Tuottajan sana – Pasi Hakkio, Pohjola-filmi

”Lähdimme tekemään feelgood-elokuvaa ja sellainen siitä mielestämme tuli. Kun Aleksi esitteli tätä ideaa, pidin jotenkin hilpeänä ajatuksena hitaasti läpi peltomaisemien, kylien, vesisateen ja mahdollisesti Alppien rinteiden ja Rivieran rantojen, kiirehtivää miestä. Villen ajatus oli mielestäni täysin mahdoton ja pöljä. Matka saattaisi olla jopa niin rankka, että se heikentäisi Villen kuntoa tai johtaisi hänen kuolemaansa. En kuitenkaan keksinyt yhtään hyvää syytä miksi Villen ei tulisi tälle matkalle lähteä. Siitä kai tässä elämässä on kysymys – seikkailusta ennen kuolemaa. Tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat tärkeältä, eikä vaan loputtomasti haaveilla niistä. Tätä Villen asennetta olen monesti tämän elokuvan tekemisen aikana ihaillut ja yrittänyt itseeni opetella.

Me suomalaiset olemme erittäin pelokkaita kokeilemaan jotain uutta ja pelkäämme yli kaiken epäonnistumisia. Meillä on jopa useita sanontoja, jotka kertovat, että ”on parempi katsoa kuin katua”. Ville näyttää asenteellaan, että meillä on hyvin vähän todellisia esteitä, jotka estävät meitä yrittämästä tavoitella unelmiamme. Virheistä oppii ja yrittämättä ei ole koskaan saatu mitään aikaiseksi. Toivomme elokuvan rohkaisevan muitakin lähtemään kohti unelmia, vaikka kuinka pelottaisi.

Elokuvassa käytämme ohjaajan lukemaa päähenkilön voice-overia. Tämä olisi tietysti meille hyvä mahdollisuus saada laitettua Villen suuhun mitä tahansa. Tässä kohtaa kuitenkin tulee mielestäni esille ohjaajan hyvä päähenkilönsä tuntemus, joka on jo syntynyt Aleksin toimiessa Villen henkilökohtaisena avustajana. Ville on moneen kertaan kiitellyt kuinka Voice-over kuulostaa täysin häneltä. Siinä tosin on paljon asioita, joita hän ei ole koskaan aikaisemmin saanut sanottua ääneen. Nyt hänellä vihdoin on ääni. Tämä yhteistyö ja elokuvan kohteen kunnioittaminen on ollut minulle erittäin tärkeää. Me teemme elokuvaa, joka naurattaa, mutta se ei saa missään vaiheessa nauraa tai olla valheellinen päähenkilöämme kohtaan.

Erityisesti haluaisin vielä nostaa esille elokuvan äänisuunnittelun. Antti Lindholmin tekemä äänisuunnittelu on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että myös dokumenttielokuvassa voi repäistä. Kyllähän me tiedetään, ettei Villen sähköpyörätuolista kuulu moottoripyörän ääniä, mutta Villen maailmassa ja asenteessa ne kuuluvat. Jos miehen asenne on rock, niin kyllä elokuvankin pitää sitä vähän olla. Antti sai tämän toivomamme tason tuotua erittäin rohkealla tavalla osaksi elokuvaa.

Toivomme teille hymykuoppia kutkuttelevia dokumenttielämystä.”

Ohjaajan sana – Aleksi Puranen                                         

"Wheels of Freedom on elokuva vapaudesta, tasavertaisuudesta ja matkasta Lissaboniin. Se kertoo vaikeavammaisen miehen haaveesta ajaa sähköpyörätuolillaan Oulusta Lissaboniin. Päähenkilö, vaikeavammainen Ville, 37, on sekä vammaisen kehonsa, kotikaupunkinsa jäykän byrokratian, että omien rutiiniensa vanki ja kaipaa tilanteeseensa muutosta. Elokuvassa seurataan Villen haaveiden matkan suunnittelua ja toteutusta. Vaikeitakin asioita sävyttää Villen huumorintajun mukanaan tuoma komiikka.

Tutustuin päähenkilö Villeen vuoden 2013 lopulla työskennellessäni hänen henkilökohtaisena avustajana ja huomasin hänessä palavan elämän liekin toisella lailla moneen muuhun, kohtaloonsa alistuneeseen vammaiseen henkilöön verrattuna. Ville ei halua alistua hänelle ilmoitettuihin päätöksiin eikä siihen, että hän ei saisi kokea ja kokeilla jotain äärimmäisyyksiin menevää siinä missä kuka tahansa muukin. Samaan aikaan Villen elämä on todella rutiinien sävyttämää ja vaikeimmat päätökset ovat koskeneet muovisen vetopasuunan ostoa, vaikka kate tilillä ei siihen riitä. Villen teinipoikamaisen kiukun kohteeksi ovat päässeet vuoroin äiti, kaupungin byrokraatit ja avustaja. Villen oikukkuus yhdistettynä hänen vamman tuomiin rajoitteisiin ovat kiinnostava ristiriita. Vamman tuoman avuttomuuden tuntu karisee kuitenkin matkan aikana avustajienkin silmistä.

Ville halusi irtiottoa arjestaan tietämättä täysin mihin ryhtyy ja alkoi suunnitella matkaa Euroopan halki motiiveinaan saavuttamaton vapaus, omien mielihalujen jalkoihin jäävä vammaisten oikeuksien edistäminen sekä yksinäisyyttä paikkaamaan ystävyys, jonka merkitystä hän ei itse täysin ymmärrä. Kaikki nämä jäävät matkalla sen ulkoisen tavoitteen, Lissabonin, varjoon eikä Ville lopulta tunnu itsekään tietävän miksi on Lissabonia kohti menossa.

Matkan haaveilu oli alkanut jo vuosia aiemmin, suunnittelu kesällä 2016 ja itse matka alkoi äitienpäivänä 2017. Elokuvan alku tapahtuu Villelle tutussa ympäristössä, mutta matkalle lähdettäessä alkaa seikkailu kohti tuntematonta uusien ja outojen avustajien kanssa. Unohdetun maaseudun halki ajellaan kuin moottoripyörällä ikään, pikkukaupungeissa on sekä outoa viehätystä, että Villelle suuren maailman tuntua. Matkan suunnittelemattomuus, taloudellisen tilanteen salaaminen ja omien tunteiden patoaminen sisälle saivat sekä Villen että avustajat turhautumaan ja koko reissun ajautumaan karikolle Tallinnassa. Kotiin päästyään Villestä huokui rauha ja helpotus; kodin tuttuihin rutiineihin liittyvä stressi on ehkä kuitenkin pienempi paha kuin tien päällä niskaan kasautuva vastuu. Ville ymmärtää, ettei vapaus löydy tuntemattomaan suuntaavalta matkalta, vaan kotoa, tutusta ja turvallisesta. Rainbow’n käydessä vierailulla Villen luona, paljastuu kuitenkin, ettei Ville ole vielä sittenkään päättänyt asettua täysin aloilleen."

Lähde: Wheels of Freedom – lehdistötiedote