keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

a. Mitä tarkoittaa elokuvan lavastaminen?

Turilaan ja Jäärän lavastuksen on suunnitellut Samuli Halla. Lavastuksessa on käytetty kekseliäästi kaikenlaisia pikkutavaroita. Esimerkiksi Jäärän kodissa on sänkynä sardiinipurkki. Huomasitteko mitään teille tuttuja esineitä ötököiden kodeissa tai muuta tuttua esimerkiksi kasveja elokuvan tapahtumaympäristössä?

Sanni Lahtinen kirjoittaa opinäytetyössään “Lavasterakentaminen nukkeanimaatioon” seuraavaa: “Joka tapauksessa lavasteet ovat tärkeässä osassa elokuvan illuusion ja tunnelman luomisessa ja ylläpitämisessä. Parhaiten tämä onnistuu, jos kokonaisuus on yhtenäinen eikä näytä miniatyyriaskartelulta vaan omalta maailmaltaan. Lavastajalta tuo maailma vaatii hyvin monenlaisten käsityötaitojen hallitsemista." Lahtisen opinnäytetyössä on hienoja kuvia erilaisista lavasteista.

b. Muistelkaa elokuvan tapahtumapaikkoja. Maalatkaa isolle voimapaperille yhdessä Turilaalle ja Jäärälle sopiva maisema puineen ja niittyineen, tai maalatkaa Jäärän koti sisältäpäin ja kiinnittäkää se seinälle. Piirtäkää pienemmälle paperille Turilas ja Jäärä sekä muita ötököitä, leikatkaa ne irti ja kiinnittäkää sitten yhteiseen tauluun.