Vastavalmistuneella Virulla oli merkittävä asema Neuvosto-Tallinnassa. Hotelli oli näkyvästi esillä kaupungin esitteissä ja postikorteissa, sillä se oli nähtävyys sinänsä: se oli aikansa arkkitehtoninen helmi ja Tallinnan ensimmäinen pilvenpiirtäjä.

Viru-hotellin avoimiin työpaikkoihin riitti tunkua. Työ uudenlaisessa hotellissa oli kiinnostavaa ja käytössä olivat viimeisimmän tekniikan mukaiset työvälineet. Neuvostoliitossa työttömyys oli rikos, joten Virussakin oli työntekijöitä enemmän kuin vuodepaikkoja. Oma varasto tarvitsi hoitajiaan ja kerrokset valvojiaan. Olipa Virun keittiössä myös erillinen leivänleikkaajan toimi!

Viru tarjosi myös halutun mahdollisuuden parempaan elämänlaatuun. Neuvosto-Virossa oli ajoittain kovaakin pulaa elintarvikkeista ja muista hyödykkeistä. Parempinakin aikoina valikoimat olivat suppeat. Virun keittiöstä saattoi sen sijaan viedä perheelle salaa vaikka eksoottisia hedelmiä, joita kaupoista ei saanut. Virussa työskentelevän tuttavan kautta myös tavallinen tallinnalainen pääsi käyttämään hotellin huippupalveluja.

Viru oli kuin oma pieni valtionsa. Nykymaailmassa olisi outoa, että hotellilla olisi kymmenen edustusautoa, suurkeittiö, suurpesula, oma hammaslääkäri, räätäli ja suutari – jopa oma äänitysstudio. Toki myös nykyhotelleissa asiakkaat halutaan pitää talon omien palvelujen piirissä, mutta Neuvosto-Virossa tähän oli omat syynsä – saattoihan turistin poistuminen hotellista johtaa epätoivottuihin kontakteihin paikallisväestön kanssa.

Viruun rakennettiin myös KGB:n eli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin vakoilukeskus. Virallisesti sitä ei tietenkään ollut, mutta sen olemassaolosta tiedettiin yhtä kaikki. Ennen hotellin avaamista KGB:n miehet puuhasivat siellä kaksi päivää. Salakuuntelumahdollisuus asennettiin noin 60 huoneeseen. Lisäksi vakoilulaitteita upotettiin jopa lautasiin ja tuhkakuppeihin, jotka tarvittaessa kiikutettiin "epäilyttävän" hotellivieraan pöytään.

Virun kaikkien työntekijöiden joukossa oli vain kymmenkunta KGB:n edustajaa, mutta silti kaikki tiesivät heidän olemassaolostaan. 1970–80-luvut olivat kaikessa absurdiudessaan jo neuvostojärjestelmän romahtamisen alkusoittoa, mutta aikaisempien vuosikymmenten tapahtumat, kuten 1940-luvun kyyditykset ja myöhempien vuosikymmenten ahdistavat kuulustelut, olivat jättäneet jälkeensä pelon ilmapiirin, jota valtakoneisto edelleen käytti hyväkseen.

Myös oppaiden ja matkanjohtajien tuli tehdä KGB:lle selvitys jokaisesta maassa vierailleesta turistiryhmästä. Tarvittaessa selvityksiä kaunisteltiin ja niihin lisättiin "punakynää" eli esimerkiksi mainintoja turistiryhmän suunnattomasta kiinnostuksesta ja kiitoksesta neuvostojärjestelmää kohtaan. Totuutta virolaiset oppaat eivät turisteille kuitenkaan kertoneet, vaikka kaikki sen tiesivät. Korkeintaan vihjailtiin taitavasti rivien välistä. Näin siksi, että kuuloetäisyydellä saattoi aina olla joku, joka käräyttäisi sivu suunsa puhuneen oppaan KGB:lle. 

• Miksi turistien ei haluttu vapaasti keskustelevan virolaisten kanssa?
• Miksi KGB halusi saada tietoja hotellivieraista? Keitä pidettiin erityisen kiinnostavina salakuuntelukohteina?