Vesa-Matti Loirin (s. 1945) ura lähti lentoon Pojat-elokuvasta vuonna 1962. Sen jälkeen hän on tullut tunnetuksi niin urheilijana, näyttelijänä, koomikkona kuin musiikkimiehenäkin. Urheilijana hänet muistetaan mm. taitavana jalkapallomaalivahtina, biljardinpelaajana ja nyrkkeilijänä, vaikka nyttemmin hänen kuntonsa on huonontunut. Vakavana näyttelijänä hänet tunnetaan mm. Helsingin ylioppilasteatterin radikaalista Lapualaisoopperasta (1966), Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä -versiosta (1972) ja Dostojevskin Riivaajat-näytelmästä Helsingin kaupunginteatterissa (1989).

Parhaiten Loiri tunnetaan koomikonlahjoistaan. Loiri on naurattanut sekä uskomattomalla verbaalisella lahjakkuudellaan että hiotulla kehonkielellään, josta esimerkkinä mainittakoon ”kaatumisen Suomen mestaruuden” voittaminen television Jatkoaika-ohjelmassa vuonna 1968. Hänet muistetaan monista Spede Pasasen kanssa yhteistyössä kehittelemistään sketsihahmoista, kuten Jean-Pierre Kusela, Tyyne ja Nasse-setä. Uuno Turhapuron hahmo siirtyi tv-sketseistä elokuvasarjaan, josta tuli aikansa ilmiö ja elokuvateatterien vetonaula vuosikymmenestä toiseen. Viime vuosina Loiri on keskittynyt musiikkiin, joka on toki seurannut mukana koko uran ajan. Loiri on tehnyt huumorimusiikin ohella paljon jazz- ja laulelmamusiikkia. Hän edusti Suomea Euroviisuissa Huilumies-kappaleellaan vuonna 1980. Loirin latautuneista Eino Leino -levytyksistä tuli 1980-luvun taitteessa jymymenestys, samoin hyvin ovat myyneet viime aikoina hänen Lapissa äänitetyt levynsä.

Vesa-Matti Loiri on ollut naimisissa useaan otteeseen, ja hänellä on yhteensä viisi lasta, joista yksi, Jan Loiri, kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1994. Viime aikoina Loirin terveys on reistaillut, ja hän on ilmoittanut luopuvansa näyttelemisestä kokonaan.

 

Tehtävä: Leikkaus erottaa elokuvan elämästä

 

Elokuvaohjaaja Alfred Hitchcockin mukaan ”draama on elämää, josta on leikattu tylsät kohdat pois”. Miten tämä lause kuvaa Vesku
dokumenttia? Miettikää, mitä ovat oman elämänne ”tylsät kohdat”, jotka elokuvassa leikattaisiin pois. Entä onko elämässänne toisinaan joitain niin kiinnostavia hetkiä, että niitä jaksaisi katsella elokuvassakin?
Pohdinnan avuksi