmeämpiä, kunniallisempia versioita.

 

1800-luvun lopussa tangoa nähtiin teatteriesityksissä, ja posetiivinsoittajat liittivät ohjelmistoonsa tangoja. Tango kulkeutui muihinkin suuriin kaupunkeihin ja myös Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon. Tangon maine köyhien ja porttojen tanssina alkoi haihtua. Samalla kun tanssista tuli vähemmän rajua ja eroottista, musiikki muuttui hienostuneemmaksi ja se alkoi houkutella lahjakkaita muusikoita puoleensa. Parhaista tangomuusikoista ja -tanssijoista alkoi tulla kuuluisuuksia. Ensimmäiset tangolevytykset tehtiin 1900-luvun alussa.

 

Vuonna 1913 tapahtui jotain yllättävää: tangosta tuli muodikas tanssi Pariisissa. Sieltä se levisi Englantiin, Yhdysvaltoihin ja ympäri Eurooppaa muotivillityksen tavoin. Ranskassa tangon tanssimisen omaksui nimenomaan yläluokka. Tämä johti Argentiinassa tangon lopulliseen murtautumiseen ylempien luokkien tietoisuuteen. Ranskalaiset olivat tehneet tanssista salonkikelpoisemman myös muokkaamalla siitä entistäkin kesymmän version.

 

Tangon tanssimisesta tuli suurta kansanhuvia ja se keskiluokkaistui. Aikakautta 1920-luvulta 1950-luvulle kutsutaan Argentiinassa tangon kulta-ajaksi, jolloin musiikkityyli kehittyi huippuunsa. Tangojen säveltämisen ja sanoittamisen sekä instrumenttien taitamisen lisäksi tangolaulamisesta tuli oma taiteenlajinsa. Kuuluisin argentiinalaisista tangolaulajista on vuonna 1935 kuollut Carlos Gardel.

 

Taloudellinen ja poliittinen epävakaus sekä nuorison uusien musiikkityylien, kuten rock'n'rollin, tulo heikensivät tangon asemaa Argentiinassa 1950-luvulta lähtien, mutta jatkumo historiaan on säilynyt. Uuden tangon säveltäjät, kuten Astor Piazzolla, ovat sekoittaneet jazzia ja klassista musiikkia tangoon. Nykyään tangoon saatetaan yhdistellä elektronista musiikkia ja hiphoppia. Myös perinteitä vaalitaan, ja näyttävissä tanssiesityksissä pyritään usein rekonstruoimaan alkuperäisiä, kiihkeitä tangon tanssimisen tyylejä.

 

• Tutustukaa tangon historiaan ja kuunnelkaa tangoja (ja tangoja) eri ajoilta ja eri maista, esim. seuraavia:

 

Carlos Gardel: Volver (Argentiina, 1934)

Pjotr Leshtshenko: Serdtse (Venäjä 1935)

Georgia Gibbs: Kiss of Fire (USA 1952)

Hazy Osterwald Sextett: Kriminal-Tango (Saksa 1959)

Reijo Taipale: Sateen tango (Suomi 1965)

Astor Piazzolla: Libertango (Argentiina 1974)

Ewan McGregor: El Tango de Roxanne (USA 2001)

Gotan Project: Diferente(Ranska 2006)

 

• Stadilaista tangoa etsimässä -elokuvassa nähdään Katri Soinin ja Janne Marja-ahon hienoja, moderneja tango-tanssiesityksiä ja välillä yleisökin koettaa tanssia Kongontien Orkesterin tahdissa. Etsikää YouTubesta tanssiesityksiä hakusanoilla milonga, candombe ja argentine tango. Huomaatteko eroja näissä tanssityyleissä? Onko suomalaisella tanssilavatangolla jotain yhteistä näiden tanssityylien kanssa?

 

 

Tangon tulo Suomeen

 

Tango saapui Eurooppaan argentiinalaisten esiintyjäryhmien mukana 1910-luvulla. Kun tangon tanssimisesta tuli muotivillitys Pariisissa, haluttiin Suomessakin päästä pian näkemään ja kuulemaan aitoa tangoa. Niinpä heti vuonna 1913 nähtiin Helsingissä parissakin teatterishow’ssa tangoesityksiä. Muotitietoisimmat halusivat itse oppia tanssimaan tangoa, mutta useimmat tyytyivät katsomaan näyttämöesityksiä, jotka toivat Suomeenkin tuulahduksen eksotiikkaa ja suuren maailman meininkiä.  1910-luvulla Amerikasta tuli maahan monia muitakin uusia tansseja, joita opetettiin tanssikouluissa, eikä tangosta suinkaan heti tullut suomalaisten lempilasta.

 

Tango vakiintui tanssiorkestereiden ja -koulujen ohjelmistoon 1920-luvulla monipuolisuutensa ja siihen liitettyjen kiehtovien mielikuvien ansiosta. Euroopassa alettiin säveltää omia tangokappaleita, joissa musiikkityylin mutkia hieman oiottiin. Sanoitukset veivät kuulijan usein johonkin kaukaiseen maahan. Ensimmäisen suomalainen tangon sävelsi Emil Kauppi elokuvaan Salainen perintömääräys (1914), mutta varsinaisesti suomalaiset alkoivat säveltää tangoja vasta 1930-luvun taitteessa. Tuolloin suomennettiin myös useita saksalaisia tangoja, joista tutuin on varmaan Itämaista rakkautta.

 

1930-luvulla suomalaisten tangojen aihepiiri alkoi muuttua: eksoottisten palmurantojen sijaan sanoituksissa alettiin kuvailla suomalaista luontoa. Kansanlaulujen tapa kuvata esimerkiksi sydänsuruja syksyisen luonnon avulla siirtyi tangosanoituksiin, ja kaihoisasta mollista alkoi tulla suomalaisen tangon vallitseva sävy. Sodan aikana ja sen jälkeen tangojen tuotanto kiihtyi, ja sanoitukset olivat usein haikeita ja alakuloisia. Sellainen oli myös vuonna 1942 ilmestynyt, laulaja Henry Theelin suursuosioon noussut tango Syyspihlajan alla.

 

1940-luvulla alkoivat menestyä suomalaisen tangon historian kaksi suurta nimeä, säveltäjä Toivo Kärki ja laulaja Olavi Virta. Kärjen tunnetuimpia teoksia ovat Siks oon mä suruinen, Liljankukka, Hiljainen kylätie ja Täysikuu, joista ensin ja viimeksi mainitut lauloi levylle ensimmäisenä Virta. Muita Virran tunnetuksi tekemiä tangoja ovat esimerkiksi kansainvälisesti tunnetut tangot Tulisuudelma, La Cumparsita ja Mustasukkaisuutta.

 

1950-luvulla tangon suosio Suomessa kasvoi vähitellen, mutta 1960-luvun alussa Suomen valtasi äkkiä suoranainen tangokuume. Sen lähtölaukauksena toimi Veikko Tuomen vuoden 1962 Musta ruusu -hitti. Levylistojen kärjessä oli vuoroin Reijo Taipaletta, vuoroin Beatlesia. Satumaa, Tango D’Amore ja Tango merellä olivat ajan suuria tangomenestyksiä. Tangosäveltäjät Toivo Kärki ja Unto Mononen nostettiin kansakunnan kaapin päälle. Myös parodisia tangokappaleita ilmaantui ilkkumaan melankolisten suomalaisten rakastamia ”itkelmiä”.

 

Vaikka tangokuumetta seurasikin pian humppainnostus, tango oli tullut Suomeen jäädäkseen. Vuodesta 1985 järjestetyt Seinäjoen tangomarkkinat ja niihin liittyvä televisioitu tangolaulukilpailu ovat pitäneet yllä suomalaisten kiinnostusta tangoon, vaikka monet ovatkin valittaneet suomalaisen tangokulttuurin jämähtäneen polkemaan paikoilleen.

 

• Tutustukaa suomalaisen tangon historiaan ja kuunnelkaa suomalaisia tangoja eri ajoilta, esim. seuraavia:

 

Olavi Virta: Siks oon mä suruinen (1944)

Veikko Tuomi: Musta ruusu (1962)

Martti Innanen: Elsa, kohtalon lapsi (1967)

Taisto Ahlgren: Pettäjän tie (1970)

Lea Laven: Rotunainen (1979)

Pedro's Heavy Gentlemen: Satumaa (1993)

Jukka Perko & Hurmio-orkesteri: Mustasukkaisuutta (2000)

Amadeus Lundberg: Onnemme kyyneleet (2010)

 

Tango, kansallisuus ja monikulttuurisuus

 

Miksi tango ja suomalaisuus liitetään nykyisin yhteen? Selitys on, että vaikka tangon tanssiminen oli 1900-luvun alussa muoti-ilmiö ympäri maailmaa, se hiipui useimmissa muissa maissa. Suomessa tango sen sijaan pysyi jatkuvasti kohtuullisen suosittuna, ja monet taitavat säveltäjät, sanoittajat ja laulajat tarttuivat siihen yhä uudelleen. Näin syntyi omaperäinen suomalainen tangoperinne. 1960-luvulla uusien ulkomaisten villitysten, kuten rock-musiikin, levitessä maahan traditioita arvostava väki alkoi nähdä tangon suomalaisuuden symbolina, jota täytyy vaalia ja puolustaa.

 

Miksi tango alun perin juurtui Suomeen? Mitä yhteistä on suomalaisilla maaseudun ihmisillä ja Buenos Airesin kapakoiden väellä? Alkuperäisen argentiinalaisen tangon eroottinen, päällekäyvä kiihkeys pehmeni jo tanssin saapuessa ensi kertaa Pariisin salonkeihin vuonna 1911, ja Suomessa tangon tanssiminen on päällepäin joskus jopa apaattisen näköistä. Tangosanoituksissa, musiikissa ja kukaties tanssijoiden sisällä jylläävät kuitenkin edelleen suuret tunteet: elämänjano, kuoleman ja menetyksen tuska, alakulo, kaiho menneisiin, rakkaus sekä intohimo. On sanottu, että jäyhät ja ujot suomalaiset pääsisivät tässä eksoottista alkuperää olevassa paritanssissa helpolla ja sallitulla tavalla lähelle toisiaan, ja tangolaulun sanoitukset hoitaisivat puheen tehtävät. Ovatko suomalaiset sitten (nykyään) todellakin muita kansoja ujompia tai hiljaisempia, sitä on vaikea sanoa. Ainakin Aki Kaurismäen elokuviin kuuluu olennaisesti tangomusiikki, ja Kaurismäen vähäpuheisia elokuvia on pidetty keskeisinä suomalaisuuden kuvauksina.

 

Suomalainen tango on todellinen musiikkikulttuurien fuusio. Argentiinalainen tango syntyi eurooppalaisten tanssityylien, kuubalaisen habanera-rytmin, argentiinalaisen milonga-kansanlaulun ja Buenos Airesin mustien candombe-tanssin kohdatessa. Suomalainen varhainen iskelmä puolestaan oli sekoitus kotimaisia rekilauluja, saksalaisia marsseja ja schlagereita, venäläisiä romansseja ja valsseja, ruotsalaista kuplettia sekä amerikkalaista jazzia. Kun tango ja suomalainen iskelmäkulttuuri kohtasivat, saatiin aikaan jotain omaperäistä, erityinen suomalainen sekoitus maailman eri kolkilta tulleita vaikutteita.

 

Musiikkityylit kehittyvät jatkuvasti edelleen, niin myös tango. Uudet fuusiot, kuten Tuomari Nurmion tapa sekoittaa rockia, tangoa ja jazzia, voivat johtaa aivan uusien tyylien syntymiseen ja näin musiikkikulttuurin rikastumiseen ja monipuolistumiseen. Vanha tyyli voi myös saada piristysruiskeen, kun sen rajoja suhteessa muihin musiikkityyleihin koetellaan. Toisaalta tyylin kehittyminen huippuunsa vie usein aikaa, joten tarvitaan myös traditionalisteja, jotka pitävät kiinni kerran omaksutuista periaatteista ja hiovat taitojaan yhden tyylin sisällä.

 

Suomalaisen tangon tapaan koko suomalaisuus on rakennettu osista, jotka ovat kulkeutuneet tänne muualta. Maailmamme on aina ollut globaali, vaikka kulttuurien kanssakäymisen nopeus onkin kiihtynyt viime aikoina. Ensimmäiset suomalaiset tulivat tänne muualta. Suomen kieli on täynnä vierasperäistä ainesta, lusikasta ristiin ja Jaakosta Jenniin. Suomen lippu sai mallinsa Venäjän luotsilaitoksen käyttämästä lipusta ja vaakunan leijona – afrikkalainen eläin – lainattiin Ruotsista.

 

Nykysuomalaiset pitävät pizzasta, kebabista tai nuudeleista. He kuuntelevat hiphopia, poppia tai Bachia. He pukeutuvat farkkuihin ja ruotsalaisen ketjun Kaukoidässä teettämiin vaatteisiin. Sarjakuva, romaani, tietokone ja televisio ovat kaikki ulkomaisia keksintöjä, samoin auto, polkupyörä ja skeittilauta. Anime, Hollywood-elokuvat, baletti ja filosofian harrastaminen ovat peräisin muilta mailta. Tutuinkin asia voi lähempää tarkasteltuna paljastua vierasperäiseksi. Kotoinen perunamme on lähtöisin Etelä-Amerikasta, Perusta. Jouluinen riisipuuro keitetään aasialaiseen viljaan. Valssi, polkka ja humppa (fox-trot) ovat kaikki muualta lainattuja musiikkityylejä. Suomalaisten vaalima tasa-arvon ihanne mainittiin jo Ranskan vallankumouksen yhteydessä.

 

Tehtävä: Mieti omaa identiteettiäsi: mistä pidät, mihin ryhmään haluat kuulua, mikä on lempiruokaasi, miten pukeudut, mitä musiikkia kuuntelet? Listaa identiteettiisi kuuluvia asioita, jotka miellät suomalaisiksi, ja toisaalta niitä, jotka ovat selvästi peräisin muualta. Mieti, kuinka kauan suomalaiseksi mieltämäsi asiat oikeastaan ovat kuuluneet suomalaisuuteen?